Ruokavaliomuutokseni myötä olen ollut halukas teettämään itselleni kaiken maailman tutkimuksia veriarvoistani yms. vähän niin kuin todistuksena siitä että olen menossa oikeaan suuntaan. Viimeisin lääkärireissuni olikin vähän järkytys, koska tulokset eivät olleet kaikilta osin lupaavia. Käynnin tarkoitus oli lähinnä käyttää hyväksi työpaikkani työterveyshuoltoa, vielä kun se minulle suotiin ja meninkin ihan vain mielenkiinnosta terveystarkastukseen ilman mitään vaivoja/oireita.
Tulokset näyttivät kolesterolin, verensokerin ja verenpaineen osalta erinomaista, mutta hemoglobiini oli alakanttiin. Arvo taisi muistaakseni olla 117, joka on naisella normaalin alarajalla. Tämä vielä ei minua pahemmin hätkähdyttänyt, vaikkakin olin vähän pettynyt. Hemoglobiinini on ollut jo muutaman vuoden (oman muistini mukaan jo vuosia) alarajoilla ja olin toivonut sen parantuneen uuden ruokavalioni myötä erityisesti koska ruokavaliooni kuuluvat paljon rautaa sisällään pitävät erilaiset vihreät kasvikset, spirulina ja nokkonen. Itse järkytyksen aiheutti todella matala seerumin rauta-arvo, joka oli jossain 3,2 paikkeilla (en muista tarkalleen) normaaliarvojen ollessa reippaasti ylempana. Lueskelin että seerumin rauta saisi olla vähintään 15 vaikka viitearvona 10 taisi olla jo normaali. Tämän lisäksi punasoluni olivat todella pienet. Jotta tässä ei olisi vielä kaikki, teetti lääkäri minulle lisää tutkimuksia ja selvisi, että ulosteessani on verta! Tässä vaiheessa lääkäri alkoi olla jo kovasti kiinnostunut minusta ja keskustelimmekin paljon ruokavaliostani. Lääkäri pyysi minua antamaan luvan pyytää kaikki menneet lääkäritutkimukset ja selvisi, että vielä vuonna 2006 minulla oli rauta-arvot hyvät, hemoglobiinikin 140. Tämä oli aikaa jolloin olin jättämässä lihan pois ruokavaliostani. Tämä pisti miettimään... Toisaalta silloin samaisena vuonna minulta löydettiin helikobakteeri, johon sain antibioottikuurin ja lääkärin mukaan tälläkin bakteerilla on voinut olla jälkivaikutusta raudan imeytymisessä.
Koska työsuhteeni ja oikeus työterveyshuoltoon olivat päättymässä, kehoitti lääkäri minua menemään pikaisesti jatkotutkimuksiin terveyskeskukseen, mikä käytännössä tarkoittaa tähystystä peräpään kautta. Auts! Tästä kauhistuneena olen yrittänyt tutkia mitkä seikat voisivat vaikuttaa ravintoaineiden imeytymiseen, koska en jaksa uskoa ettenkö saisi ravinnostani tarpeeksi rautaa. Haluaisin kovasti välttää tähystyksen (josta olen kuullut kaikkea muuta kuin hyvää) ja vitkuttelenkin koko ajan lääkäriin menoa. Ainakin tulen vaatimaan uusia verikokeita (jota ennen tankkaan kropan täyteen kaikkia ravinteita) ennen tutkimuksiin suostumista.
Yksi mielenkiintoinen teos ravinteiden imeytymiseen liittyen on Harvey ja Marilyn Diamondin Elämäsi Kuntoon, mikä käsittelee luonnonhygieniaksi nimettyä ravitsemussuuntaa tai elämäntapaa. Tietyiltä osin luonnonhygienia painottaa aivan samoja asioita kuin raakailukin. Luonnonhygienissa syödään vähintään 70 % vesipitoisia (luomu)ruokia, jonka lisäksi voi syödä myös ns. tiivistä ruokaa. Tämän lisäksi painotetaan elimistön luonnollisia rytmejä (klo 12-20 ravinnonotto, klo 20-04 ravinnonkäyttö ja 04-12 eliminaatio, jätteiden poisto) jonka mukaan aamuisin tulisi syödä kevyesti, lähinnä hedelmiä kuona-aineiden poiston jatkumiseksi tehokkaasti. Luonnonhygienian yksi tärkeimmistä kohdista on ruokien oikeanlainen yhdisteleminen ravinnon imeytymiseksi paremmin energian hyötykäytön avulla ja turvotuksen, ilmavaivojen yms. välttämiseksi. Sääntönä onkin, ettei yhdellä aterialla syödä kuin korkeintaan yhtä kiinteää ruokaa eli esimerkiksi proteiinia TAI tärkkelystä. Lisäksi helposti sulavia hedelmiä syödään aina tyhjään vatsaan eikä jälkiruokana tai ruuan lisukkeena, jolloin ne tukkivat muun ruuan sulamisprosessin. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että tyypillinen leipä ja juusto tai peruna ja kala eivät olisi hyviä yhdistelmiä. Esimerkiksi papuja pidetään huonosti sulavina ruokina juuri siksi että ne sisältävät sekä tärkkelystä että valkuaista.
Raakailussa ja luonnonhygienian piirissä molemmissa päämääränä on kuona-aineiden poistaminen elimistöstä ja mahdollisimman luonnollinen ja ravinnetiheä ruokavalio. Tärkeää on mm. ettei vettä (tai muuta nestettä) juoda ruokailun yhteydessä vaan aterioiden välillä johtuen siitä, että ylimääräinen neste laimentaa mahalaukun ruuansulatusaineita/nesteitä ja ruuansulatus hidastuu. Mikäli ateria on koostettu oikein, tulisi ruuan sulaa noin kolmessa tunnissa mikä jättää enemmän energiaa keholle puhdistautua myrkyistä ja voida entistä paremmin verrattuna siihen, että kaikki energia päivässä menee raskaan ruuan sulattamiseen. Mikäli ruokia yhdistellään väärin, jää ruoka pahimmallaan jopa vuorokauden ajaksi mahalaukkuun aiheuttaen mädäntymistä ja käymistä ja samalla ravinteiden imeytyminen heikkenee tai estyy. Koska ruokavalioni pitää edelleen sisällään pienissä määrin kalaa ja muuta kypsytettyä ruokaa, tulen varmasti kokeilemaan ruokien oikeanlaista yhdistämistä jatkossa. Mitä tahansa muuta kuin tähystys!
Luonnonhygienian periaatteet tuntuvat minusta järkeviltä, mutta kaikista yksityiskohdista en ole samaa mieltä. Toisaalta kirja on alunperin vuodelta 1985, joten uutta tietoa on tullut sen jälkeen varmasti paljon ja raakaravinto voi olla jopa yksi sen johdannainen tai päinvastoin. Mielenkiintoista joka tapauksessa huomata, että on erilaisia ravitsemusoppeja, jotka painottavat luonnollista, puhdasta, prosessoimatonta ja ravinnetiheää ruokaa.
