Joskus on hyvä katsoa korkealle

Kiskoin eräänä päivänä taloyhtiömme sisäpihalta nokkosia tarkoituksenani kuivattaa niistä teetä talven varalle. Touhuillessani siinä naapurini tuli juttelemaan ja ihmettelemään mitä aion nokkosilla tehdä. Kerrottua aikeeni alkoi naapurini kertoa mitä kaikkea muuta pihalla kasvaa. Harmikseni hän ei muistanut monenkaan (syötävän) kasvin nimeä, mutta kertoi, että luumut olivat olleet hyviä. Minä olin ihan että mitä!!? Luumuja, meidän pihassa! Minä satuin vieläpä seisomaan luumupuun alla. Puussa ei enää ollut tallella luumun luumua, mutta vieressä oli myös kriikunapuu, jossa marjoja vielä oli. En vain ollut vaivautunut katsomaan ylös! Keväällä kukkaan puhjennut innostukseni tutkia kasveja on aiheuttanut putkinäön kohti maanpintaa. Kesän aikana on tullut mietittyä useasti, miltä luumupuu näyttää mutta ole tiennyt missä niitä kasvaa. Ihan uskomatonta, että sellainen (ja vielä kriikunapuukin) löytyi oman taloyhtiön pihasta.



Eipä auttanut muu kuin hakea pikku kippo sisältä ja alkaa kerätä viimeiset marjat talteen. Olin juuri saamassa siskoni kylään, joten oli mukava pistää tuoretta lähiruokaa tarjolle. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti