Otsikko on lainattu PMMP:n loistobiisistä. Vaikka sanat eivät sinänsä kolahda minun elämäntilanteeseeni, ihastuttaa minua kovasti kappaleen suorasanaisuus ja tabujen rikkominen. Erityisesti kertosäkeen yksinkertainen mutta vahva sanoma puhututtaa. Miksi niin monet eroavat?
Tulossa pitkä postaus...
Sulla on ylitöitä ja pää on kipeä
Kun riittää tekosyitä niin ei vaan lipeä
Sun ei tee ikinä mieli, muhun koske et millään
Kai tiedät hyvin, mihin tällainen johtaakaan
Vain tyttöporukalla laivalla Tallinnaan
Mä vedän hillityt perseet, raahaan jonkun mun hyttiin
Kiireesti terapiaan, et mä en petä sua
Nyt se tutkitutetaan, mikset sä haluu mua
Ei riitä yks kerta vuodessa, jos on ihan terve
[kerto:]
Mä en aio erota
koska en vaan halua
Mutta täytyy puhua
Hymisee vastapäätä ymmärtäväinen suu
Kyselee molemmilta: miltä teistä tuntuu?
Ja sitten kumpikin pohtii, missä menikään pieleen
Sua painaa yt-suma, lapsuus ja vanhemmuus
Ei, mä en ole ruma, nyt on vain vaihe uus
Otetaan kädestä kiinni, vähän katsellaan silmiin
Enhän voi olla vielä niin vastenmielinen
ainakin vaatteet päällä oon hyvännäköinen
Ja turhan takia taas illalla pukeudun pitsiin
[kerto]
Yksityissektorilla on melko kallista
Saan antidepressantit, varmuuden varalta
Jos vaikka masennus piilee, kun oon kova ja viilee
Ne tekee diagnoosin, että sua ahdistaa
Saat oikein sairauslomaa, minä en mitään saa
Ja kohta rahat on loppu, pantu lekurin taskuun
Nyt sut on lomautettu, rupesit ryyppäämään
Miksen vaan ollut hiljaa, pettänyt menemään
Mikään ei ikinä muuttuis, jos ei tietäis, ei suuttuis
[kerto]x2
Parisuhde ja sen tuomat ongelmat ovat olleet myös täällä blogimaailmassa paljon pinnalla. Raakaruokailun aloittaminen ja sen tuomat henkiset ja arvomaailman muutokset ovat todennäköisesti tuoneet melkoista haastetta parisuhteeseen. Näin ainakin omalla kohdallani. Aihe on kuitenkin sen verran arka, että harva haluaa kirjoittaa tuntemuksistaan. Onhan se selvä, että kirjoittamista vaikeuttaa myös se, ettei kukaan halua tuoda omia parisuhdeongelmiaan julkisuuteen jo senkään takia, ettei aiheuta uutta perheriitaa. Ja onhan se niinkin, ettei parien väliset yksittäiset ongelmat kuulu muille.
Haluan nyt sanoa muutaman sanan parisuhteen erimielisyyksistä, ihmisten muuttumisesta, erosta ja keinoista ylläpitää parisuhdetta. Koska on olemassa paljon erilaisia parisuhteita, haluan nyt korostaa, etten puhu nyt niistä suhteista, missä on alkoholismia, väkivaltaa, alistamista, pettämistä tai muuta erittäin vakavaa ongelmaa, jotka painivat ihan omassa luokassaan. Puhun lähinnä ihmissuhteista, missä ihmiset yksinkertaisesti muuttuvat, erkanevat ja kasvavat erilleen.
Pitkässä parisuhteessa on odotettavaa, että jossain vaiheessa toinen tai kumpikin löytävät uusia harrastuksia, ystäviä, töitä tai muita mielenkiinnonkohteita. Ajatusmaailmakin voi kokea melkoista remonttia aika ajoin. Kun sitä vähänkin miettii olisi suorastaan epätervettä, ettei ihminen vähitellen kokoajan muuttuisi ja kehittyisi. Muutokset kuitenkin ovat yleensä kriisin paikka monessa suhteessa ja vaativat paljon työstämistä varsinkin jos muutokset ovat nopeita. Tämä on yleensä sitä aikaa suhteessa, mikä vaatisi molemmilta osapuolilta paljon tahtoa keskustella ja viettää aikaa yhdessä. Useimmiten muutos kuitenkin johtaa juuri päinvastaiseen eli parisuhteen osapuolet vieraantuvat kovaa vauhtia, koska keskustelu tämän muuttuneen kumppanin kanssa tuntuu niin vaikealta. Ihan kuin joutuisi tutustumaan omaan rakkaaseen uudelleen. Raskasta. Tilannetta ei yhtään helpota, jos toinen osapuoli muuttuu samanaikaisesti täysin päinvastaiseen suuntaan. Joskus muutos myös herättää huomaamaan, ettei alkuperäiset syyt suhteen aloittamiseen olleet kovin kestävällä pohjalla ja tällöin jatkaminen suhteessa voi olla erityisen haastavaa tai jopa mahdotonta.
Omalta kohdaltani huomaan välillä eläväni uskomuksessa, että parisuhde säilyy vaikkei siihen aina niin jaksaisi panostaakaan. Kuulumiset voi vaihtaa surffaten samalla facebookissa eikä läsnäoloon keskitytä. Koska oma kumppani on jo niin tuttu, luulee sitä helposti tuntevansa toisen tavat ja ajatukset eikä niitä jaksa jatkuvasti päivittää ja tarkistaa. Mutta tätähän juuri parisuhde (tai mikä tahansa ihmissuhde) vaatisi! Koska ihminen on jatkuvasti muuttuva olento, tulisi toiseen yrittää tutustua joka kerta uudelleen. Jostain syystä usein myös kuvittelee, että toisella on telepaattisia kykyjä tietää omista ajatuksista tai tapahtumista elämässä ja siitähän ne riidat sitten syntyvät kun kuvitellaan, että toinen on tahallaan huomioimatta tai tunteeton jossain asiassa.
Erityisen surullisia esimerkkejä löytyy monesta lapsiperheestä, missä perheen vanhemmat eivät ole oikeasti keskustelleet keskenään enää aikoihin, yhdessä ollaan lasten takia ja puheenaiheet pyörivät lastenhoidossa sekä arjen pyörittämisessä. Toisen kanssa ei välttämättä ole enää mitään muuta puhuttavaa eikä kumppania edes tunneta. Olen kuullut monia tarinoita siitä, etteivät parit halua enää lähteä kahdestaan lomalle juuri tämän takia. Normaalisti lapset pitävät sen verran kiireisinä, ettei moista ehdi pahemmin murehtia.
Kiire on myös erittäin hyvä romantiikan ja läheisyyden tappaja. Lasten lisäksi hyviä (teko)syitä suhteen laiminlyöntiin ovat työt, harrastukset, televisio, netti, tietokonepelit, shoppailu, muut kaverit yms. Toisin sanottuna liika aktiivisuus/viriketulva elämässä on yleensä pois jostain tärkeästä. Unohdetaan helposti, että suhde vaatii yhteistä ajankäyttöä ja puhumista, vaikka toki ymmärrän että lapsiperheillä yhteisen ajan löytäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin lapsettomilla pariskunnilla. On niin paljon helpompi lähteä ystävän kanssa istumaan kaljalle/kahville tai uppoutua television pariin kuin jäädä selvittämään jotain riitaa, mikä on toistunut jo useita kertoja parisuhteen aikana.
Panostaminen parisuhteeseen ei kuitenkaan vaadi romanttisia illallisia ravintoloissa tai kalliita matkoja ulkomaille. Yhteys toiseen syntyy arkisten tilanteiden kautta ja vaatii sitkeää jatkuvuutta. Yhteiset usein toistuvat keskusteluhetket esimerkiksi teekupposen ääressä tai iltaisin vuoteessa ennen nukkumaanmenoa niin ettei mikään ole häiritsemässä keskustelua voi hyvinkin riittää. Läsnäolevaan keskusteluun ja ajanviettoon kun ei tarvita muuta kuin kahden ihmisen halu tietää mitä toinen ajattelee. Tietenkin myös hellyys ja leikkisyys on tärkeää säilyttää, mutta siihenkin auttaa vain jatkuva toiseen tutustuminen ja huolenpito. Monen suhdetta piristää myös se, että keksitään yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita. Pitkässä suhteessa nämä ovatkin hyvä yhdistävä tekijä, koska tämä on helppo tapa viettää aikaa yhdessä ja samalla tietää enemmän toisen elämästä.
Mutta mitä sitten jos yhteisiä harrastuksia tai tulevaisuudensuunnitelmia ei vain löydy? Yhteisten harrastusten puute voidaan vielä monessakin suhteessa kestää ja niinhän se on, että harvat harrastavat sen kummempaa yhdessä. Usein riittää, että kumpikin voivat kunnioittaa toisen elämää koska toisen elämäntyyli ei vaikuta suoraan omaan elämään ja sen ratkaisuihin. Kumpikin saavat näin ollen elämältä sen mitä tahtovat eikä toisen tarvitse olla kiinnostunut samoista asioista. Haastetta tuovat puolestaan erilaiset tulevaisuudenhaaveet missä toisen ratkaisut vaikuttavat omaan elämään, esimerkiksi että toinen ehdottomasti haluaa lapsia ja toinen ei. Myös yleiset käsitykset elämänkulusta (asuinpaikka, elämäntyyli, päihteet/päihteettömyys, yhteiset raha-asiat yms.), jotka vaikuttavat toisen elämään voivat olla vastaavia tilanteita. Nämä ovat yleensä hyvin kipeitä ja vaikeita asioita ja näissä tapauksissa jompi kumpi (tai kumpikin) joutuu punnitsemaan miten tärkeänä parisuhdetta pitää vai meneekö oma haave tulevaisuudesta parisuhteen edelle. Parisuhde on loppujen lopuksi jatkuvaa kompromissien tekemistä. Jatkuva Minä Minä -asenne johtaa helposti siihen, ettei kohta enää ole Meitä. Molemmille tyydyttävän lopputuloksen saavuttaminen vaatii monesti useita keskusteluja ja kasvamista ihmisinä. Tärkeää on, että joustoa löytyy molemmilta osapuolilta.
