Ravitsemuksen suhteen viimeiset viikot ovat kuluneet lievän innottomuuden saattelemana. Minua on kyllästyttänyt oma ruokavalioni ja ne ainaiset kiireessä väsätyt evässalaatit, jotka ovat lounasaikaan mennessä jo melkoisen epäesteettistä mössöä. Myös joka-aamuiset oksennuksen väriset tai muuten vaan epäilyttävän näköiset pirtelöt, mihin on tullut lätkäistyä läjä spirulinaa tai muita voimakkaasti värjääviä jauheita ovat alkaneet lievästi sanottuna tympiä. Kotimaisia marjojakaan ei tahdo löytyä enää kaupan pakastealtaista, joten sekin on kaventanut pirtelöiden väri- ja makuskaalaa ja potutus senkun kasvaa. Onneksi kohta alkaa uusi marjakausi.
Ruuan laittaminen on tuntunut raskaalta, eikä uusia reseptejä ole kiinnostanut kokeilla saatikka kehitellä. Uusien ruokien kokeilemattomuus on johtanut entistä enemmän kyllästymiseen. Pelkkien kasvisten rouskuttaminen ei houkuttele, mutta kuka
kävisi puolestani kaupassa,
suunnittelisi ja
tekisi niistä minulle gourmetaterian? Jopa mehun valmistaminen on tuntunut työläältä kun tietää että mehukone pitää puhdistaa sen jälkeen... Aamupirtelöt olen saanut alas tekemällä niistä enemmän hedelmäisiä (eli vähemmän vihreää), mutta ruuaksi ei ole huvittanut väsätä mitään monimutkaista eikä edes raakasuklaa ole kiinnostanut niin paljon että olisin viitsinyt tehdä sitä itse. Jauhepurnukat (eli superfoodit) keittiön kaapeissa ovat tuntuneet vierailta ja hämmentyneenä olen pyöritellyt yhtä jos toistakin kädessäni tietämättä mitä niillä tehdä. Villivihannekset pihalla ovat saaneet kasvaa rauhassa vanhoiksi ja kitkeriksi, kun en ole jaksanut niitä alkukevään jälkeen kerätä. Mikä minua vaivaa?
Yksi syy ruuan ällötykseen ja oman ruokavalioni kyllästymiseen on varmasti vatsatauti jonka sairastin vastikään. Tauti oli aika sitkeä ja sai miettimään että mikähän loinen minuun on hypännyt. Ruoka ei yllättäen tahtonut maistua ollenkaan, varsinkin kaikki itsetekemäni perusterveellinen ruoka (joitakin mehuja lukuunottamatta) tuntui vastenmieliseltä. Tietysti juuri nyt luomuvarsiselleriä, jota jostain syystä himoitsin mehuuni ei löytynyt mistään... Muutamaa Silvopleen lounasta lukuunottamatta olenkin syönyt enemmän kypsennettyä ruokaa. Ravintolat ovat houkutelleet omiin sapuskoihini perin kyllästyneitä makunystyröitäni mutta ainaiset ravintoloiden feta-, tonnikala- tai savukalasalaatitkaan eivät ole saaneet vettä herahtamaan kielelleni. On ollut pakko kokeilla salaattien sijaan muita vaihtoehtoja. Koska väkisellä syöminen ei ole kivaa, olen antanut mennä mikä vaan maistuu ja menee alas. Liekkö sitten kehon tapa kertoa minulle jotain.
Toinen syy erityisesti superfoodien kyllästymiseen on todennäköisesti työni, joka pakottaa minut joka päivä hukuttautumaan tuhansiin eri tuotteisiin. Tämä aiheuttaa tietynlaista etääntymistä ravinnosta johtuen varmaan siitä, että moinen pilleri- ja jauhekasa tuntuu luonnottomalta. Tämäkö on nyt sitä terveyttä, mitä jaellaan? Tietysti se, että iso osa myytävistä tuotteista on kokonaan tai osittain synteettistä saa pillerivuoren näyttämään entistä pahemmalta. Supersapuskatkin näyttävät jauhepussirivistössä melkoisen luontaantyöntävältä. Missä on ruoka, mikä myös näyttää ruualta? Missä ovat asiakkaat, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita mitä suuhunsa pistävät?
Kolmas syy mikä on aiheuttanut innottomuutta on varmasti ympärilläni olevat ihmiset. Niin ihania ihmisiä kuin kaikki ovatkin, eivät he ole ollenkaan kiinnostuneita ravitsemuksesta, terveydestä tai muusta hyvinvointia lisäävistä tekijöistä, jotka ovat itselleni intohimo. Se, ettei saa omille ajatuksilleen lähiympäristöstä pahemmin vastakaikua aiheuttaa lievää apatiaa. Välillä on joutunut miettimään että miksi edes yritän, kun sosiaaliset tilanteet käyvät usein niin hankaliksi. Useimmiten siis elänkin kaksoiselämää, joka näköjään nyt alkaa purkautua turhautumisena ja väsymisenä. Vaikkei minua periaatteessa kiinnosta tai haittaa mitä ystäväni suuhunsa pistävät, vaikuttaa tämä yhteisiin ruokailuhetkiin ja muihin sosiaalisiin tilanteisiin, yleensä niin että minä saan joustaa. Esimerkiksi terassilta on vähän hankala löytää itselleen mieluista juomaa, ellei siellä satu olemaan luomuviiniä. Kesähelteellä viini taikka teekupponen eivät välttämättä houkuttele, joten vaihtoehdoiksi jäävät vähemmän terveelliset sokerilitkut. Jäätelökojustakaan ei ihan raakaruokaa löydy, joten vaihtoehtoina ovat näiden laaduttomien tuotteiden syöminen tai katseleminen kun muut syövät. Ei kovin kummoiset vaihtoehdot sanoisin. Seuraksi syöty tai juotu kompromissituote aiheuttaa olotilan, mitä on vaikea selittää. Ehkäpä se on syyllisyyttä oman kehon laiminlyöntiä kohtaan (mitä ei omista herkuistani tule) tai sitten pahaa oloa siitä, että syön omat periaatteeni muita miellyttääkseni. Liian ehdoton en halua olla ravitsemuksen suhteen, mutta on eroa syödä vain tilanteen "velvoimattamana" verrattuna siihen, että syö omasta puhtaasta mielihalusta. Kyllähän se jäätelö kerran kesässä voi oikeasti maistua hyvälle, olkoonkin sitten Valion yltiöprosessoitua ja esanssoitua myrkkyä.