Arjen rutiiniksi
Kun on kyse urheilusta, sanotaan että paras liikkumismuoto on se, mitä tulee tehtyä säännöllisesti. Tämä on yleensä myös se helpoin tapa liikkua, kuten juokseminen tai kävely. Veikkaisin, että melkeinpä jokaisen kaapeista tai varastosta löytyy (esim. joku näistä) sukset, luistimet, rullaluistimet, jalkapallo, tennismaila, pyörä, uimapuku, kahvakuula, puntteja, jumppanauha yms. jotka ovat jääneet hyvin vähälle käytölle. Voi olla, että jollekin henkilölle kaikki urheiluvälineet ovat kovassa käytössä, mutta en usko että tämä henkilö edustaa valtaväestöä. Hyvin usein me keskitymme yhteen meille tutuimpaan urheilulajiin, jos siihenkään.
Urheilun osalta ei siis välttämättä ole tärkeintä onko laji se kaikkein tehokkain vaan tuleeko sitä oikeasti harrastettua (jos nyt ei lasketa todella aktiivisia liikkujia ja kilpaurheilijoita). Uskoisin, että ravitsemuksen osalta tilanne on vähän samanlainen. Ei siis riitä, että teoria on hyvä ja vakuuttava vaan se pitää myös ujuttaa jokapäiväiseen elämään pysyvästi. On hyvä muistaa, että kaikista hifeinkään ruokavalio ei toimi, jos sitä noudattaa vain kerran kuukaudessa! Vaikka niin inhoankin rutiineja on niillä uuden ruokailutavan käyttöönotossa keskeinen asema.
Olen koittanut elämäni aikana lueskella ja perehtyä kovasti erilaisiin ravitsemusoppeihin paremman terveyden toivossa. Useimpien ravitsemusneuvojen ongelmana on se, että ne eivät jää tavaksi. Hyvin usein (liian usein) luen johonkin ravitsemuslinjaan liittyen yhden kirjan, jota jaksan vähän aikaa hehkuttaa ja kokeilla, mutta sitten innostus alkaa hiipua ja kirja jää unohduksiin. Usein käy myös niin, että jos alan ottaa tästä ravitsemussuunnasta selvää paremmin esimerkiksi netin kautta, löydän aina myös hyviä vasta-argumenttejä ravitsemussuuntausta vastaan. Näin on siis käynyt monen ravitsemusopin kanssa, jotka oikeasti voittaisivat yleiset ravitsemussuositukset sata-nolla! Tästä hyvänä esimerkkinä Harvey ja Marilon Diamondin luonnonhygienia, aiheesta myöhemmin lisää. Lopputulos on se, että olen ihan sekaisin mikä minulle on oikeasti hyväksi ja alan jälleen epäillä onko tämä suuntaus sittenkään kannattava.
Raaka- ja superruokaskene johon olen tutustunut vähitellen viime syksystä lähtien on pisimpään kestänyt (minun osaltani) ja omimmalta tuntunut ravitsemussuuntaus mitä olen tähän mennessä tavannut. Hyvänä puolena siinä on mm. tavaksi jäänyt aamuinen viherpirtelö ja raakasuklaa sekä tietenkin blogien tuoma tunne yhteisöllisyydestä. Tiedän, että on oikeasti olemassa iso läjä ihmisiä jotka ovat suunnilleen samaa mieltä kanssani, vaikka en heitä/teitä henkilökohtaisesti tunnekaan ja kaikkia meitä yhdistää palava kiinnostus hyvään terveyteen. Ihanaa, meitä on paljon! Pikkuhiljaa myös ruuan laatu on parantunut alettuani seuraamaan tarkemmin mitä ainesosaluettelot meille paljastavat. Ihan raakailija minusta ei ole tullut, eikä varmaan koskaan tulekaan (tai mistä sitä tietää) mutta tuoreiden ja raakojen ruokien syöminen on lisääntynyt huomattavasti mm. salaattien ja viherpirtelöiden muodossa. En olisi voinut kuvitellakaan syöväni näin paljoa marjoja ennen blenderin ostamista! Vanhempieni luona käyttämä mehukone olisi ihana lisä omaankin keittiöön, mutta kärsin pahasti jo nyt pienestä keittiöstäni. Sinne ei vaan enää mahdu yhtäkään vempainta, prkle!
Mitä hyviä juttuna ikinä keksimmekään terveyttämme edistääksemme, tulee meidän ponnistella vähän aikaa tavan tarttumiseksi jokapäiväiseen elämään. Itsestään huolehtiminen voi aluksi tuntua työläältä, mutta ajan saatossa se on itsestäänselvää. Itsestään huolehtimisessa ja oman terveyden parantamisessa on sille tiellä lähteville edessään loputon matka ja ainakin minusta tuntuu, että tiedon nälkä sen kun kasvaa matkan varralla. Sen ei silti tarvi olla raskasta vaan asioita opitaan yksi kerrallaan ja tehdään niistä osa meitä.
Urheilun osalta ei siis välttämättä ole tärkeintä onko laji se kaikkein tehokkain vaan tuleeko sitä oikeasti harrastettua (jos nyt ei lasketa todella aktiivisia liikkujia ja kilpaurheilijoita). Uskoisin, että ravitsemuksen osalta tilanne on vähän samanlainen. Ei siis riitä, että teoria on hyvä ja vakuuttava vaan se pitää myös ujuttaa jokapäiväiseen elämään pysyvästi. On hyvä muistaa, että kaikista hifeinkään ruokavalio ei toimi, jos sitä noudattaa vain kerran kuukaudessa! Vaikka niin inhoankin rutiineja on niillä uuden ruokailutavan käyttöönotossa keskeinen asema.
Olen koittanut elämäni aikana lueskella ja perehtyä kovasti erilaisiin ravitsemusoppeihin paremman terveyden toivossa. Useimpien ravitsemusneuvojen ongelmana on se, että ne eivät jää tavaksi. Hyvin usein (liian usein) luen johonkin ravitsemuslinjaan liittyen yhden kirjan, jota jaksan vähän aikaa hehkuttaa ja kokeilla, mutta sitten innostus alkaa hiipua ja kirja jää unohduksiin. Usein käy myös niin, että jos alan ottaa tästä ravitsemussuunnasta selvää paremmin esimerkiksi netin kautta, löydän aina myös hyviä vasta-argumenttejä ravitsemussuuntausta vastaan. Näin on siis käynyt monen ravitsemusopin kanssa, jotka oikeasti voittaisivat yleiset ravitsemussuositukset sata-nolla! Tästä hyvänä esimerkkinä Harvey ja Marilon Diamondin luonnonhygienia, aiheesta myöhemmin lisää. Lopputulos on se, että olen ihan sekaisin mikä minulle on oikeasti hyväksi ja alan jälleen epäillä onko tämä suuntaus sittenkään kannattava.
