Asiaa syvältä

Olen aloittanut tämän kirjoituksen jo moneen kertaan ja pyyhkinyt aina pois. Sensuroin koska tuntuu etten voi puhua vapaasti. Se vähän hätkähdyttää ja ärsyttää.

Minulla on takana ensimmäinen luontaistuotetukun järjestämä koulutus ja jollain tavalla olen vähän kauhuissani näkemästäni. Päivän ideahan on esitellä ja markkinoida tukun omia tuotteita mahdollisimman hyvässä valossa luontaistuotealalla toimiville terapeuteille ja myyjille, jotka sitten välittävät oppimansa "tiedon" asiakkailleen. Tämä jo sinällään saa ainakin minun skeptiset sensorini huutamaan, mutta toisaalta mitenpä muutenkaan yritys voi tuoteitaan parhaiten markkinoida. Eihän niistä hyvistä jutuista/tuotteista voi saada infoa muuten kuin ottamalla uutta vastaan ja yrittää säilyttää terve kritiikki.

Päivä oli suoraan sanottuna melkoisen tylsä ja vähän uutta infoa sisältävä. Luonnoitsijoina oli useita arvostettuja tutkijoita ja professoreita jotka esittelivät hienoja kaavioita ja p-lukuja tilastollisen merkitsevyyden vakuudeksi enkä voinut olla miettimättä mitä heille tästä kaikesta maksetaan ja mitä he ovat sen summan saadakseen valmiita sanomaan... Jokaiselle osallistujalle jaettiin uutuustuotteita ja muita näytteitä kotiin vietäväksi. Tarjolla oli myös maistiaisia sekä tietysti ruokaa aamupalan, lounaan ja päiväkahvin merkeissä. Tässä kohdin täytyy mainita että vaikka ruuat olivat hienoja ja tarjoilu pelasi, ei meille luontaistuotealan ihmisille (ehkä keskimääräistä valveutuneemmalle ryhmälle ravitsemuksen suhteen) tarjottu mitään kypsentämätöntä, edes sitä koristeeksi tarkoitettua persiljan palasta. Tästä ei kukaan tuntunut olevan moksiskaan, vaan päin vastoin juustokakku mikä tarjottiin kahvin kanssa iltapäivällä herätti oikein suopeita ja odottavia katseita. Avara sali aiheutti sen että meteli tauoilla oli sietämätön ja keskustelu vaikeaa. Jutellessani muutaman kollegan kanssa huomasin olevani ihan eri planeetalta monenkin ihmisen kanssa. Keskustelut osoittivat ettei ruokavalio merkinnyt monellekaan yhtään mitään (ainahan voi napata entsyymejä jos alkaa turvottaa) ja sen olen kyllä huomannut käydessäni eri työpaikoilla myös luontaistuotekaupoissa. Jääkaapin sisältö koostuu lähinnä eineksistä ja voileivistä... 
Noh, tämän kaiken tylsyyden, mässäämisen ja huonosti nukutun yön päätteeksi olin iltapäivällä ihan kanttuvei. Suorastaan torkuin toiseksi viimeisen esityksen aikana, enkä yhtään ihmettele että niin moni lähti heti lounaan jälkeen saatuaan ilmaisnäytteet ja mahan täyteen... Heidän tappiokseen kuitenkin ihan lopuksi esiintyi oikeastaan ainut mielenkiintoinen luennoitsija, terapeutti Sini Marjanen, joka luennoi pH-tasapainon ja suoliston kunnon merkityksestä. Se miten hän erosi muista luennoitsijoista, oli se että hän kertoi omakohtaisesta kokemuksestaan vuosia erilaisia terapiatöitä tehneenä ja nähden itse vaikutukset asiakkaissaan. Lisäksi hänen hoitomuotonsa oli luonnonmukainen lähtien ravinnosta, siitä mistä muut ensimmäistä luennoitsijaa (Erkki Antila) lukuunottamatta eivät olleet maininneetkaan mitään. Hänen luentonsa perusteella sain vaikutelman että melkeinpä kaikki sairaudet ovat lähtöisin suolistosta, samaahan hokee Paula Heinonenkin. Sini Marjanen esitteli pH-tuotetta, jonka oli todennut nopeuttavan lähes kaikkien asiakkaidensa paranemista, mutta totesi myös että liikahappamuutta poistavat myös tummanvihreät kasvikset. Hän korosti myös puhtaan ja ei-happaman juomaveden merkitystä. Asiaa oli myös hiivasta ja sen häätämisestä probioottien ja prebioottien avulla sekä muista puhdistavista tuotteista. Minulle jäi mieleen hyvin se, että hänen mielestään ihminen joka on jollain asteella henkistynyt, mutta edelleen ostelee jatkuvasti pieniä hiluja ja kiluja, on todennäköisesti vielä hiivainen. Oikeasti puhdistautunut ihminen on myös henkisesti muuttunut ilman tarvetta turhaan materiaan. Mielenkiintoista.