Koska olen nirson ihmisen maineen saanut, ovat osa kavereistani ihmeissään mitä minulle tarjoaisivat. Yleensä ilmoitan juhliin ruokavaliorajoitukseksi vain liha- ja gluteenittomuuden, mutta todellisuudessa toivoisin tietysti luomua, tuoretta ja raikasta! Toisin sanottuna esimerkiksi tuoreita luomuhedelmiä, kasviksia, salaattia ja vaikkapa itse tehtyä avokadodippiä. Vink vink! Tätä "vaatimusta" ei vain tohdi esittää, koska illan emäntä tai isäntä tarjoaa tietysti mitä haluaa. Tuntuu myös kohtuuttomalta vaatia luomua, joka maksaa reippaasti enemmän. Käytännössä siis mikäli haluan että kotibileissä on tarjolla jotain minulle mieluista, täytyy minun valmistaa ja tuoda se itse. Tietysti sitä saa tehdä vielä niin paljon, että siitä riittää itseni lisäksi muillekin. Ainainen varautuminen tuntuu välillä raskaalta ja tietysti on ikävä tulla nyrpistelemään toisen vaivalla tekemille tarjoilulle. Eivätpä ne minunkaan tekeleeni kaikkien mieleen ole, joten välillä muille maistattaminen tuntuu raskaalta. Vielä ikävämpää on tulla katselemaan kun muut syö ellei sitten päätä itsekin syödä ja potea taas sitä epämääräistä huonoa oloa. Iloisena poikkeuksena täytyy sanoa, että viime tupareissa ystäväni oli valmistanut tuorekakun ihan minua ajatellen. <3
Yhtenä ratkaisuna kyllästymiseeni olisi tietenkin ryhdistäytyminen ja kokkaaminen vaihtelevammin. Omien sapuskojen tylsyys voisi loppua tällä minuutilla. Eihän se mitenkään mahdotonta ole, mutta vaatii jokapäivästä skarppaamista ja suunnittelua. Aina ei vaan jaksa ja toivoisi hemmotteluhetkiä jolloin ei itse tarvisi miettiä. Ravintoloiden tarjonta on loppujen lopuksi todella suppea eikä kaupoista löydy oikeastaan mitään valmista. Raakapatukat eivät mielestäni ole ruuan korvikkeita vaan satunnaisia herkkuja. Harmin paikka että Silvopleekin jäi heinäkuuksi kesätauolle.
Toinen radikaali ratkaisu elämääni olisi tietenkin lopputili töistä. Toisaalta tiedän olevani oikealla suunnalla, ja koen vielä saavani tästä työstä jotain. En tosin paljoa, mutta jotain kuitenkin. Ilman jatkosuunnitelmaa en tällä kertaa halua heittäytyä tuulen vietäväksi, joten kypsyttelen ja kuulostelen mitä haluan ja mitä en. Aika paljon olen jo itsestäni oppinut.
Niiden ystävien etsiminen, jotka ovat kiinnostuneita ravitsemuksesta, terveydestä yms. olisi tietenkin yksi mukava lisä elämääni. Missään tapauksessa en haluaisi luopua näistä ihmisistä, jotka tunnen nyt, mutta vastapainoksi tarvisin totta tosiaan ihmisiä jotka jakavat näitä intressejäni. Väkisellä kun en voi ystäviäni "käännyttää". Ystävyyden luominen ravitsemuksesta kiinnostuneen ihmisen kanssa ei ole kuitenkaan niin helppoa vaan myös muiden asioiden täytyy niin sanotusti klikata. Vähän niin kuin parin valinnassa voin luetella ominaisuuksia mitä toiselta ihmiseltä kaipaan, mutta ilman sitä
jotain ei näillä luonteenpiirteillä tai kiinnostuksenkohteilla ole mitään merkitystä. Ystävyys ei siis synny välttämättä vain sillä, että molemmat fanittavat intohimoisesti Michael Jacksonia.
Se, että olen tiedostanut syitäni innottumuuteen ravitsemuksen suhteen on helpottanut purkamaan näitä tunteita. Apaattisuus, innottumuus ja elämän harmaa tasaisuus ovat hirveämpiä kuin kokemani vatsatauti, enkä usko että kestäisin enää elämää ilman palavaa intohimoa. Liian kauan elin ilman tätä tunnetta enkä kaipaa takaisin. Tiedän että ravitsemus, terveys ja kokonaisvaltainen hyvinvointi ovat minun juttujani, ne ovat vain päässeet hetkellisesti näivettymään elämän kompromisseihin.