Raaka- ja superruokaskene johon olen tutustunut vähitellen viime syksystä lähtien on pisimpään kestänyt (minun osaltani) ja omimmalta tuntunut ravitsemussuuntaus mitä olen tähän mennessä tavannut. Hyvänä puolena siinä on mm. tavaksi jäänyt aamuinen viherpirtelö ja raakasuklaa sekä tietenkin blogien tuoma tunne yhteisöllisyydestä. Tiedän, että on oikeasti olemassa iso läjä ihmisiä jotka ovat suunnilleen samaa mieltä kanssani, vaikka en heitä/teitä henkilökohtaisesti tunnekaan ja kaikkia meitä yhdistää palava kiinnostus hyvään terveyteen. Ihanaa, meitä on paljon! Pikkuhiljaa myös ruuan laatu on parantunut alettuani seuraamaan tarkemmin mitä ainesosaluettelot meille paljastavat. Ihan raakailija minusta ei ole tullut, eikä varmaan koskaan tulekaan (tai mistä sitä tietää) mutta tuoreiden ja raakojen ruokien syöminen on lisääntynyt huomattavasti mm. salaattien ja viherpirtelöiden muodossa. En olisi voinut kuvitellakaan syöväni näin paljoa marjoja ennen blenderin ostamista! Vanhempieni luona käyttämä mehukone olisi ihana lisä omaankin keittiöön, mutta kärsin pahasti jo nyt pienestä keittiöstäni. Sinne ei vaan enää mahdu yhtäkään vempainta, prkle!
Mitä hyviä juttuna ikinä keksimmekään terveyttämme edistääksemme, tulee meidän ponnistella vähän aikaa tavan tarttumiseksi jokapäiväiseen elämään. Itsestään huolehtiminen voi aluksi tuntua työläältä, mutta ajan saatossa se on itsestäänselvää. Itsestään huolehtimisessa ja oman terveyden parantamisessa on sille tiellä lähteville edessään loputon matka ja ainakin minusta tuntuu, että tiedon nälkä sen kun kasvaa matkan varralla. Sen ei silti tarvi olla raskasta vaan asioita opitaan yksi kerrallaan ja tehdään niistä osa meitä.
Ihana luonto ja tuleva viikonloppu
Aamuinen kävelylenkki teki taas hyvää, vaikka syömiseksihän se meni. Matkalta löytyi nimittäin vadelmia ja metsämansikoita. Minä olin ihan innoissani löytämistäni marjoista ja sinkoilin polun laidalta toiselle ihastelemaan söpön pieniä punaisia herkkuja.
Pongasin myös hyvän ruusanmarjapensaan, josta syksyllä voin kerätä isot läjät ruusunmarjoja. Toivottavasti kovin moni muu ei ajattele just samoin (samasta puskasta), vaikka toki toivonkin, että ruusunmarjoja hyödynnettäisiin paljon enemmän. Se mikä minua ehkä eniten on ihmetyttänytkin, ettei vastaan ole tullut muita marjojen tai kasvien keräilijöitä. Helsinkiläiset haloo, keskuspuistostakin löytyy vaikka mitä!
Kävellessä yritin myös tunnistaa erilaisia puita, mutta siinä minulla on vielä paljon oppimista. Hies- ja rauduskoivukin menevät sekaisin, mutta ehkä ne vielä joku päivä tallentuvat kun jaksan tarpeeksi monta kertaa tarkistaa wikipediasta. Joka tapauksessa pohjoisesta muuttamisen jälkeen olen oppinut puita valtavasti johtuen siitä, että siellä niitä kasvaa huomattavasti suppeampi valikoima ja minun kiinnostukseni puihin on ollut aiemmin luokkaa nolla. Riittäisi, että löytäisi yhden puulajin edustajan ja tutustuisi sen tuntomerkkeihin perusteellisesti. Sen jälkeen kaikki sisaruksetkin tunnistaa helposti.
Mutta se on taas perjantai ja vuorossa on Etno Faces -festarit Karjaalla. Viime vuotinen festari oli mielestäni aivan ihana, vaikka en mikään festaripersoona olekaan. Toisaalta kyseessä ei olekaan normifestarit. Viikonlopulle on luvattu sateita, joten saa nähdä missä tunnelmissa tällä kertaa juhlitaan. Hyviä tyyppejä on ainakin lähdössä mukaan, joten eiköhän se hyvin mene, satoi tai paistoi.
Pongasin myös hyvän ruusanmarjapensaan, josta syksyllä voin kerätä isot läjät ruusunmarjoja. Toivottavasti kovin moni muu ei ajattele just samoin (samasta puskasta), vaikka toki toivonkin, että ruusunmarjoja hyödynnettäisiin paljon enemmän. Se mikä minua ehkä eniten on ihmetyttänytkin, ettei vastaan ole tullut muita marjojen tai kasvien keräilijöitä. Helsinkiläiset haloo, keskuspuistostakin löytyy vaikka mitä!
Kävellessä yritin myös tunnistaa erilaisia puita, mutta siinä minulla on vielä paljon oppimista. Hies- ja rauduskoivukin menevät sekaisin, mutta ehkä ne vielä joku päivä tallentuvat kun jaksan tarpeeksi monta kertaa tarkistaa wikipediasta. Joka tapauksessa pohjoisesta muuttamisen jälkeen olen oppinut puita valtavasti johtuen siitä, että siellä niitä kasvaa huomattavasti suppeampi valikoima ja minun kiinnostukseni puihin on ollut aiemmin luokkaa nolla. Riittäisi, että löytäisi yhden puulajin edustajan ja tutustuisi sen tuntomerkkeihin perusteellisesti. Sen jälkeen kaikki sisaruksetkin tunnistaa helposti.
Mutta se on taas perjantai ja vuorossa on Etno Faces -festarit Karjaalla. Viime vuotinen festari oli mielestäni aivan ihana, vaikka en mikään festaripersoona olekaan. Toisaalta kyseessä ei olekaan normifestarit. Viikonlopulle on luvattu sateita, joten saa nähdä missä tunnelmissa tällä kertaa juhlitaan. Hyviä tyyppejä on ainakin lähdössä mukaan, joten eiköhän se hyvin mene, satoi tai paistoi.
Diabetes
Minua hätkähdytti lukea Ylen sivuilta löytynyt artikkeli Lasten diabetes lisääntyy rajusti. Syy tyrmistykseeni ei ollut lasten diabeteksen raju lisääntyminen vaan se, että syynä pidettiin tuntemattomia ympäristötekijöitä! Toisin sanottuna diabeteksen aiheuttavat tekijät tuntuvat edelleen olevan suuri mysteeri vaikka tutkimustietoa löytyy kasa kaupalla. Voi hyvä päivä.
Olen lukenut Gary Taubesin Good calories Bad calories -kirjaa noin puoleen väliin ja pelkästään tämä kirja osoittaa miten paljon diabetestä on tutkittu ja miten paljon siitä ollaan saatu tietoa viimeisten vuosikymmenien aikana. Oikea ruokavalio, siinä avain diabeteksen hoitoon!!!
Hyvä konkreettinen, mutta valitettavan suppea tutkimus Reversing diabetes in 30 days on myös osoitus siitä, että terveenä pysyminen on yksinkertaista. On valitettavaa, että joidenkin keho sairastuu toisia helpommin, mutta on lohduttavaa että (lähes) jokaisen keho voidaan pitää terveenä tai parantaa puuttumalla ruokavalioon ennen kuin on myöhäistä. Ja myöhäistä se on usein vasta silloin kun olet jo kuolemansairas. Se että mieluummin jatkaa huonolaatuisen ruuan (joka sillä hetkellä tuntuu hyvänmakuiselta ja helpolta vaihtoehdolta) syömistä ja kärsii jatkuvista vaivoistaan on tietenkin oma valinta. Jos ei itse ole valmis tekemään mitään muutoksia elämälleen paremman elämänlaadun saavuttamiseksi, on turha odottaa hyviä tuloksiakaan.
Minun geeneilläni (ja varmasti monen monen muun) diabeteksen hankkiminen olisi varmaan suhteellisen helppoa. Äitini kakkostyypin diabetes on jo sen verran paha, että hedelmätkin ovat kielletyllä listalla tai ainakaan niitä ei kärsi syödä paljoa. Minusta tämä on aika surullista, koska äitini on aina ollut kiinnostunut terveydestään ja yrittänyt pitää siitä huolta. Häneltä minä olen varmasti perinyt kiinnostukseni ravitsemukseen. Hän on kokeillut monenlaisia ruokavalioita, mutta valitettavasti palannut aina yleisiin ravitsemussuosituksiin ravitsemusterapeutteja ja muita terveysalan "asiantuntijoita" (eikä omaa kehooan) kuunnellen. Muistan, että äitini kokeili mm. vehnäorasjauhetta kehonpuhdistukseen jo kymmenisen vuotta sitten.
Olen lukenut Gary Taubesin Good calories Bad calories -kirjaa noin puoleen väliin ja pelkästään tämä kirja osoittaa miten paljon diabetestä on tutkittu ja miten paljon siitä ollaan saatu tietoa viimeisten vuosikymmenien aikana. Oikea ruokavalio, siinä avain diabeteksen hoitoon!!!
Hyvä konkreettinen, mutta valitettavan suppea tutkimus Reversing diabetes in 30 days on myös osoitus siitä, että terveenä pysyminen on yksinkertaista. On valitettavaa, että joidenkin keho sairastuu toisia helpommin, mutta on lohduttavaa että (lähes) jokaisen keho voidaan pitää terveenä tai parantaa puuttumalla ruokavalioon ennen kuin on myöhäistä. Ja myöhäistä se on usein vasta silloin kun olet jo kuolemansairas. Se että mieluummin jatkaa huonolaatuisen ruuan (joka sillä hetkellä tuntuu hyvänmakuiselta ja helpolta vaihtoehdolta) syömistä ja kärsii jatkuvista vaivoistaan on tietenkin oma valinta. Jos ei itse ole valmis tekemään mitään muutoksia elämälleen paremman elämänlaadun saavuttamiseksi, on turha odottaa hyviä tuloksiakaan.
Minun geeneilläni (ja varmasti monen monen muun) diabeteksen hankkiminen olisi varmaan suhteellisen helppoa. Äitini kakkostyypin diabetes on jo sen verran paha, että hedelmätkin ovat kielletyllä listalla tai ainakaan niitä ei kärsi syödä paljoa. Minusta tämä on aika surullista, koska äitini on aina ollut kiinnostunut terveydestään ja yrittänyt pitää siitä huolta. Häneltä minä olen varmasti perinyt kiinnostukseni ravitsemukseen. Hän on kokeillut monenlaisia ruokavalioita, mutta valitettavasti palannut aina yleisiin ravitsemussuosituksiin ravitsemusterapeutteja ja muita terveysalan "asiantuntijoita" (eikä omaa kehooan) kuunnellen. Muistan, että äitini kokeili mm. vehnäorasjauhetta kehonpuhdistukseen jo kymmenisen vuotta sitten.
"Elämäni" sisältö
Eilen illalla uni ei meinannut tulla. Huomasin, että mietin jälleen mitä kirjoittaisin seuraavaksi tänne. Ei siis niin, että olisin miettinyt pääni puhki eikä yhtään hyvää ideaa syntynyt vaan lähinnä päinvastoin. Halusin kirjoittaa kaikesta! Kai tässä jotain koukuttavaa on, kun kerran sängyssäkin jäsentelen lauseita, joita voisin kirjoittaa ylös. Valitettavasti osan hyvistä ideoista ehtii aina unohtaa.
Eilisestä mustikkareissusta "viisastuneena" pohdiskelin maatessani mitä kaikkia taakkoja ihminen mukanaan kantaakaan. Meillä on historia jota kelaamme uudelleen ja uudelleen ja peilaamme sitä nykyhetkeen. Sen mukaan myös suunnittelemme tulevaisuuden. Pahimmillaan siis historiamme määrää tulevaisuutemme. Ajatuksemme voivat olla vuosikausia ihan samoja.
Materiaalisista taakoista huomioni keskittyi yhteen niinkin konkreettiseen asiaan kuin olkalaukkuuni. Aloin pähkäillä mitä oikeasti kannan jatkuvasti mukanani kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ja kauppareissuilla eli käytännössä melkein aina kun astun ovestani ulos jos lenkkejä ja roskien viemistä ei lasketa. Voisi sanoa, että tiedostamattani (ja ehkä tietoisestikin) pidän laukkuani melkoisen tärkeänä. Aikani mietittyä sain piirrettyä mieleeni laukkuni sisällöstä pitkän listan tavaroita ja kootut selitykset niiden tarpeellisuudesta:
- avainnippu; kämpän ja pyörän avain, ehdoton edellytys että voin poistua kotoani
- kännykkä; yleensä mukana kaiken varalta. Eihän sitä tiedä vaikka olisin unohtanut avaimeni...
- lompakko; lompakon sisällön luetteleminen vaatisi oman listauksen. Tärkeimmät ovat tietenkin henkilöllisyytodistus, rahaa, pankkikortti ja kaiken maailman bonus- ja plussakortit.
- bussikortti; ei Helsingissä selviä ilmankaan
- nenäliinoja; keväinen allerginen nuhani saa minut varautumaan ympäri vuoden. Ja tuntuuhan niitä kuluvan
- shea butterin karite voide; toimii huulirasvana, tarvin lähinnä talvisin
- kynsiviila; onko mitään niin ärsyttävää kuin lohjennut kynsi joka tarttuu joka paikkaan?
- kampa; en oikeastaan tiedä mitä se tekee laukussani
- taskupeili; ripsari voi olla levinnyt ja jotain moskaa löytyy aina smoothien jälkeen hampaiden väleistä, vaikka kuinka hinkaa hammasharjalla
- hammastikkuja
- tamponeja ja siteitä; you know, kaiken varalta
- muistikortti; ei hajuakaan miksi kannan sitä mukanani
- laastareita; kesäisin tulee rakkoja kesäkengistä, tai ainakin voi tulla
- pinnejä ja pompuloita; tännekö ne kaikki katoaa?