Sini Marjasen esittelemät hoitomuodot; ravintomuutokset, kehon emäksisyyden lisääminen ja suoliston puhdistaminen ovat kuulemma auttaneet vakavasti sairaita mm. syöpäpotilaita. Aiemman tietotaitoni valossa en kyllä epäile tätä asiaa yhtään.

Luennon jälkeen hoksasin myös miksi viherjauhedrinksu on toiminut minulla mielialaa nostattavana: olen ollut kirjaimellisesti vähemmän hapan sen jälkeen! Koska pidän kultaisesta keskitiestä, en aio tulevaisuudessakaan tankata litratolkulla emäksisiä nesteitä tai vältellä henkeni kaupalla happamuutta lisääviä ruoka-aineita. Hyvinä ja halpoina vinkkeinä emäksisyyden lisäämiseksi kehotan kuitenkin turvautumaan omenaviinietikkaan, sitruunaan, salaatteihin ja viherjauheisiin. Viherjauheet voit kerätä vaikka itse kesällä luonnosta. Myös juomaveden pH:n mittaaminen (ja tarvittaessa sen asian korjaaminen) voi vaikuttaa huomattavasti. Ei varmaan tarvitse edes mainita, että turhat sokerit, viljat, ja teollisesti käsitelty ruoka minimiin. Niille jotka kärsivät epämääräisistä säryistä, väsymyksestä, närästyksestä yms. keho voi olla hiivan tai loisten valloittama. Happo-emästasapainon ja suolistoflooran korjaaminen voi auttaa monissa sairauksissa, mutta vaikeammissa ja vakavissa tapauksissa kannattaa jo kääntyä asiantuntijoiden puoleen. Hiivaan ja loisiin erikoistuneita lääkäreitä kyllä löytyy!

Valmiina siitepölykauteen

Noh niin. Nyt sitten ois vuorossa kommentteja luomu hunaja-siitepöly valmisteesta nimeltään Apipollen Immuno, jonka ostin saadakseni siedätettyä itseni siitepölykauteen ajoissa. Tiedoksi vaan että vielä ehtii jos haluat kokeilla! Ostin purnukan muistaakseni joulukuun puolella ja nyt alkaa pikku hiljaa näkyä purkin pohja. Ideana on että hunaja-siitepölyvalmistetta nautitaan hyvin pieniä määriä (muutamia tippoja) ja nostetaan annosta vähitellen mahdollisesti pikkulusikalliseen asti. Osaltani voin vain todeta, että minulla siedättyminen on ollut nopeaa sillä pystyin nostamaan annosta jo muutaman käyttökerran jälkeen reilusti ja nyt vedän sitä jo teelusikallisen päivässä. Ei siis tule mitään allergisia oireita. Sen mitä olen lukenut muiden kokemuksia ovat siedättymiset yleensä kestäneet kauemmin ja pahoista allergioista kärsiviä kehotan pitämään annoksen kauemmin maltillisena. Minun täytyy sanoa että yksistään siirtyminen puhtaampaan ruokaan on siedättänyt allergioitani huomattavasti, joten jos tämä kevät menee ilman allergisia reaktioita, en voi kiittää pelkästään tätä tuotetta. Se että auttaako tämä oikeasti siedättymisessä näkyy varmaan vasta siinä touko-kesäkuun aikana.

kuva: täältä
Ihmettelen vähän että miksi tämä olisi tehokkaampi kuin pelkkä siitepöly, joka olisi vieläpä paljon edullisempaa käyttää. Jos joku tietää, kertokoon. Miinuksena tälle voin sanoa sen, ettei tuote sovi niille, joilla on hiilareiden yliherkkyyttä kuten diabetestä yms. Ainakaan minä en tätä heille suosittele, koska lusikallinen hunajaa ei varmaan tee hyvää verensokereille, olkoonkin luomua ja luonnonsokeria. Tosin jos tuotetta käyttää sen pisaran tai pari niin haittaa ei varmaan ole herkimmillekään sokeritasapainon kanssa kamppaileville.