Vaikka itse ajattelen, että parisuhde on asia, jota kannattaa yrittää pistää toimimaan jo pahastikin mutkalle menneissä suhteissa, uskon että joskus on vain parempi luovuttaa. Parisuhde kun voi olla mahdoton pelastaa, jos on jo ehditty matkata liian kauas toisistaan eikä jatkuva riitely tai syyttely johda mihinkään. Parisuhteen motiiveja muutenkin on hyvä aika ajoin tarkistaa itsekseen ja miettiä onko kyse riippuvuussuhteesta vaiko halusta olla yhdessä.
Usein toisen hyväksyminen sellaisenaan voi olla hyvin vaikeaa. Helposti sortuu "kumpa vain" ajatteluun. Toista ei kuitenkaan voi muuttaa, ainoastaan itseään ja omia asenteita. Siksi jatkuva vuorovaikutus ja itsetutkiskelu tekevät hyvää. Barbara Bergeriä vapaasti lainaten täytyy vielä todeta, ettei kukaan voi aiheuttaa sinulle kärsimystä vaan sen aiheuttaja olet aina sinä itse. Vaikka tämä vaatiikin minulta kovasti sulattelua, olen asiasta samaa mieltä. Toinen ei voi koskaan olla syypää huonoon oloomme, koska me itse voimme päättää miten maailmaa tulkitsemme.
Parisuhteessa kuin elämässä yleensäkin on asetettava rajat minkä puitteissa suhdetta ja toista osapuolta haluaa pitää elämässään ja hoitaa sitä parhaansa mukaan. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse ottaa vastaan ja siksi niitä rajoja tarvitaan. Parhaimmillaan parisuhde on toisiaan kunnioittava ja rakastava kumppanuussuhde, missä toiselle toivotaan parasta, tuli mitä tuli. Ehdoton rakkaus on nykyajan ihmisille todella vaikeaa ja siksi asetamme helposti liiankin kärkkäitä rajoja sille mitä sallimme ja mitä emme. Koska olemme kuitenkin inhimillisiä olentoja, olisi tärkeää antaa anteeksi itsellemme ja toisillemme erehtyväisyytemme ja virheemme, myös välillä niin ehdollinen rakkautemme. Aina voi yrittää uudelleen, aina voi pyrkiä parempaan.
Hyväntahtoisuus
Ihan pakko laittaa yksi lainaus Tommy Hellstenin kirjasta Pysähdy, olet jo perillä.
"Mitä on hyväntahtoisuus? Se on sitä, että tahtoo toiselle hyvää. Mikä tekee sen mahdolliseksi? Se, että itsellä on hyvä olla. Silloin nimittäin sietää sitä, että toinen saa jotain hyvää, eikä vain siedä vaan tahtoo sitä, eikä vain tahdo, vaan jopa toimii sen eteen. Jos itsellä ei ole mitä tarvitsee, toiselle menevä hyvä on uhka. Silloin näkee muut kilpailijoina. Kun näkee muut kilpailijoina, syntyy kateuskulttuuri. Kateus syntyy siitä, että joku toinen saa sitä, mitä itse haluaisi, mutta mitä ei kykene sallimaan itselleen."
Se miksi tämä kolahti minuun johtuu siitä, että tunnistin tästä itseni. Ei ole tullut elettyä sellaista elämää kuin olisin halunnut ja siksi joidenkin (ei sentään kaikkien) hyvä elämä on lähinnä satuttanut, aiheuttanut kateutta ihan kuin se olisi minulta pois. Nyt minusta viimein tuntuu, että elämä hymyilee minullekin. Vihdoin myös muiden onni tuntuu hyvältä. Löysin taas yhden hyvän syyn kuunnella itseäni ja toteuttaa haluamaani.
"Mitä on hyväntahtoisuus? Se on sitä, että tahtoo toiselle hyvää. Mikä tekee sen mahdolliseksi? Se, että itsellä on hyvä olla. Silloin nimittäin sietää sitä, että toinen saa jotain hyvää, eikä vain siedä vaan tahtoo sitä, eikä vain tahdo, vaan jopa toimii sen eteen. Jos itsellä ei ole mitä tarvitsee, toiselle menevä hyvä on uhka. Silloin näkee muut kilpailijoina. Kun näkee muut kilpailijoina, syntyy kateuskulttuuri. Kateus syntyy siitä, että joku toinen saa sitä, mitä itse haluaisi, mutta mitä ei kykene sallimaan itselleen."
Se miksi tämä kolahti minuun johtuu siitä, että tunnistin tästä itseni. Ei ole tullut elettyä sellaista elämää kuin olisin halunnut ja siksi joidenkin (ei sentään kaikkien) hyvä elämä on lähinnä satuttanut, aiheuttanut kateutta ihan kuin se olisi minulta pois. Nyt minusta viimein tuntuu, että elämä hymyilee minullekin. Vihdoin myös muiden onni tuntuu hyvältä. Löysin taas yhden hyvän syyn kuunnella itseäni ja toteuttaa haluamaani.
Jäätelö, vanukas (?) tai pirtelö
Tuli tehtyä vahingossa aika herkullinen pirtelö. Tarkoitus oli pistää seos pakasteeseen ja herkutella se jätskinä, mutta yllätys yllätys en malttanut. Mut maistui kyllä ihan huoneenlämpöisenäkin..
Pirtelö/jäätelö
banaani
puolikas avokado
aronian marjoja (arviolta 1-2 dl)
kookosmaitoa tai kermaa (ehkä desi)
ripaus hyvää suolaa
lakritsinjuurta
Kaikki sekaisin blenderissä. Tarvittaessa vähän vettä sekaan, mutta tarkoitus on, että seos pysyy suhteellisen kiinteänä. Koostumus oli avokadon ansiosta ihanan täyteläinen. Sopii hyvin jälkkäriksi, ainakin sikahelppo tehdä.
Pirtelö/jäätelö
banaani
puolikas avokado
aronian marjoja (arviolta 1-2 dl)
kookosmaitoa tai kermaa (ehkä desi)
ripaus hyvää suolaa
lakritsinjuurta
Kaikki sekaisin blenderissä. Tarvittaessa vähän vettä sekaan, mutta tarkoitus on, että seos pysyy suhteellisen kiinteänä. Koostumus oli avokadon ansiosta ihanan täyteläinen. Sopii hyvin jälkkäriksi, ainakin sikahelppo tehdä.
Yksinkertaistaminen ja irtipäästäminen
Olen pitkästä aikaa lukenut yhden kirjan kahdesti. Ihastuttuani kirjaan ajattelin että tämä minun pitää lukea uudelleen ja koittaa ymmärtää paremmin. Tuntui, että kirja ravisteli minua jollain tapaa. Kirjan lopussa minuun hiipi kiire lukemaan muita kirjoja ja mietin että eiköhän tämä yksi kerta riitä, olihan siinä lopussa hyvä kertausosiokin. Ei voi sanoa muuta kuin, että ihmeellinen on tämä loputon tarve suorittaa ja tehdä asioita määrällisesti paljon.. Tajutessani miten älytöntä on vain lukea ja lukea sisäistämättä oikeasti kirjojen sisältöjä päädyin onneksi aloittamaan kirjan alusta ja se kyllä kannatti. Kirja on Barbara Bergerin Oletko Onnellinen, 10 oivallusta onnelliseen elämään.
Olen huomannut, että viimeisen vuoden aikana, jolloin elämään on tullut hirveästi uusia mielenkiinnonkohteita, olen lukenut paljon uusia kirjoja ja katsonut hirveästi dokumenttejä ja elokuvia, jotka ovat nyt päässäni yhtä harmaata massaa. Olen kyllä saanut paljon uutta tietoa, mutta se ei ole mitenkään hyvässä järjestyksessä päässäni. En esimerkiksi muista mitä Food inc. elokuvassa tapahtui, koska sekoitan sen täysin muihin samasta aiheesta käsitteleviin elokuviin. Tämä ei tarkoita etteikö elokuva olisi ollut hyvä, minä en vain ole joutanut huomioimaan sitä tarpeeksi kaiken muun tietotulvan hukuttamana. Mikään yksittäinen kirja tai elokuva ei vain ole päässyt sen oikeuttamaan erikoisasemaan, koska hotkin ja mietin aina seuraavaa juttua, mikä listallani odottaa. Olen suorastaan estänyt minkään kolahtamasta minuun! Elämästäni on puuttunut se ihana yksinkertaisuus, missä ihmettelen ja ihailen pieniä asioita hiljalleen tutkien.
Vastaani on kävellyt jo monta kertaa viime päivinä sana irtipäästäminen. Olen koittanut pohtia mitä sana oikeasti tarkoittaa, koska minulle se on ollut hyvin epäselvä. En oikeastaan ole hirveästi edes pohtinut miksi minun pitäisi vapautua eli päästää irti. Vapautua mistä?
Vuosien varrella olen kuvitellut aina että minulta puuttuu hirveä määrä asioita, joiden saaminen tekisi minut onnellisemmaksi tai tyytyväisemmäksi elämääni. Todellisuudessa tavaraa, harrastuksia, ihmisiä, asioita ja tunteita on ollut liikaa. Olen elänyt jatkuvassa ähkyssä ja kiireessä kykenemättömänä näkemään hyviä asioita elämässäni, joita on ollut siellä seassa ihan lukematon määrä. Olen nyt vihdoin tajuamassa, että minun ei suinkaan tule hankkia lisää asioita vaan pikimmin luopua tai vain yksinkertaistaa. Pysähtynyt olotila on ollut seurausta siitä, että hamstraa koko ajan lisää sen vain hukkuessa kaiken vanhan sekaan tai tulvinut pois, eikä suinkaan siitä ettenkö olisi ollut liikkeessä. Uutta tietoa ei ole mahtunut eikä muutos ole ollut mahdollinen. Kattilani taisi tulla täyteen jo aikaa sitten. Mietin siis miten voin vapautua?