- kuitteja, monisteita ja käyntikortteja; olen laiska siivoamaan laukkuni sisältöä
Näiden lisäksi laukusta voi vielä tilanteesta, säästä ja vuodenajasta riippuen löytyä kamera, vesipullo, kirja, hedelmiä, sateenvarjo, hanskat ja jotain meikkejä. Jos laukkuni olisi isompi, olisi siellä todennäköisesti vieläkin enemmän tavaraa.
Tällainen elämä vaikuttaa ainaiselta varautumiselta kaikkeen mahdolliseen. Matkustaessanikin pakkaan aina liikaa tavaraa mukaan, koska eihän sitä koskaan tiedä mitä päällensä haluaa laittaa tai kuinka nopeasti vaatteet sotkeutuvat. Ainainen varustautuminen ja hamstraaminen ovat loppujen lopuksi vain turhia pelkoja, joista voisi yrittää päästää irti samoin kuin muista kielteisistä ajatusmalleista. Epätoivoinen takertuminen omistamaamme materiaan ja jopa ajatuksiimme (olivatpa ne hyviä tai pahoja) on joskus melkoisen surullista komediaa.
Onneksi olen alkanut tekemään enemmän asioita, mitkä eivät vaadi rahaa, puhelinta tai muitakaan välineitä. Metsissä kuljeskelu, marjastaminen ja muu ulkoilu vaatii vain avainnipun mukaani (ja ehkä sen ämpärin) ja saan taas hetken olla huoleton lapsi. Elämäni ei tietenkään vaadi muulloinkaan laukkuni sisältöä, mutta siihen olen itseni totuttanut ja muutos siitä muunlaiseen elämään vaatii ponnisteluja. Matka siis jatkukoon kohti laukutonta (tai muuten vaan vähemmän tavaraa sisältävää) tulevaisuutta!
Eilisestä mustikkareissusta "viisastuneena" pohdiskelin maatessani mitä kaikkia taakkoja ihminen mukanaan kantaakaan. Meillä on historia jota kelaamme uudelleen ja uudelleen ja peilaamme sitä nykyhetkeen. Sen mukaan myös suunnittelemme tulevaisuuden. Pahimmillaan siis historiamme määrää tulevaisuutemme. Ajatuksemme voivat olla vuosikausia ihan samoja.
Materiaalisista taakoista huomioni keskittyi yhteen niinkin konkreettiseen asiaan kuin olkalaukkuuni. Aloin pähkäillä mitä oikeasti kannan jatkuvasti mukanani kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ja kauppareissuilla eli käytännössä melkein aina kun astun ovestani ulos jos lenkkejä ja roskien viemistä ei lasketa. Voisi sanoa, että tiedostamattani (ja ehkä tietoisestikin) pidän laukkuani melkoisen tärkeänä. Aikani mietittyä sain piirrettyä mieleeni laukkuni sisällöstä pitkän listan tavaroita ja kootut selitykset niiden tarpeellisuudesta:
- avainnippu; kämpän ja pyörän avain, ehdoton edellytys että voin poistua kotoani
- kännykkä; yleensä mukana kaiken varalta. Eihän sitä tiedä vaikka olisin unohtanut avaimeni...
- lompakko; lompakon sisällön luetteleminen vaatisi oman listauksen. Tärkeimmät ovat tietenkin henkilöllisyytodistus, rahaa, pankkikortti ja kaiken maailman bonus- ja plussakortit.
- bussikortti; ei Helsingissä selviä ilmankaan
- nenäliinoja; keväinen allerginen nuhani saa minut varautumaan ympäri vuoden. Ja tuntuuhan niitä kuluvan
- shea butterin karite voide; toimii huulirasvana, tarvin lähinnä talvisin
- kynsiviila; onko mitään niin ärsyttävää kuin lohjennut kynsi joka tarttuu joka paikkaan?
- kampa; en oikeastaan tiedä mitä se tekee laukussani
- taskupeili; ripsari voi olla levinnyt ja jotain moskaa löytyy aina smoothien jälkeen hampaiden väleistä, vaikka kuinka hinkaa hammasharjalla
- hammastikkuja
- tamponeja ja siteitä; you know, kaiken varalta
- muistikortti; ei hajuakaan miksi kannan sitä mukanani
- laastareita; kesäisin tulee rakkoja kesäkengistä, tai ainakin voi tulla
- pinnejä ja pompuloita; tännekö ne kaikki katoaa?
- kuitteja, monisteita ja käyntikortteja; olen laiska siivoamaan laukkuni sisältöä
Näiden lisäksi laukusta voi vielä tilanteesta, säästä ja vuodenajasta riippuen löytyä kamera, vesipullo, kirja, hedelmiä, sateenvarjo, hanskat ja jotain meikkejä. Jos laukkuni olisi isompi, olisi siellä todennäköisesti vieläkin enemmän tavaraa.
Tällainen elämä vaikuttaa ainaiselta varautumiselta kaikkeen mahdolliseen. Matkustaessanikin pakkaan aina liikaa tavaraa mukaan, koska eihän sitä koskaan tiedä mitä päällensä haluaa laittaa tai kuinka nopeasti vaatteet sotkeutuvat. Ainainen varustautuminen ja hamstraaminen ovat loppujen lopuksi vain turhia pelkoja, joista voisi yrittää päästää irti samoin kuin muista kielteisistä ajatusmalleista. Epätoivoinen takertuminen omistamaamme materiaan ja jopa ajatuksiimme (olivatpa ne hyviä tai pahoja) on joskus melkoisen surullista komediaa.
Onneksi olen alkanut tekemään enemmän asioita, mitkä eivät vaadi rahaa, puhelinta tai muitakaan välineitä. Metsissä kuljeskelu, marjastaminen ja muu ulkoilu vaatii vain avainnipun mukaani (ja ehkä sen ämpärin) ja saan taas hetken olla huoleton lapsi. Elämäni ei tietenkään vaadi muulloinkaan laukkuni sisältöä, mutta siihen olen itseni totuttanut ja muutos siitä muunlaiseen elämään vaatii ponnisteluja. Matka siis jatkukoon kohti laukutonta (tai muuten vaan vähemmän tavaraa sisältävää) tulevaisuutta!
Suoli tyhjäksi
Ai niin, unohtui aiemmasta kirjoituksestani. Mikäli kärsit kovasti vatsasta/ummetuksesta, auttaa marjastaminen loistavasti. Kyykkiminen ilmeisesti hieroo/painaa suolta pehmentäen ulosteen ja saa mahan toimimaan. Kyykkiä voi toki ihan kotonakin, mutta marjastaessa se ei tunnu niin hölmöltä. ;)
Luotu kiire
Vietin tämän aamupäivän metsässä mustikoita etsien/poimien. Päivän mustikkasaldo oli kulutettuun aikaan nähden surkea, mutta sainpa sentään jotain tehosekoittimen sotkemiseksi. Poimin marjat käsin, joten perkaaminen hoitui vaivatta.