Elääkseen onnellista elämää ihminen tarvitsee aika vähän. Olen miettinyt mikä tai mitkä asiat minulle ovat käyneet tarpeettomaksi ja mistä olen valmis päästämään irti. Osa voi olla hyvinkin konkreettisia asioita, kuten televisio tai harrastus joka ei enää tyydytä. Samoin jotkin ihmissuhteet voivat joutua vaakakupille ja osalle ennen hyvin läheisistä ihmisistä ehkä joutuu sanomaan hyvästit. Jokaiselta löytyy myös varmasti turhaa tavaraa, joka estää hyvien asioiden mahtumisen tai esillelaittamisen tilalle. Tästä hyvänä esimerkkinä on meidän keittiö, joka sisältää monia vempeleitä ja astioita, joista vain osa on minulle tarpeen. Seurauksena on jatkuva epäjärjestys ja ahtaus. Tässä kohdin on kuitenkin otettava asunnon muut asujat huomioon, eikä viedä mikroa ja leivänpaahdinta kysymättä kierrätyskeskukseen. Haluan kuitenkin pitää vielä kiinni sovusta ja rauhasta. :)
Konkreettisten asioiden lisäksi on myös paljon muita juttuja, kuten asenteet ja tunteet, joita voi yrittää kyseenalaistaa ja jopa päästä eroon kokonaan. Joidenkin käsitysten muuttaminen auttaa myös luopumaan konkreettisista asioista. On ihana huomata, ettei oikeastaan tarvitse jatkuvasti uusia vaatteita, kirjoja, elektroniikkaa, sisustuselementtejä tai parempaa palkkaa. Konkreettisista asioista luopuminen voi taas puolestaan helpottaa vapautumaan asenteista ja tunteista. Tästä seuraa positiivinen kierre. Mikä helpotus minulle olikaan, kun vihdoin uskalsin päästää irti entisestä työstäni ja samalla pelosta mitä ihmiset/sukulaiset siihen sanovat. Nyt minä olen vapaa tekemään mitä haluan. Vapautuminen negatiivisista tunteista ja asenteista voi olla todella antoisaa. Mitä kaikkea kivaa minulla vielä onkaan edessä!
Oma irtipäästämisen listani on vielä keskeneräinen ja tietysti hyvin henkilökohtainen. Barbara Bergerin kirja on muistuttanut minua oikeudesta olla selittelemättä tai puolustelematta valintojani kenellekään, koska emmehän me itsekään aina tiedä miksi olemme tällaisia kuin olemme ja haluamme tiettyjä asioita. Jotkut asiat vaan käyvät ajan kanssa turhiksi ja sisintään täytyy kuunnella senkin uhalla, että se voi tarkoittaa isoja muutoksia elämässä. Irtipäästäminen voi kuitenkin olla pelkästään ajatuksista ja asenteista luopumista. Ulkoinen elämä voi pysyä täysin entisen näköisenä oman maailmankuvan ja samalla koko (sisäisen) elämän muuttuessa täysin. Tämä on ihan ihmisestä kiinni. Koska vastustaminen ja entiseen takertuminen vain väsyttävät, tulee meidän punnita irtipäästämistä jatkuvasti uudelleen. Mikä sinulle on juuri nyt tarpeellista ja mistä sinä olet valmis luopumaan?
Olen huomannut, että viimeisen vuoden aikana, jolloin elämään on tullut hirveästi uusia mielenkiinnonkohteita, olen lukenut paljon uusia kirjoja ja katsonut hirveästi dokumenttejä ja elokuvia, jotka ovat nyt päässäni yhtä harmaata massaa. Olen kyllä saanut paljon uutta tietoa, mutta se ei ole mitenkään hyvässä järjestyksessä päässäni. En esimerkiksi muista mitä Food inc. elokuvassa tapahtui, koska sekoitan sen täysin muihin samasta aiheesta käsitteleviin elokuviin. Tämä ei tarkoita etteikö elokuva olisi ollut hyvä, minä en vain ole joutanut huomioimaan sitä tarpeeksi kaiken muun tietotulvan hukuttamana. Mikään yksittäinen kirja tai elokuva ei vain ole päässyt sen oikeuttamaan erikoisasemaan, koska hotkin ja mietin aina seuraavaa juttua, mikä listallani odottaa. Olen suorastaan estänyt minkään kolahtamasta minuun! Elämästäni on puuttunut se ihana yksinkertaisuus, missä ihmettelen ja ihailen pieniä asioita hiljalleen tutkien.
Vastaani on kävellyt jo monta kertaa viime päivinä sana irtipäästäminen. Olen koittanut pohtia mitä sana oikeasti tarkoittaa, koska minulle se on ollut hyvin epäselvä. En oikeastaan ole hirveästi edes pohtinut miksi minun pitäisi vapautua eli päästää irti. Vapautua mistä?
Vuosien varrella olen kuvitellut aina että minulta puuttuu hirveä määrä asioita, joiden saaminen tekisi minut onnellisemmaksi tai tyytyväisemmäksi elämääni. Todellisuudessa tavaraa, harrastuksia, ihmisiä, asioita ja tunteita on ollut liikaa. Olen elänyt jatkuvassa ähkyssä ja kiireessä kykenemättömänä näkemään hyviä asioita elämässäni, joita on ollut siellä seassa ihan lukematon määrä. Olen nyt vihdoin tajuamassa, että minun ei suinkaan tule hankkia lisää asioita vaan pikimmin luopua tai vain yksinkertaistaa. Pysähtynyt olotila on ollut seurausta siitä, että hamstraa koko ajan lisää sen vain hukkuessa kaiken vanhan sekaan tai tulvinut pois, eikä suinkaan siitä ettenkö olisi ollut liikkeessä. Uutta tietoa ei ole mahtunut eikä muutos ole ollut mahdollinen. Kattilani taisi tulla täyteen jo aikaa sitten. Mietin siis miten voin vapautua?
Elääkseen onnellista elämää ihminen tarvitsee aika vähän. Olen miettinyt mikä tai mitkä asiat minulle ovat käyneet tarpeettomaksi ja mistä olen valmis päästämään irti. Osa voi olla hyvinkin konkreettisia asioita, kuten televisio tai harrastus joka ei enää tyydytä. Samoin jotkin ihmissuhteet voivat joutua vaakakupille ja osalle ennen hyvin läheisistä ihmisistä ehkä joutuu sanomaan hyvästit. Jokaiselta löytyy myös varmasti turhaa tavaraa, joka estää hyvien asioiden mahtumisen tai esillelaittamisen tilalle. Tästä hyvänä esimerkkinä on meidän keittiö, joka sisältää monia vempeleitä ja astioita, joista vain osa on minulle tarpeen. Seurauksena on jatkuva epäjärjestys ja ahtaus. Tässä kohdin on kuitenkin otettava asunnon muut asujat huomioon, eikä viedä mikroa ja leivänpaahdinta kysymättä kierrätyskeskukseen. Haluan kuitenkin pitää vielä kiinni sovusta ja rauhasta. :)
Konkreettisten asioiden lisäksi on myös paljon muita juttuja, kuten asenteet ja tunteet, joita voi yrittää kyseenalaistaa ja jopa päästä eroon kokonaan. Joidenkin käsitysten muuttaminen auttaa myös luopumaan konkreettisista asioista. On ihana huomata, ettei oikeastaan tarvitse jatkuvasti uusia vaatteita, kirjoja, elektroniikkaa, sisustuselementtejä tai parempaa palkkaa. Konkreettisista asioista luopuminen voi taas puolestaan helpottaa vapautumaan asenteista ja tunteista. Tästä seuraa positiivinen kierre. Mikä helpotus minulle olikaan, kun vihdoin uskalsin päästää irti entisestä työstäni ja samalla pelosta mitä ihmiset/sukulaiset siihen sanovat. Nyt minä olen vapaa tekemään mitä haluan. Vapautuminen negatiivisista tunteista ja asenteista voi olla todella antoisaa. Mitä kaikkea kivaa minulla vielä onkaan edessä!
Oma irtipäästämisen listani on vielä keskeneräinen ja tietysti hyvin henkilökohtainen. Barbara Bergerin kirja on muistuttanut minua oikeudesta olla selittelemättä tai puolustelematta valintojani kenellekään, koska emmehän me itsekään aina tiedä miksi olemme tällaisia kuin olemme ja haluamme tiettyjä asioita. Jotkut asiat vaan käyvät ajan kanssa turhiksi ja sisintään täytyy kuunnella senkin uhalla, että se voi tarkoittaa isoja muutoksia elämässä. Irtipäästäminen voi kuitenkin olla pelkästään ajatuksista ja asenteista luopumista. Ulkoinen elämä voi pysyä täysin entisen näköisenä oman maailmankuvan ja samalla koko (sisäisen) elämän muuttuessa täysin. Tämä on ihan ihmisestä kiinni. Koska vastustaminen ja entiseen takertuminen vain väsyttävät, tulee meidän punnita irtipäästämistä jatkuvasti uudelleen. Mikä sinulle on juuri nyt tarpeellista ja mistä sinä olet valmis luopumaan?
Lisää luomua, edullisesti kiitos
Kuuntelin tänään kaupassa kun arviolta viisikymppinen nainen kiitteli myyjää laajentuneesta luomuvalikoimasta. Lisäksi hän toivoi lisää luomutuotteita ja nimesikin muutaman, mitä kaupasta ei vielä saanut. Hän kailotti isoon ääneen käytävällä, että hän ostaa kaiken aina luomuna, jos sellainen vaihtoehto vaan löytyy. Tämä oli mielestäni aivan mahtavaa suoraa palautetta, vaikka kauppias kiittelikin siitä ehkä vähän vaivaantuneen näköisenä. Lisää tällaisia palautteenantajia niin eiköhän luomuhyllyt pian täyty perusmarketeissakin!
On mukava huomata, ettei luomu ole todellakaan pelkästään nuorten juttu vaan se maistuu kaikenikäisille. Erityisesti keski-ikäiset naiset ovat kiinnostuneita omasta terveydestään ja heillä yleensä on varaa panostaa. Opiskelijat ja työttömät joutuvat ehkä vähän tarkemmin miettimään ostoksiaan, mutta pienellä vaivalla voi säästää ja syödä silti hyvin. Minä yleensä (vähän pihinä ihmisenä) ravaan kahdessa kaupassa vertailemassa luomuhyllyjen sisältöjä ja niiden hintoja, siis jos kaupat ovat vierekkäin. Minun onnekseni suhteellisen läheisestä Munkkivuoren ostoskeskuksesta alkaa jo löytyä perusjuttuja luomuna, ainakin jos jaksaa kävellä K- ja S-markettien väliä löytääkseen tarpeellisimmat. Vielä kun luomua saisi enemmän irtonaisina eikä valmiiksi pakatuissa täysin turhissa, kalliissa ja pienissä muovirasioissaan niin hinnat olisivat paljon kohtuullisemmat ja pääsisimme turhasta pakkaumuovista. Pitää varmaan antaa palautetta. :)
On mukava huomata, ettei luomu ole todellakaan pelkästään nuorten juttu vaan se maistuu kaikenikäisille. Erityisesti keski-ikäiset naiset ovat kiinnostuneita omasta terveydestään ja heillä yleensä on varaa panostaa. Opiskelijat ja työttömät joutuvat ehkä vähän tarkemmin miettimään ostoksiaan, mutta pienellä vaivalla voi säästää ja syödä silti hyvin. Minä yleensä (vähän pihinä ihmisenä) ravaan kahdessa kaupassa vertailemassa luomuhyllyjen sisältöjä ja niiden hintoja, siis jos kaupat ovat vierekkäin. Minun onnekseni suhteellisen läheisestä Munkkivuoren ostoskeskuksesta alkaa jo löytyä perusjuttuja luomuna, ainakin jos jaksaa kävellä K- ja S-markettien väliä löytääkseen tarpeellisimmat. Vielä kun luomua saisi enemmän irtonaisina eikä valmiiksi pakatuissa täysin turhissa, kalliissa ja pienissä muovirasioissaan niin hinnat olisivat paljon kohtuullisemmat ja pääsisimme turhasta pakkaumuovista. Pitää varmaan antaa palautetta. :)
Miksi lokeroimme itsemme?
Tämä video tuli vastaan kuin tilauksesta.
Kun ruokailu alkaa muistuttaa uskontoa tai neuroosia on ehkä aika pysähtyä miettimään. Toki jos vaihtoehtoinen ruoka aiheittaa välittömästi huonon olon tai sairauden niin ehdottomuus voi olla tarpeen. Terveelle ihmiselle sairaanloinen nipottaminen ei varmasti ole tervettä eikä tie autuuteen.
Syön pääasiassa raakaruokaa ja olen suhteellisen terve ja hyvinvoiva. Raakaruoka ei kuitenkaan tee minusta yli-ihmistä, kuolematonta eikä millään tavalla sekaruokaa syövää ihmistä parempaa, enkä edes tiedä vielä onko tämä optimaalisin ruokavalio minulle pitkällä aikavälillä. Tiukka lokeroituminen (omassa päässään) kasvissyöjäksi, vegaaniksi, raakaruokailijaksi, paleodiettaajaksi tai vhh:ta noudattavaksi voi olla este sille, ettei koskaan (tai ainakaan pitkään aikaan) löydä itselleen sopivinta ruokavaliota/elämäntyyliä. Me itse luomme omat rajoituksemme.
Kerroin aikaisemmin todetuista huonoista rauta-arvoistani ja odottelen nyt uusia tuloksia chlorella ja spirulina tankkausten jälkeen. Täytyy sanoa, että vähän jännittää. Mikäli tulos on edelleen huono, joudun varmaan miettimään mitä tehdä ruokavaliolleni, koska jatkamalla samoin saan varmasti jatkossakin saman lopputuloksen. Se mikä minua eniten huolestuttaa on huomata, että vaikka jotkut huomaavat oman ruokavalionsa merkittävät ongelmakohdat, jatkavat he siitä huolimatta samalla tiellä. Terveys ja hyvinvointi ei ole uskon asia. Jos joku asia toimii, jatka samaan malliin. Jos se tökkii, kokeile jotain muuta. Pääasia varmaan on kuitenkin se, että syö aitoa ja mahdollisimman alkuperäistä ruokaa.
Kun ruokailu alkaa muistuttaa uskontoa tai neuroosia on ehkä aika pysähtyä miettimään. Toki jos vaihtoehtoinen ruoka aiheittaa välittömästi huonon olon tai sairauden niin ehdottomuus voi olla tarpeen. Terveelle ihmiselle sairaanloinen nipottaminen ei varmasti ole tervettä eikä tie autuuteen.
Syön pääasiassa raakaruokaa ja olen suhteellisen terve ja hyvinvoiva. Raakaruoka ei kuitenkaan tee minusta yli-ihmistä, kuolematonta eikä millään tavalla sekaruokaa syövää ihmistä parempaa, enkä edes tiedä vielä onko tämä optimaalisin ruokavalio minulle pitkällä aikavälillä. Tiukka lokeroituminen (omassa päässään) kasvissyöjäksi, vegaaniksi, raakaruokailijaksi, paleodiettaajaksi tai vhh:ta noudattavaksi voi olla este sille, ettei koskaan (tai ainakaan pitkään aikaan) löydä itselleen sopivinta ruokavaliota/elämäntyyliä. Me itse luomme omat rajoituksemme.
Kerroin aikaisemmin todetuista huonoista rauta-arvoistani ja odottelen nyt uusia tuloksia chlorella ja spirulina tankkausten jälkeen. Täytyy sanoa, että vähän jännittää. Mikäli tulos on edelleen huono, joudun varmaan miettimään mitä tehdä ruokavaliolleni, koska jatkamalla samoin saan varmasti jatkossakin saman lopputuloksen. Se mikä minua eniten huolestuttaa on huomata, että vaikka jotkut huomaavat oman ruokavalionsa merkittävät ongelmakohdat, jatkavat he siitä huolimatta samalla tiellä. Terveys ja hyvinvointi ei ole uskon asia. Jos joku asia toimii, jatka samaan malliin. Jos se tökkii, kokeile jotain muuta. Pääasia varmaan on kuitenkin se, että syö aitoa ja mahdollisimman alkuperäistä ruokaa.
Ajan henki
Pitkästä aikaa tuli katsottua aikamme valitettavaa henkeä käsittelevät dokumentit Zeitgeist 1 ja 2. Huomaan nyt, että sain näistä loistavista dokumenteista paljon enemmän irti, kun katsoin ne melkein putkeen ja suomenkielisen tekstityksen kanssa. Taloussanasto ja -käsitteet ovat ainakin minulle suhteellisen hankalia suomeksikin, joten tekstitykset tulivat tarpeeseen. Lisäksi panostin katseluun siinäkin mielessä paljon paremmin kuin aiemmin, että jonkin kohdan jäädessä vähän epäselväksi, katsoin kohdan uusiksi. Vaikka dokumentit kuvastavat pääasiassa Yhdysvaltojen pahasti kieroon kasvanutta järjestelmää mikä pyörii pitkälti rahan ympärillä, koskee tämä sama meitä kaikkia muitakin maita ainakin jollain tasolla. On ihan turha kuvitella, ettei meillä täällä kotoisessa Suomessakin osattaisi. Eiköhän tuo vaalirahasotku antanut jo hyvää esimakua siitä...
Iloisena uutisena huomasin, että Zeitgeist 3 on ilmestymässä tammikuussa 2011 yhtäaikaa 60 eri kielien tekstitysten kanssa. Jännityksellä jään odottamaan onko suomi yksi käännetyistä kielistä. Tässä kuitenkin esimakua tulevasta:
Mikäli et vielä ole nähnyt ilmaisdokumentteja yhteiskuntamme epäkohdista, suosittelen lämpimästi. Ensimmäinen Zeitgeist käsittelee, miten uskonto, media, politiikka ja talousjärjestelmämme pitää meitä vallassaan räikeillä valheilla ja siitä miten roikumme sokeina mukana kuvitellen tekevämme päätökset itse, vaikka todellisuudessa ne ovat huolella syötetty meihin eri medioiden välityksellä. Voit katsoa ensimmäisen jakson täältä suomenkielisen tekstityksen kanssa: Zeitgeist
Toinen osa käsittelee perusteellisemmin talousjärjestelmämme rakennetta, siitä seuraavaa korruptuneisuutta ja yleisesti rahan mahtia. Lisäksi dokumentti esittelee suunnitellun vaihtoehtoisen resurssipohjaisen järjestelmän (Venus-projekti), mikä olisi jo nyt mahdollinen jos valtaapitävät eivät pitäisi niin kovasti kiinni "oikeuksistaan" istua rahakasan päällä. Tällainen tavallinen ihminen kuten minä olen hämmästynyt mihin kaikkialle yritysten ja rahan valta ulottuu. Jatko-osan voi katsoa täältä: Zeitgeist Addendum missä jälleen tekstitys.