Kyykkiessä marjamättäiden luona kerkesin mietiskellä kovasti elämää. Mietin nykyistä elämääni miten leppoista on kun saa nousta (tai olla nousematta) aamulla ja mennä kuljeskelemaan metsään ilman aikataulua. Elämä hymyili. Ajattelin että voisin jopa kirjoittaa postauksen marjastuksen ihanuudesta. Jossain vaiheessa (tunnin parin samoilun jälkeen) huomasin että turhautuminen alkoi nostaa päätään. En ollut vieläkään löytänyt hyvää paikkaa, olin toki poiminut satunnaisia mustikoita sieltä täältä niin että ämpärin pohja oli peittynyt. Katselin kelloa epätoivoisena todeten, ettei marjoja kerrykään ämpärikaupalla ja etten ehdi tänään enää tehdä mitään muuta, jos meinaan täyttää ämpärin mustikoilla. Sääsketkin kiusasivat. Yhtäkkiä leppoisuus oli tipotiessään ja mietin vain että kyllä mä vielä vähän aikaa sinnittelen, ilman mustikoita en lähde! Mielessäni alkoi pyöriä pitkä lista asioita, joita voisin tehdä kunhan vaan pääsen täyden ämpärin kanssa metsästä ja vessahätäkin vaivasi. Minulla oli toisin sanottuna kiire.
Siinä sitten totesin itsekin miten älytön olen ja istahdin kannolle. Ensimmäiseksi hoidin vessahätäni pois päiväjärjestyksestä ja aloin muuttaa ajatuksenkulkuani. Kysyin itseltäni mihin minä yritän ehtiä, mikä minua kotona niin kovalla kiireellä odottaa? Miksi metsässä samoilu tuntui jo vähän vastenmieliseltä? Miksi minun täytyy saada ämpäri täyteen? Huomasin, että vaikka olinkin lähtenyt kotoa uskotellen itselleni että haluan vain poimia vähän mustikkaa ja nauttia luonnosta, olin oikeasti päättänyt suorittaa mustikanpoiminnan nopeasti. Minulla oli ihan turhia odotuksia, jotka eivät toteutuneet ja sitten kiukututti. Pohdittuani vähän omaa ajatuksenkulkuani aloin vähän iloisemmin mielin kävelemään hiljalleen kotiin päin keräten samalla mustikoita. Olin valmis tyytymään siihen, ettei marjoja löytynyt enempää tällä kertaa. Siinä sitten kävellessäni vastaan osui iso läjä mättäitä täynnä mustikkaa, joita en malttanut olla keräämättä. Viherpirtelöt silmissä kiiluen jatkoin vähän aikaa mättäiden tyhjentämistä vaikka selkää särki. Metsäreissu ei siis tällä kertaa ollut mitä onnistunein.
Päivän saldo ei siis suinkaan ollut iso läjä mustikoita vaan pieni opetus siitä mitä ajatukset ja odotukset voivat saada aikaan. Huomaan, että olen välillä aika vahvasti jumissa pysähtyneen ajatusmaailmani kanssa ja mustikasta poistullessani mietin, että tämän täytyy loppua. Mitä järkeä on itse pilata oma päivänsä, toinen toisensa perään? Odotukset, itse luotu kiire ja samaa toistava ajatuskulku ovat hyvin vaikeita murtaa (lopullisesti), mutta olen tyytyväinen että sentään tiedostin mitä oli tapahtumassa. Näiden tilanteiden raskaudesta huolimatta toivon siis lisää tällaisia opetustuokioita. Ensi kerralla yritän pysäyttää ajatuskierteen vähän aikaisemmin ja lakkaan hosumasta. Onneksi minulla on koko elämä aikaa oppia.
Kyykkiessä marjamättäiden luona kerkesin mietiskellä kovasti elämää. Mietin nykyistä elämääni miten leppoista on kun saa nousta (tai olla nousematta) aamulla ja mennä kuljeskelemaan metsään ilman aikataulua. Elämä hymyili. Ajattelin että voisin jopa kirjoittaa postauksen marjastuksen ihanuudesta. Jossain vaiheessa (tunnin parin samoilun jälkeen) huomasin että turhautuminen alkoi nostaa päätään. En ollut vieläkään löytänyt hyvää paikkaa, olin toki poiminut satunnaisia mustikoita sieltä täältä niin että ämpärin pohja oli peittynyt. Katselin kelloa epätoivoisena todeten, ettei marjoja kerrykään ämpärikaupalla ja etten ehdi tänään enää tehdä mitään muuta, jos meinaan täyttää ämpärin mustikoilla. Sääsketkin kiusasivat. Yhtäkkiä leppoisuus oli tipotiessään ja mietin vain että kyllä mä vielä vähän aikaa sinnittelen, ilman mustikoita en lähde! Mielessäni alkoi pyöriä pitkä lista asioita, joita voisin tehdä kunhan vaan pääsen täyden ämpärin kanssa metsästä ja vessahätäkin vaivasi. Minulla oli toisin sanottuna kiire.
Siinä sitten totesin itsekin miten älytön olen ja istahdin kannolle. Ensimmäiseksi hoidin vessahätäni pois päiväjärjestyksestä ja aloin muuttaa ajatuksenkulkuani. Kysyin itseltäni mihin minä yritän ehtiä, mikä minua kotona niin kovalla kiireellä odottaa? Miksi metsässä samoilu tuntui jo vähän vastenmieliseltä? Miksi minun täytyy saada ämpäri täyteen? Huomasin, että vaikka olinkin lähtenyt kotoa uskotellen itselleni että haluan vain poimia vähän mustikkaa ja nauttia luonnosta, olin oikeasti päättänyt suorittaa mustikanpoiminnan nopeasti. Minulla oli ihan turhia odotuksia, jotka eivät toteutuneet ja sitten kiukututti. Pohdittuani vähän omaa ajatuksenkulkuani aloin vähän iloisemmin mielin kävelemään hiljalleen kotiin päin keräten samalla mustikoita. Olin valmis tyytymään siihen, ettei marjoja löytynyt enempää tällä kertaa. Siinä sitten kävellessäni vastaan osui iso läjä mättäitä täynnä mustikkaa, joita en malttanut olla keräämättä. Viherpirtelöt silmissä kiiluen jatkoin vähän aikaa mättäiden tyhjentämistä vaikka selkää särki. Metsäreissu ei siis tällä kertaa ollut mitä onnistunein.
Päivän saldo ei siis suinkaan ollut iso läjä mustikoita vaan pieni opetus siitä mitä ajatukset ja odotukset voivat saada aikaan. Huomaan, että olen välillä aika vahvasti jumissa pysähtyneen ajatusmaailmani kanssa ja mustikasta poistullessani mietin, että tämän täytyy loppua. Mitä järkeä on itse pilata oma päivänsä, toinen toisensa perään? Odotukset, itse luotu kiire ja samaa toistava ajatuskulku ovat hyvin vaikeita murtaa (lopullisesti), mutta olen tyytyväinen että sentään tiedostin mitä oli tapahtumassa. Näiden tilanteiden raskaudesta huolimatta toivon siis lisää tällaisia opetustuokioita. Ensi kerralla yritän pysäyttää ajatuskierteen vähän aikaisemmin ja lakkaan hosumasta. Onneksi minulla on koko elämä aikaa oppia.