Iloisena uutisena huomasin, että Zeitgeist 3 on ilmestymässä tammikuussa 2011 yhtäaikaa 60 eri kielien tekstitysten kanssa. Jännityksellä jään odottamaan onko suomi yksi käännetyistä kielistä. Tässä kuitenkin esimakua tulevasta:
Mikäli et vielä ole nähnyt ilmaisdokumentteja yhteiskuntamme epäkohdista, suosittelen lämpimästi. Ensimmäinen Zeitgeist käsittelee, miten uskonto, media, politiikka ja talousjärjestelmämme pitää meitä vallassaan räikeillä valheilla ja siitä miten roikumme sokeina mukana kuvitellen tekevämme päätökset itse, vaikka todellisuudessa ne ovat huolella syötetty meihin eri medioiden välityksellä. Voit katsoa ensimmäisen jakson täältä suomenkielisen tekstityksen kanssa: Zeitgeist
Toinen osa käsittelee perusteellisemmin talousjärjestelmämme rakennetta, siitä seuraavaa korruptuneisuutta ja yleisesti rahan mahtia. Lisäksi dokumentti esittelee suunnitellun vaihtoehtoisen resurssipohjaisen järjestelmän (Venus-projekti), mikä olisi jo nyt mahdollinen jos valtaapitävät eivät pitäisi niin kovasti kiinni "oikeuksistaan" istua rahakasan päällä. Tällainen tavallinen ihminen kuten minä olen hämmästynyt mihin kaikkialle yritysten ja rahan valta ulottuu. Jatko-osan voi katsoa täältä: Zeitgeist Addendum missä jälleen tekstitys.
Ruokakulttuuri
Kävin kesällä tutustumassa smoothiebar/kahvila Caneliin ja juttelin pitkät pätkät paikan pitäjän Niman kanssa. Nima kertoi paljon omasta taustastaan ja syistä kahvilan pitämiselle. Hän harmitteli sitä, että Suomessa ruokakulttuuri on niin surkealla tolalla ja halusi olla kehittämässä sitä omalta osaltaan. Keskustelu on jäänyt mieleen pyörimään ja olen koittanut miettiä mikä meidän kulttuurissa sitten erityisesti tökkii ja mitä ratkaisuja kulttuurin kehittämiselle olisi tehtävissä. Me elämme ketjuravintoloiden, valmisruuan ja yksin syömisen maailmassa, missä kaikki maistuu samalle (arominvahventeet yms.). Ei ihme, ettemme jaksa miettiä mitä suuhumme pistämme, emmekä niin välitä hotkimmeko kiireessä vai syömmekö ruuan huomaamattamme katsoen samalla televisiota.
Se mitä Nima tarkoitti kulttuurilla koski luultavasti enimmäkseen ruuan sosiaalista puolta, laatua ja panostamista kaikin puolin. Esimerkiksi koulussa annettu varttitunnin ruokatauko sai Nimalla karvat pystyyn. Eihän ihminen voi syödä niin nopeasti!
Olen kovasti samaa mieltä siinä, että olisi tärkeää palata miettimään ruokailua perheen (tai ystävien/kämppisten) keskustelu- ja kokoontumishetkenä, missä ruoka on huolella valittua ja valmistettua. Syömisen ei kuuluisi olla nopea tankkaushetki, minkä kaikki perheenjäsenet tekevät milloin huvittaa vaan mielellään sosiaalista, säännöllistä ja rauhallista. Ruuansulatus lähtee käyntiin jo suussa ja ruuan hyvä pureksiminen ja ruokaan keskittyminen tekevät suolistolle ja mielelle hyvää. Mihin ihmeeseen meillä on aina niin kova kiire?
Minua itseäni kiehtoo suuresti ajatus ihmisten omatoimisesta ruuan hankinnasta luonnosta. En nyt tarkoita, että meidän tulisi palata keskiajalle, missä mitään ei saa kaupasta vaan sitä, että lähiruoka, ruuan oma kasvattaminen ja marjastus/sienestys/metsästys/kalastaminen ovat aivan liian aliarvostettuja myös silloin kun puhutaan luonnollisesta ruuasta ja sen tärkeydestä. Varsinkin kaupungissa asuville ruuanvalmistusprosessi alkaa yleensä ruokakaupasta eikä omasta lähimetsästä tai pihalta. Ajan käyttäminen ruuan etsimiseen ja keräämiseen ei vaan ole kovin muodikasta, koska painotamme liikaa oman aikamme tehokasta optimointia. Minä voin kyllä olla tuottavampi tehden muuta kuin marjastamista ja ostamalla gojit kaupasta, mutta minkä viestin annan tällä jälkeläisilleni? Mikä onkaan meidän ruokakulttuurimme tulevaisuus, jos arvotamme aina oman aikamme liian kalliiksi metsässä rämpimiseen tai ruuan kasvattamiseen. Lähiruoka on kuitenkin todennäköisesti meille parhaiten sopivaa ja oikein valittuna todellista superruokaa. En edes lähde käsittelemään luonnossa oleskelun terapeuttista puolta. Onneksi myös lähiruokaa saa kaupasta, joten kaikkea ei suinkaan ole pakko kerätä tai kasvattaa itse. Ruuan arvostamisen kannalta on mielestäni hyvä kuitenkin perehtyä ruokaan ja sen hankintaprosessiin paremmin kuin kiertämällä kaupan hyllyjä.
Jos ajatellaan perheen ruokakulttuuria ja lasten kasvatusta tarkoittaa paluu juurille sitä, että opetellaan ettei (valmis) ruoka kasva kaupan hyllyllä. Jamie Oliver kokkiohjelmallaan osoitti koko maailmalle kammottavan seurauksen siitä mitä tapahtuu kun lapset saavat syödäkseen vain valmisruokia. He eivät voi tietää miltä tomaatti tai peruna näyttävät, elleivät ole mukana ruuanlaitossa, -kasvattamisessa tai -keräämisessä tai eivät edes näe kun näitä asioita tehdään. Ruuasta tulee helposti vain mahan täytettä, kaloreita, rasvaa, proteiinia ja hiilihydraattia, jos sille ei anneta sen ansaitsemaa aikaa ja arvostusta ja silloin meitä on helppo huijata kaikilla mahdollisilla terveysväittämillä. Ruuasta/ravitsemuksesta tulee tällöin helposti tiede eikä luonnollinen osa meitä. Koko käsite luonnollinen on helposti hyvien markkinoijien käsissä, jos emme itse tiedä paremmin. Paluu ruuan alkulähteille pitäisikin syntyä siitä, että esimerkiksi vanhemmat ottavat lapsensa mukaan marjametsään ja tekevät kerätyistä mustikoista/puolukoista/villivadelmista herkullista marjapirtelöä yhdessä lapsen kanssa. Näin lapsi oppii kunnioittamaan alkuperäistä ruokaa. Vastaavasti aikuiset istuvat ruokapöydän ympärillä huomattavasti hartaammin, jos ruokaa on laitettu tunti (vaikkapa kumppanin tai kaverin kanssa) ja raaka-aineet on valittu huolella. Syömisestä tulee suorastaan juhlahetki, jota mielellään mietitään ja valmistellaan.
Välillä toki on ihanaa, ettei ruokaa tarvitse laittaa itse ja voi keskittyä muuhunkin elämässään. Hyviä ravintoloita tarvitaan siis kovasti lisää, että saadaan vähitellen lopetettua meidän naurettava "syödään äkkiä matkalla ABC:lla" tai "ostetaan jotain naposteltavaa" -kulttuurimme. Ruoka on niin keskeinen osa hyvinvointiamme, että sen valitsemiseen, laittamiseen, suunnitteluun ja siitä keskustelemiseen voisi ihan hyvin käyttää enemmänkin aikaa.
Se mitä Nima tarkoitti kulttuurilla koski luultavasti enimmäkseen ruuan sosiaalista puolta, laatua ja panostamista kaikin puolin. Esimerkiksi koulussa annettu varttitunnin ruokatauko sai Nimalla karvat pystyyn. Eihän ihminen voi syödä niin nopeasti!
Olen kovasti samaa mieltä siinä, että olisi tärkeää palata miettimään ruokailua perheen (tai ystävien/kämppisten) keskustelu- ja kokoontumishetkenä, missä ruoka on huolella valittua ja valmistettua. Syömisen ei kuuluisi olla nopea tankkaushetki, minkä kaikki perheenjäsenet tekevät milloin huvittaa vaan mielellään sosiaalista, säännöllistä ja rauhallista. Ruuansulatus lähtee käyntiin jo suussa ja ruuan hyvä pureksiminen ja ruokaan keskittyminen tekevät suolistolle ja mielelle hyvää. Mihin ihmeeseen meillä on aina niin kova kiire?
Minua itseäni kiehtoo suuresti ajatus ihmisten omatoimisesta ruuan hankinnasta luonnosta. En nyt tarkoita, että meidän tulisi palata keskiajalle, missä mitään ei saa kaupasta vaan sitä, että lähiruoka, ruuan oma kasvattaminen ja marjastus/sienestys/metsästys/kalastaminen ovat aivan liian aliarvostettuja myös silloin kun puhutaan luonnollisesta ruuasta ja sen tärkeydestä. Varsinkin kaupungissa asuville ruuanvalmistusprosessi alkaa yleensä ruokakaupasta eikä omasta lähimetsästä tai pihalta. Ajan käyttäminen ruuan etsimiseen ja keräämiseen ei vaan ole kovin muodikasta, koska painotamme liikaa oman aikamme tehokasta optimointia. Minä voin kyllä olla tuottavampi tehden muuta kuin marjastamista ja ostamalla gojit kaupasta, mutta minkä viestin annan tällä jälkeläisilleni? Mikä onkaan meidän ruokakulttuurimme tulevaisuus, jos arvotamme aina oman aikamme liian kalliiksi metsässä rämpimiseen tai ruuan kasvattamiseen. Lähiruoka on kuitenkin todennäköisesti meille parhaiten sopivaa ja oikein valittuna todellista superruokaa. En edes lähde käsittelemään luonnossa oleskelun terapeuttista puolta. Onneksi myös lähiruokaa saa kaupasta, joten kaikkea ei suinkaan ole pakko kerätä tai kasvattaa itse. Ruuan arvostamisen kannalta on mielestäni hyvä kuitenkin perehtyä ruokaan ja sen hankintaprosessiin paremmin kuin kiertämällä kaupan hyllyjä.
Jos ajatellaan perheen ruokakulttuuria ja lasten kasvatusta tarkoittaa paluu juurille sitä, että opetellaan ettei (valmis) ruoka kasva kaupan hyllyllä. Jamie Oliver kokkiohjelmallaan osoitti koko maailmalle kammottavan seurauksen siitä mitä tapahtuu kun lapset saavat syödäkseen vain valmisruokia. He eivät voi tietää miltä tomaatti tai peruna näyttävät, elleivät ole mukana ruuanlaitossa, -kasvattamisessa tai -keräämisessä tai eivät edes näe kun näitä asioita tehdään. Ruuasta tulee helposti vain mahan täytettä, kaloreita, rasvaa, proteiinia ja hiilihydraattia, jos sille ei anneta sen ansaitsemaa aikaa ja arvostusta ja silloin meitä on helppo huijata kaikilla mahdollisilla terveysväittämillä. Ruuasta/ravitsemuksesta tulee tällöin helposti tiede eikä luonnollinen osa meitä. Koko käsite luonnollinen on helposti hyvien markkinoijien käsissä, jos emme itse tiedä paremmin. Paluu ruuan alkulähteille pitäisikin syntyä siitä, että esimerkiksi vanhemmat ottavat lapsensa mukaan marjametsään ja tekevät kerätyistä mustikoista/puolukoista/villivadelmista herkullista marjapirtelöä yhdessä lapsen kanssa. Näin lapsi oppii kunnioittamaan alkuperäistä ruokaa. Vastaavasti aikuiset istuvat ruokapöydän ympärillä huomattavasti hartaammin, jos ruokaa on laitettu tunti (vaikkapa kumppanin tai kaverin kanssa) ja raaka-aineet on valittu huolella. Syömisestä tulee suorastaan juhlahetki, jota mielellään mietitään ja valmistellaan.
Välillä toki on ihanaa, ettei ruokaa tarvitse laittaa itse ja voi keskittyä muuhunkin elämässään. Hyviä ravintoloita tarvitaan siis kovasti lisää, että saadaan vähitellen lopetettua meidän naurettava "syödään äkkiä matkalla ABC:lla" tai "ostetaan jotain naposteltavaa" -kulttuurimme. Ruoka on niin keskeinen osa hyvinvointiamme, että sen valitsemiseen, laittamiseen, suunnitteluun ja siitä keskustelemiseen voisi ihan hyvin käyttää enemmänkin aikaa.
PMS-oireita
Mulla on pyörinyt vähän aikaa mielessä tämä superfood skene sekä blogimaailma negatiivisessa mielessä, joten kirjoitan pari sanaa aiheeseen liittyen aika suorasanaisesti. Joitakin tämä teksti ei varmasti miellytä, joten lue omalla vastuulla. Tai siis vastuu sinun tuntemuksistasi on aina sinulla itselläsi, ellen minä sitten kirjaimellisesti lyö sinua lekalla päähän...
Jo noin reilu vuosi sitten kun aloin itse seuraamaan Quinoaa! Heidin ja Viidakkomies Ollin blogeja (ja vähitellen mooonia muitakin) fanitin kumpaakin ihan eri tasolla kuin nykyään. Ei siinä, molemmat ovat olleet tietyllä tavalla pioneereja ja ansainneet paikkansa keskiössä. Fanittaminen johti siihen, että heittäydyin itse aivottomaksi. Toki lueskelin kovasti ja olin tietyllä tavalla aktiivinen(kin), mutta kysyin toistuvasti tyhmiä kysymyksiä (mitkä oisin helposti voinut itse googlettaa) ja näin ollen heittäydyin ohjattavaksi. Lisäksi nyökyttelin ja myötäilin ja salaa toivoin, että pääsisin "esikuvieni" suosioon tai jopa pääsisin itse samaan "asemaan". Ihan uskomatonta. Idolini tuntuivat vielä jonkin aikaa sitten ihan yli-ihmisiltä. He olivat aina perillä kaikista uusista jutuista ja vieläpä vähän edellä. Meni kauan aikaa tajuta, että heillehän suorastaan sataa sähköpostiin, blogiin ja naamakirjaan vinkkejä erilaisista dokumenteistä, kirjoista, kursseista yms, koska niin moni muukin yrittää päästä suosioon pätemällä ja/tai nöyristelemällä. Selkääntaputtelijoita riittää ja moni antaa heille "ilmaiseksi" hoitoja, näytteitä yms. jotta saisivat vastineeksi mainosta. Lisäksi "idolini" tekevät tätä työkseen, eli eihän normityyppi joka käyttää kahdeksan tuntia päivästään muissa hommissa yksinkertaisesti ehdi tekemään samoja juttuja kuin he ellei sitten päätä olla nukkumatta. Noh rehellisyyden nimissä, tätä hitusen nuoleskelevaa kommentointia tulee tehtyä toki vielä nykyäänkin silloin tällöin, mutta motiivit ovat ihan toiset, enimmäkseen ehkä pelko pistää vastaan ja toiseksi yleinen (kaikkiin kohdistuva) miellyttämisenhalu. Vihdoin kun olen alkanut myöntää itselleni tätä naurettavaa käyttäytymistäni, olen tietenkin huomannut sen myös monissa muissa. Tuntuu, että blogimaailma suorastaan pullistelee niitä ihailevia, mielisteleviä, nuoleskelevia, vakuuttelevia tai varovaisen puolustelevia kommentteja, koska kukaan ei uskalla olla selvästi eri mieltä. Ja se on niin ärsyttävää. Tietenkin mä näen muissa vain omat huonot puoleni, mutta sori, ne löytyy myös monesta teistä!
Huvittavaa on sekin, että kun Olli saarnaa oman ajattelemisen puolesta on jengi siirtynyt kuuntelemaan virallisten tahojen sijaan Ollia. Lammaslauma suorastaa määkii perässä. Tarkoitus olis varmaan, että me ei vaan hypätä uuden "johtajan" vietäväksi vaan otettais itse asioista selvää. Eipä sillä, Ollin neuvot voittavat virallisen ravitsemussuosituksen ihan sata nolla, mutta me olemme edelleen talutusnuorassa. Ja sanon me, koska olen itsekin vaikutuksille altis. Hirveintä ehkä on lukea kommentteja, missä joku kysyy Ollin tai Heidin (tai kenen tahansa) mielipiteitä asiaan X. Siis ollaanko me oikeasti niin epävarmoja, että mielipiteetkin pitää tarkastuttaa jonkun toisen kautta? Mitä hiton väliä sillä on mitä Olli ajattelee luolamaan vuohenjuustosta, jos se on minun mielestäni mautonta tai aiheuttaa päänsärkyä? Ja sitten kun on saatu varmistettua että joo, kyllä se henkilö Y kehuu tätä tuotetta niin uskaltaa vihdoin mennä hehkuttamaan asiasta omaankin blogiin tai tuttavapiiriin. Väittäisin, että jotkut jotka hehkuttavat henkeen ja vereen jotain merkkiä Z ei välttämättä edes erota sen makua (tai muitakaan ominaisuuksia) toisesta erimerkkisestä vastaavasta tuotteesta. Mutta en väitä, etteivätkö jotkut erottaisi.
Koko superfood-juttu on vedetty viime aikoina niin äärimmilleen, että tuntuu etten edes syö terveellisesti, ellei ruuan seassa ole jotain superravinteikasta jauhetta, massaa tai hiutaletta, joka tuo ruokaani väriä, makua ja öö, ulkonäköä (ei kyllä aina voi kehua kun chlorella tai spirulina värjää marjapirtelön rusehtavaksi). Satuin lukemaan myös Pieniä Asioita-blogin Katjan kirjoituksen erilaisen näkemyksen superfoodeista ja mietin, että mihin on jäänyt hehkutus vihreistä? Kaiken pitää olla nyt super yper öber, (because I am worth it) mutta sotkeeko se meidän tasapainoa? Nyt on pyörinyt pinnalla Ilon Pisara blogin Miian kirjoitus kaakaon vaarallisuudesta, joka on vastoin sitä oppia, mitä Olli Posti meille toitottaa. Hyvä kirjoitus, täytyy sanoa, sai ainakin minut miettimään. Minulle kaakao ei koskaan ole aiheuttanut pahaa oloa (lyhyellä tähtäimellä) eikä se ole edes ollut piristävä sillä tavoin ettenkö saisi illalla unta. Herkullista kylläkin on. Minä kuulun itse raakasuklaa addiktiryhmään, mutta en sentään ole korvannut sillä aterioitani. Näen edelleen raakasuklaan parempana kuin tavallinen maitosuklaa, mutta ei sitäkään näköjään kannata syödä mielin määrin. Jätin aikoinaan kahvin (ja täten vähensin kofeiinin määrää huomattavasti) pois voimakkaiden pms-oireiden vuoksi ja nykyisin mätän sitä hirveät määrät kaakaon muodossa! Saahan sitä ihmetellä kun pms-oireet jatkuu...