Havaintoja
Olen tänä kesänä tuijotellut naisten masuja. Tämä johtuu varmasti siitä, että olen 28-vuotias ja olen alkanut miettiä miltä tuntuisi olla itse raskaana. Raskaana olevissa naisissa on lisäksi mielestäni jotain mystistä vetovoimaa.
Kesän vähäiset vaatteet ovat toki paljastaneet paljon raskaana olevia naisia ihanine vatsoineen, mutta olen myös ollut aidosti hämmentynyt, koska vastaan on tullut monta naista joiden maha on iso, kiinteä ja pallomainen kuin raskaana olevalla, mutta jostain syystä en ole ollut varma onko henkilö odottava tuleva äiti vaiko liikakiloja kerännyt henkilö. Ovatko naiset aina näyttäneet tältä vai onko meissä tapahtumassa jotain hormonaalista muutosta? En pidä ollenkaan pahana pientä pömppövatsaa (tai isoakaan) mutta jotain outoa naisen (ja miehen) "miehisessä" kivikovassa vatsassa on. Eihän naisille yleensä kasva pallomaha!
Havaintojeni mukaan raskaana olevat naiset yleensä peittävät vatsansa kokonaan. Näin ei mielestäni tarvi olla, mutta jostain syystä minä en ole nähnyt raskaana olevia liian pienissä tai muodoltaan paljastavissa paidoissa. Ne naiset puolestaan joilla on vyötäröllä jotain ylimääräistä saattavat pitää suhteellisen nafteja paitoja, mutta toki osa myös peittää vatsansa huolella.
Onhan se selvä, että meitä on monenlaisia ja monenkokoisia. En halua arvostella kenenkään ruumiinmuotoa, koska omanikaan ei ole kummoinen. Mietityttää vain syömmekö nykyään sellaista ruokaa, joka kerää kovaa vararavintoa erityisesti sisäelinten ympärille, myös naisille. Huolestuttavaa tämä on mielestäni siksikin, että yleensä miehille kertyvää isoa kovaa vatsaa pidetään tulehdustilana!
Kiinnitän asiaan huomioita varmasti siksikin, että lihoessani itse kilot tumahtuvat aina ensimmäiseksi vyötärölle vaikka en koskaan ole ollut varsinaisesti lihava. Kovaa mahaa minulle ei onneksi ole koskaan tullut ja ne makkaratkin ovat häipyneet uuden ruokavalion myötä. Puhdas ja laadukas ravinto tuottaa tulosta! Ison ihanan pallomahan ehdin saada sitten joskus raskaana ollessani.
Kesän vähäiset vaatteet ovat toki paljastaneet paljon raskaana olevia naisia ihanine vatsoineen, mutta olen myös ollut aidosti hämmentynyt, koska vastaan on tullut monta naista joiden maha on iso, kiinteä ja pallomainen kuin raskaana olevalla, mutta jostain syystä en ole ollut varma onko henkilö odottava tuleva äiti vaiko liikakiloja kerännyt henkilö. Ovatko naiset aina näyttäneet tältä vai onko meissä tapahtumassa jotain hormonaalista muutosta? En pidä ollenkaan pahana pientä pömppövatsaa (tai isoakaan) mutta jotain outoa naisen (ja miehen) "miehisessä" kivikovassa vatsassa on. Eihän naisille yleensä kasva pallomaha!
Havaintojeni mukaan raskaana olevat naiset yleensä peittävät vatsansa kokonaan. Näin ei mielestäni tarvi olla, mutta jostain syystä minä en ole nähnyt raskaana olevia liian pienissä tai muodoltaan paljastavissa paidoissa. Ne naiset puolestaan joilla on vyötäröllä jotain ylimääräistä saattavat pitää suhteellisen nafteja paitoja, mutta toki osa myös peittää vatsansa huolella.
Onhan se selvä, että meitä on monenlaisia ja monenkokoisia. En halua arvostella kenenkään ruumiinmuotoa, koska omanikaan ei ole kummoinen. Mietityttää vain syömmekö nykyään sellaista ruokaa, joka kerää kovaa vararavintoa erityisesti sisäelinten ympärille, myös naisille. Huolestuttavaa tämä on mielestäni siksikin, että yleensä miehille kertyvää isoa kovaa vatsaa pidetään tulehdustilana!
Kiinnitän asiaan huomioita varmasti siksikin, että lihoessani itse kilot tumahtuvat aina ensimmäiseksi vyötärölle vaikka en koskaan ole ollut varsinaisesti lihava. Kovaa mahaa minulle ei onneksi ole koskaan tullut ja ne makkaratkin ovat häipyneet uuden ruokavalion myötä. Puhdas ja laadukas ravinto tuottaa tulosta! Ison ihanan pallomahan ehdin saada sitten joskus raskaana ollessani.
Ihana tuoremehu
Vanhempieni luona ollessani olen käyttänyt ahkerasti hyväksi heidän omistamaa mehukonetta. Mehut ovat uponneet loistavasti myös muille perheenjäsenille (pikkuveljet + vanhemmat), enkä usko että syynä on pelkästään helle. Mehut ovat yllättävän täyttäviä eikä toisaalta ihmekään, onhan se täyttä tavaraa toisin kuin kaupasta saatava mehu. Mehulasi toimii varsinkin nyt kuumalla ilmalla jopa aterian korvikkeena.
Yksi tosi helppo ja ihana mehu saadaan seuraavasti:
3-4 omenaa
1 parsakaali
Parsakaalista ei kannata mehustaa kovaa vartta, koska se tuo turhaa kitkeryyden makua.
Nam!
Yksi tosi helppo ja ihana mehu saadaan seuraavasti:
3-4 omenaa
1 parsakaali
Parsakaalista ei kannata mehustaa kovaa vartta, koska se tuo turhaa kitkeryyden makua.
Nam!
Haasteita matkalla
Asun Helsingissä ja olen jo vähän aikaa tottunut siihen, että tarjolla on luomua, supereita ja muita suosimiani tuotteita suhteellisen vähällä vaivalla. Suurin ongelma on melkeinpä se, että haluamani goji-marjat, luomuomenat tms. ovat päässeet loppumaan ja joudun menemään toiseen ekokauppaan. Ja sekin on joskus tuntunut työläältä.