Jo noin reilu vuosi sitten kun aloin itse seuraamaan Quinoaa! Heidin ja Viidakkomies Ollin blogeja (ja vähitellen mooonia muitakin) fanitin kumpaakin ihan eri tasolla kuin nykyään. Ei siinä, molemmat ovat olleet tietyllä tavalla pioneereja ja ansainneet paikkansa keskiössä. Fanittaminen johti siihen, että heittäydyin itse aivottomaksi. Toki lueskelin kovasti ja olin tietyllä tavalla aktiivinen(kin), mutta kysyin toistuvasti tyhmiä kysymyksiä (mitkä oisin helposti voinut itse googlettaa) ja näin ollen heittäydyin ohjattavaksi. Lisäksi nyökyttelin ja myötäilin ja salaa toivoin, että pääsisin "esikuvieni" suosioon tai jopa pääsisin itse samaan "asemaan". Ihan uskomatonta. Idolini tuntuivat vielä jonkin aikaa sitten ihan yli-ihmisiltä. He olivat aina perillä kaikista uusista jutuista ja vieläpä vähän edellä. Meni kauan aikaa tajuta, että heillehän suorastaan sataa sähköpostiin, blogiin ja naamakirjaan vinkkejä erilaisista dokumenteistä, kirjoista, kursseista yms, koska niin moni muukin yrittää päästä suosioon pätemällä ja/tai nöyristelemällä. Selkääntaputtelijoita riittää ja moni antaa heille "ilmaiseksi" hoitoja, näytteitä yms. jotta saisivat vastineeksi mainosta. Lisäksi "idolini" tekevät tätä työkseen, eli eihän normityyppi joka käyttää kahdeksan tuntia päivästään muissa hommissa yksinkertaisesti ehdi tekemään samoja juttuja kuin he ellei sitten päätä olla nukkumatta. Noh rehellisyyden nimissä, tätä hitusen nuoleskelevaa kommentointia tulee tehtyä toki vielä nykyäänkin silloin tällöin, mutta motiivit ovat ihan toiset, enimmäkseen ehkä pelko pistää vastaan ja toiseksi yleinen (kaikkiin kohdistuva) miellyttämisenhalu. Vihdoin kun olen alkanut myöntää itselleni tätä naurettavaa käyttäytymistäni, olen tietenkin huomannut sen myös monissa muissa. Tuntuu, että blogimaailma suorastaan pullistelee niitä ihailevia, mielisteleviä, nuoleskelevia, vakuuttelevia tai varovaisen puolustelevia kommentteja, koska kukaan ei uskalla olla selvästi eri mieltä. Ja se on niin ärsyttävää. Tietenkin mä näen muissa vain omat huonot puoleni, mutta sori, ne löytyy myös monesta teistä!
Huvittavaa on sekin, että kun Olli saarnaa oman ajattelemisen puolesta on jengi siirtynyt kuuntelemaan virallisten tahojen sijaan Ollia. Lammaslauma suorastaa määkii perässä. Tarkoitus olis varmaan, että me ei vaan hypätä uuden "johtajan" vietäväksi vaan otettais itse asioista selvää. Eipä sillä, Ollin neuvot voittavat virallisen ravitsemussuosituksen ihan sata nolla, mutta me olemme edelleen talutusnuorassa. Ja sanon me, koska olen itsekin vaikutuksille altis. Hirveintä ehkä on lukea kommentteja, missä joku kysyy Ollin tai Heidin (tai kenen tahansa) mielipiteitä asiaan X. Siis ollaanko me oikeasti niin epävarmoja, että mielipiteetkin pitää tarkastuttaa jonkun toisen kautta? Mitä hiton väliä sillä on mitä Olli ajattelee luolamaan vuohenjuustosta, jos se on minun mielestäni mautonta tai aiheuttaa päänsärkyä? Ja sitten kun on saatu varmistettua että joo, kyllä se henkilö Y kehuu tätä tuotetta niin uskaltaa vihdoin mennä hehkuttamaan asiasta omaankin blogiin tai tuttavapiiriin. Väittäisin, että jotkut jotka hehkuttavat henkeen ja vereen jotain merkkiä Z ei välttämättä edes erota sen makua (tai muitakaan ominaisuuksia) toisesta erimerkkisestä vastaavasta tuotteesta. Mutta en väitä, etteivätkö jotkut erottaisi.
Koko superfood-juttu on vedetty viime aikoina niin äärimmilleen, että tuntuu etten edes syö terveellisesti, ellei ruuan seassa ole jotain superravinteikasta jauhetta, massaa tai hiutaletta, joka tuo ruokaani väriä, makua ja öö, ulkonäköä (ei kyllä aina voi kehua kun chlorella tai spirulina värjää marjapirtelön rusehtavaksi). Satuin lukemaan myös Pieniä Asioita-blogin Katjan kirjoituksen erilaisen näkemyksen superfoodeista ja mietin, että mihin on jäänyt hehkutus vihreistä? Kaiken pitää olla nyt super yper öber, (because I am worth it) mutta sotkeeko se meidän tasapainoa? Nyt on pyörinyt pinnalla Ilon Pisara blogin Miian kirjoitus kaakaon vaarallisuudesta, joka on vastoin sitä oppia, mitä Olli Posti meille toitottaa. Hyvä kirjoitus, täytyy sanoa, sai ainakin minut miettimään. Minulle kaakao ei koskaan ole aiheuttanut pahaa oloa (lyhyellä tähtäimellä) eikä se ole edes ollut piristävä sillä tavoin ettenkö saisi illalla unta. Herkullista kylläkin on. Minä kuulun itse raakasuklaa addiktiryhmään, mutta en sentään ole korvannut sillä aterioitani. Näen edelleen raakasuklaan parempana kuin tavallinen maitosuklaa, mutta ei sitäkään näköjään kannata syödä mielin määrin. Jätin aikoinaan kahvin (ja täten vähensin kofeiinin määrää huomattavasti) pois voimakkaiden pms-oireiden vuoksi ja nykyisin mätän sitä hirveät määrät kaakaon muodossa! Saahan sitä ihmetellä kun pms-oireet jatkuu...
Makeaa siedätystä
Lueskelin pari päivää sitten kirjastossa Luontaisterveys lehteä (ei tainnut olla uusin) ja siinä oli artikkeli luomuhunaja valmisteesta, mikä on kehitetty siedätyshoidoksi siitepölyallergioita vastaan. Kyseessä on siis ravintolisä koska käyttö poikkeaa tavallisesta hunajasta. Hunaja (tai ravintolisä) siis sisältää siitepölyä muttei mitään lisä- tai säilöntäaineita ja sillä on saatu hyviä tuloksia allergioiden hoidossa. Lähes koko ikäni allergioista kärsineenä menin tutkimaan valmistajan nettisivuja ja luin ne puoleksi hutaisten. Ehkäpä olin liian innoissani keskittyäkseni kunnolla, koska siedätyshoito on ollut minulla mielessä monesti, mutta se on tuntunut liian kliiniseltä ja hankalalta. Olisiko mitään niin ihanaa kuin saada siedätyshoitoa (ja apua allergiaan) syöden hunajaa? Noh, lopputuloksena on se, että kävin ostamassa kyllä heidän valmistamaansa hunajaa, mutten sitä Apipollen Immuno Luomu hunajaa, jota oli alunperin tarkoitus, koska sekoitin valmisteet keskenään. Näin sitä saa hävetä itseään jatkuvasti.
No eipä siinä. Nyt minulla on yksi ylimääräinen purkki herkullista luomuhunajaa, joten eipä minulle kovin hullusti käynyt. Apipollen Immunoa pystyy valmistajan nettisivujen mukaan ostamaan luontaistuotekaupoista, ostamani hunaja on puolestaan Itäkeskuksen citymarketista. Tietääkseni tätä hunajaa ei saa muualta Helsingistä. Hinta oli palttiarallaa 5,50 € ja purkin koko 450g. Pitää ilmeisesti käydä vielä jossain luontaistuotekaupassa kyselemässä lisää hunajaa (tällä kertaa sitä Apipollen Immunoa), että elämä pysyy makeana. Meinaan kyllä ehdottomasti testata tuotetta ja paras aika aloittaa olisi varmaan juuri nyt. Jos jollakulla on käyttökokemuksia nimenomaan Apipollen Immunosta niin kertokaa onko ollut vaikutusta.
Palatakseni vielä Luotaisterveyslehteen täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt lukiessani sitä. Lehti piti sisällään paljon artikkeleita vaihtoehtoisista hoitomuodoista sisältäen pH-tasapainon, lisä- ja säilöntäaineettomuuden, sekä ei perinteiseen ravintosuositukseen perustuvia ravintoremontteja. Ja tietenkin vielä paljon muuta. :) Minä olen selannut vasta kahta eri numeroa, joten en osaa sanoa löytyykö sieltä myös jotain skeidaa, mutta aion pitää lehden mielessä kirjastoreissuilla.
No eipä siinä. Nyt minulla on yksi ylimääräinen purkki herkullista luomuhunajaa, joten eipä minulle kovin hullusti käynyt. Apipollen Immunoa pystyy valmistajan nettisivujen mukaan ostamaan luontaistuotekaupoista, ostamani hunaja on puolestaan Itäkeskuksen citymarketista. Tietääkseni tätä hunajaa ei saa muualta Helsingistä. Hinta oli palttiarallaa 5,50 € ja purkin koko 450g. Pitää ilmeisesti käydä vielä jossain luontaistuotekaupassa kyselemässä lisää hunajaa (tällä kertaa sitä Apipollen Immunoa), että elämä pysyy makeana. Meinaan kyllä ehdottomasti testata tuotetta ja paras aika aloittaa olisi varmaan juuri nyt. Jos jollakulla on käyttökokemuksia nimenomaan Apipollen Immunosta niin kertokaa onko ollut vaikutusta.
Palatakseni vielä Luotaisterveyslehteen täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt lukiessani sitä. Lehti piti sisällään paljon artikkeleita vaihtoehtoisista hoitomuodoista sisältäen pH-tasapainon, lisä- ja säilöntäaineettomuuden, sekä ei perinteiseen ravintosuositukseen perustuvia ravintoremontteja. Ja tietenkin vielä paljon muuta. :) Minä olen selannut vasta kahta eri numeroa, joten en osaa sanoa löytyykö sieltä myös jotain skeidaa, mutta aion pitää lehden mielessä kirjastoreissuilla.
Mehupäivä
Tänään on ollut pitkästä aikaa mehupäivä. Vähän on ollut heikko ja nälkäinen olo, mutta vatsa kiittää. Se on tarvinnut lepoa lisääntyneestä epäsäännöllisestä (ja jatkuvasta) syöpöttelystäni.
Tämän päivän herkkumehu syntyi seuraavista aineista:
1 appelsiini
n. 3 dl idätettyä alfalfan siementä
n. 100g juuriselleriä
P.S. uusi mehustin on aivan ihana. :)
Tämän päivän herkkumehu syntyi seuraavista aineista:
1 appelsiini
n. 3 dl idätettyä alfalfan siementä
n. 100g juuriselleriä
P.S. uusi mehustin on aivan ihana. :)
Ego, uusi syntipukki?