Käymäni kesäinen lomareissu autolla Suomen halki muistutti minua siitä, että joskus pitäisi muistaa olla ottamatta (ravinto)asioita liian itsestäänselvinä. Matkassani oli kyllä kylmälaukku, mutta koska majoittauduin teltassa (ja ilmat olivat lämpimät), ei siitä ollut iloa kuin ensimmäiseksi vuorokaudeksi. Varustelutasoa rajoitti vielä sekin fakta, että tiesin joutuvani palauttamaan auton vanhemmilleni ennen kotimatkaa, joten tavaroiden piti olla kannettavissa myös junalla. En siis ottanut blenderiä tai sauvasekoitinta. Käytännössä olin kulloisestakin kaupungista/kylästä saatavan sapuskan armoilla ja havaintoni siirtyessäni paikasta toiseen oli se, että mitä pienempi kylä, sitä surkeammat kasvis- ja luomuvalikoimat kaupoissa/ravintoloissa oli. Tavallisin minulle tarjolla oleva ravintolan (ainut) kasvisvaihtoehto oli kasvispizza, siis ei edes salaattia. Kaupasta saatava valikoima ei pitänyt sisällään luomua kuin satunnaisesti ja niissäkään luomutuotteita ei ollut merkitty millään näkyvällä tavalla, joten tuotteiden etsiminen oli työlästä.
Vaikka yritänkin noudattaa sääntöä, ettei itseä kannata tankata siellä missä tankkaa autonsa, ei se oikein onnistunut käytännössä tosipaikan tullen. Pikkukylissä ei vain yksinkertaisesti ollut muita ruokapaikkoja kuin huoltamot eikä minulla välineitä salaatin valmistamiseen. Huomioni kiinnittyi ruokaillessani siihen, että tarjolla oli pääsääntöisesti margariiniä voin sijaan, epämääräisiä salaatin kastikkeita laatu öljyjen sijaan (ilman ainesosaluetteloa) sekä vain ja ainoastaan lihavaihtoehtoja.
Olen kotoisin pienestä kaupungista, mutta ravitsemuksesta olen kiinnostunut tosissani vasta asuessani pääkaupunkiseudulla. Olen vieläkin vähän ihmeissäni siitä, etteivät kylien asukkaat näytä syövän muuta kuin wienerleikettä ja lihapullia ulkona käydessään. Ehkä he sitten syövät enimmäkseen kotonaan, toivottavasti!
Voi olla, että olin itse liian saamaton matkan aikana liittyen ravitsemukseen, enkä jaksanut ottaa etukäteen selvää tai valmistautua paremmin. Ihanne maalaiskylästä rapistui hieman ravinnon osalta, mutta toisaalta uskon hyvää ruokaa löytyvän myös pikku kaupungeista, kunhan tietää oikeat paikat. Ja voihan sitä ruokaa kasvattaa maalla itsekin. Ja jottei kirjoitus mene ihan maaseudun moittimiseksi, matkan varrella tuli vastaan myös kiva Pihamaan puoti niminen kotitila, jossa oli myynnissä mm. Suomalaisia viinejä, kasviksia, marjoja, saippuaa + muuta luonnonkosmetiikkaa sekä speltti- ja luomutuotteita. Toinen kiva ylläri oli se, että Ylivieskan Kärkkäiseltä myös saa superruokaa. Valikoima oli vieläpä todella hyvä!
Vaikka syömäni ruoka matkalla oli normiruokaani verrattuna kehnoa, matka meni hyvin ja nälkäkin saatiin tyydytettyä. Ehkä tämä teki minulle vain hyvää ja opetti hieman kiitollisuutta. Seuraavan kerran kun en löydä haluamiani luomuomenia Ruohonjuuresta, otan iloisena ostoskoriini jotain muuta luomuhedelmää ja -kasvista.
Käymäni kesäinen lomareissu autolla Suomen halki muistutti minua siitä, että joskus pitäisi muistaa olla ottamatta (ravinto)asioita liian itsestäänselvinä. Matkassani oli kyllä kylmälaukku, mutta koska majoittauduin teltassa (ja ilmat olivat lämpimät), ei siitä ollut iloa kuin ensimmäiseksi vuorokaudeksi. Varustelutasoa rajoitti vielä sekin fakta, että tiesin joutuvani palauttamaan auton vanhemmilleni ennen kotimatkaa, joten tavaroiden piti olla kannettavissa myös junalla. En siis ottanut blenderiä tai sauvasekoitinta. Käytännössä olin kulloisestakin kaupungista/kylästä saatavan sapuskan armoilla ja havaintoni siirtyessäni paikasta toiseen oli se, että mitä pienempi kylä, sitä surkeammat kasvis- ja luomuvalikoimat kaupoissa/ravintoloissa oli. Tavallisin minulle tarjolla oleva ravintolan (ainut) kasvisvaihtoehto oli kasvispizza, siis ei edes salaattia. Kaupasta saatava valikoima ei pitänyt sisällään luomua kuin satunnaisesti ja niissäkään luomutuotteita ei ollut merkitty millään näkyvällä tavalla, joten tuotteiden etsiminen oli työlästä.
Vaikka yritänkin noudattaa sääntöä, ettei itseä kannata tankata siellä missä tankkaa autonsa, ei se oikein onnistunut käytännössä tosipaikan tullen. Pikkukylissä ei vain yksinkertaisesti ollut muita ruokapaikkoja kuin huoltamot eikä minulla välineitä salaatin valmistamiseen. Huomioni kiinnittyi ruokaillessani siihen, että tarjolla oli pääsääntöisesti margariiniä voin sijaan, epämääräisiä salaatin kastikkeita laatu öljyjen sijaan (ilman ainesosaluetteloa) sekä vain ja ainoastaan lihavaihtoehtoja.
Olen kotoisin pienestä kaupungista, mutta ravitsemuksesta olen kiinnostunut tosissani vasta asuessani pääkaupunkiseudulla. Olen vieläkin vähän ihmeissäni siitä, etteivät kylien asukkaat näytä syövän muuta kuin wienerleikettä ja lihapullia ulkona käydessään. Ehkä he sitten syövät enimmäkseen kotonaan, toivottavasti!
Voi olla, että olin itse liian saamaton matkan aikana liittyen ravitsemukseen, enkä jaksanut ottaa etukäteen selvää tai valmistautua paremmin. Ihanne maalaiskylästä rapistui hieman ravinnon osalta, mutta toisaalta uskon hyvää ruokaa löytyvän myös pikku kaupungeista, kunhan tietää oikeat paikat. Ja voihan sitä ruokaa kasvattaa maalla itsekin. Ja jottei kirjoitus mene ihan maaseudun moittimiseksi, matkan varrella tuli vastaan myös kiva Pihamaan puoti niminen kotitila, jossa oli myynnissä mm. Suomalaisia viinejä, kasviksia, marjoja, saippuaa + muuta luonnonkosmetiikkaa sekä speltti- ja luomutuotteita. Toinen kiva ylläri oli se, että Ylivieskan Kärkkäiseltä myös saa superruokaa. Valikoima oli vieläpä todella hyvä!
Vaikka syömäni ruoka matkalla oli normiruokaani verrattuna kehnoa, matka meni hyvin ja nälkäkin saatiin tyydytettyä. Ehkä tämä teki minulle vain hyvää ja opetti hieman kiitollisuutta. Seuraavan kerran kun en löydä haluamiani luomuomenia Ruohonjuuresta, otan iloisena ostoskoriini jotain muuta luomuhedelmää ja -kasvista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)