Viime aikoina on blogimaailmassa puhuttu paljon egosta ja sen vallasta ihmiseen. Sanoisin, että on ollut jopa muodikasta alkaa "tappamaan" egoaan ja kertoa sen aiheuttamista fiiliksistä kaikille lukijoille. Voi olla, että itsekin olen syyllistynyt samaan tässä kiihkeässä tohinassa, joten samassa veneessä ollaan. Nyt vihdoin tuntuu, että on aika ottaa pari askelta taaksepäin ja pohdiskella käsitettä ego edes vähän.
Ensinnäkin aloin miettiä miksi se ego on niin paha juttu? Mitä ego edes tarkoittaa? Jos aito minä on aina hyvä, ja sopusoinnussa maailman kanssa niin tarkoittaako, että pelko, ärtymys, viha jne ovat aina peräisin egosta? Eikö kaikilla tunteilla ole loppujen lopuksi aika paljon kasvattavia vaikutuksia, jos vain osaamme käsitellä ne oikein? Eikö kriisit ole niitä asioita, mitkä kasvattavat meitä eniten? Minusta ainakin tuntuu, että positivisuus on välillä yliarvostettua ja jopa epäluonnollista. Ihmisen kuuluu kokea kaikki tunneskaalat, mutta on eri asia miten niihin suhtautuu. Lisäksi vaihtelu virkistää myös tunne-elämässä. Huonon päivän jälkeen hyvä päivä tuntuu yleensä erityisen hyvältä.
Toiseksi mietin mitä kaikkea egon piikkiin voi pistää. Ihminen on toki erehtyväinen ja toisaalta anteeksiantava ja hyvä näin. Meillä on koko elämä aikaa oppia. Minusta vain joskus aina kuulostaa siltä, että puhumalla egosta ja sen teoista siirrämme vastuun pois itsestämme (koska eihän aito minä tekisi mitään noin kauheaa!) ja saamme siitä hyvän syntipukin. Miksi itsestämme pitää erottaa aito minä ja ego, kun loppujen lopuksi elämme yhdessä, toivottavasti sopusoinnussa keskenään? Joskus olen epäileväinen ja kateellinen, onko se niin kauheaa, kun toisena päivänä olen iloinen ja ymmärtäväinen? Onko ego edes oikeasti erillään aidosta minästä? Olisiko niin kauheaa myöntää, että minä olen joskus kateellinen, mustasukkainen, vihainen ja ylpeä? Siis minä, eikä minun jokin osani, jota yritän parhaani mukaan tuhota. Melkeinpä kaikista lukemistani henkisen tien oppaista olen saanut ohjeen hyväksyä asiat ja tunteet sellaisenaan ja tarkastella niitä arvostelematta. Hyväksyä vain. Mistä siis moinen egon tappaminen?
Kolmanneksi mietin sitä, että miten kukaan täällä blogimaailmassa voi kehuskella tuhoavansa egoaan ja vieläpä väittää olevansa edistyneempi kuin moni muu? Minusta oma blogi itsessään on egon pönkittämistä, sanokaa te mitä sanotte. Kaikki blogien kirjoittajat toivovat, että joku lukee ja kommentoi, mielellään vähän kehaisee. Vai voitteko väittää, etteikö teille olisi mieleen muiden kirjoittamat kannustavat kommentit ja kannanotot? Mielestäni ne jotka väittävät että kirjoittavat vain itselleen pettävät itseään, mutta jokainen saa olla vapaasti eri mieltä jos siltä tuntuu. Jos oikeasti haluaa kirjoittaa vain itselleen, löytyy siihen monia muita tapoja, kuten päiväkirja omalla koneella. Minun mielestäni ihminen, jonka ego on täysin nuijittu, ei pidä itsestään meteliä. Sellaisen ihmisen ei tarvitse, koska hän ei edes halua yleisöä taputtelemaan olkapäätä ja sanomaan, että hyvin tehty. En näe huomionhakuisuudessakaan mitään pahaa, koska moni meistä haluaa olla suosittu, haluttu ja keskipiste. Nämä ovat normaaleja tunteita, eikä niitä tarvitse mielestäni tuhota, jos ne pysyvät tasapainossa muiden tunteiden (ja käyttäytymisen) kanssa. Eikö olisi parempi egon tappamisen sijaan keskittyä parantamaan itsetuntoamme ja tätä kautta tasapainoa itsessämme?
Ensinnäkin aloin miettiä miksi se ego on niin paha juttu? Mitä ego edes tarkoittaa? Jos aito minä on aina hyvä, ja sopusoinnussa maailman kanssa niin tarkoittaako, että pelko, ärtymys, viha jne ovat aina peräisin egosta? Eikö kaikilla tunteilla ole loppujen lopuksi aika paljon kasvattavia vaikutuksia, jos vain osaamme käsitellä ne oikein? Eikö kriisit ole niitä asioita, mitkä kasvattavat meitä eniten? Minusta ainakin tuntuu, että positivisuus on välillä yliarvostettua ja jopa epäluonnollista. Ihmisen kuuluu kokea kaikki tunneskaalat, mutta on eri asia miten niihin suhtautuu. Lisäksi vaihtelu virkistää myös tunne-elämässä. Huonon päivän jälkeen hyvä päivä tuntuu yleensä erityisen hyvältä.
Toiseksi mietin mitä kaikkea egon piikkiin voi pistää. Ihminen on toki erehtyväinen ja toisaalta anteeksiantava ja hyvä näin. Meillä on koko elämä aikaa oppia. Minusta vain joskus aina kuulostaa siltä, että puhumalla egosta ja sen teoista siirrämme vastuun pois itsestämme (koska eihän aito minä tekisi mitään noin kauheaa!) ja saamme siitä hyvän syntipukin. Miksi itsestämme pitää erottaa aito minä ja ego, kun loppujen lopuksi elämme yhdessä, toivottavasti sopusoinnussa keskenään? Joskus olen epäileväinen ja kateellinen, onko se niin kauheaa, kun toisena päivänä olen iloinen ja ymmärtäväinen? Onko ego edes oikeasti erillään aidosta minästä? Olisiko niin kauheaa myöntää, että minä olen joskus kateellinen, mustasukkainen, vihainen ja ylpeä? Siis minä, eikä minun jokin osani, jota yritän parhaani mukaan tuhota. Melkeinpä kaikista lukemistani henkisen tien oppaista olen saanut ohjeen hyväksyä asiat ja tunteet sellaisenaan ja tarkastella niitä arvostelematta. Hyväksyä vain. Mistä siis moinen egon tappaminen?
Kolmanneksi mietin sitä, että miten kukaan täällä blogimaailmassa voi kehuskella tuhoavansa egoaan ja vieläpä väittää olevansa edistyneempi kuin moni muu? Minusta oma blogi itsessään on egon pönkittämistä, sanokaa te mitä sanotte. Kaikki blogien kirjoittajat toivovat, että joku lukee ja kommentoi, mielellään vähän kehaisee. Vai voitteko väittää, etteikö teille olisi mieleen muiden kirjoittamat kannustavat kommentit ja kannanotot? Mielestäni ne jotka väittävät että kirjoittavat vain itselleen pettävät itseään, mutta jokainen saa olla vapaasti eri mieltä jos siltä tuntuu. Jos oikeasti haluaa kirjoittaa vain itselleen, löytyy siihen monia muita tapoja, kuten päiväkirja omalla koneella. Minun mielestäni ihminen, jonka ego on täysin nuijittu, ei pidä itsestään meteliä. Sellaisen ihmisen ei tarvitse, koska hän ei edes halua yleisöä taputtelemaan olkapäätä ja sanomaan, että hyvin tehty. En näe huomionhakuisuudessakaan mitään pahaa, koska moni meistä haluaa olla suosittu, haluttu ja keskipiste. Nämä ovat normaaleja tunteita, eikä niitä tarvitse mielestäni tuhota, jos ne pysyvät tasapainossa muiden tunteiden (ja käyttäytymisen) kanssa. Eikö olisi parempi egon tappamisen sijaan keskittyä parantamaan itsetuntoamme ja tätä kautta tasapainoa itsessämme?
Lauantai on loistava päivä!
Mulla on nyt paljon hehkutettavaa, koittakaa kestää...
Ensinnäkin päivästä on tehnyt loistavan se, että on lauantai! Aamulla sai nukkua siihen asti ettei enää väsyttänyt ja koko päivä oli varattuna ihan yksin minulle. Minä-päivään kuului tietysti shoppailu, mutta rahat eivät huvenneet mihinkään turhanpäiväiseen krääsään. Viime viikon lauantai meni kierrellessä Turun parhaita luomu- ja raakamestoja ja tänään kiersin muutaman paikan Helsingissä. Kierros oli oikeastaan aika pieni, mutta sitäkin miellyttävämpi. Kävin nimittäin torilla, kauppahallissa ja ekolossa. Kierros torilla oli ehkä parasta antia vähään aikaan, koska kauppiaiden kanssa tuli juteltua ja kyseltyä kaikenlaista. Pääasiassa olin kiinnostunut onko tuotteet kyllästetty torjunta-aineilla, mutta joidenkin kanssa tuli poristua enemmänkin. Mukaan tarttui mm. muutama kilo omenoita ja iso kassi kasviksia ja juureksia. Kauppahallista ostin raakamaitoon tehtyä juustoa ja itse raakamaitoa. Raakamaito on ollut minulla pitkään hankintalistalla ja onneksi myös sain sitä, vaikken ollut tajunnut tilata etukäteen (niin kuin se kuulemma kannattaa tehdä). Vaikka kauppahalli itsessään on aika viehättävä, koen siellä kierrellessäni helposti ahtaanpaikan kammoa. Ei siis tullut pengottua jokaista loossia, vaikka tarkoitus oli. Ekolosta sitten ostin ison läjän erilaisia pussukoita kuivattuja marjoja, kaakaopapuja, idätykseen sopivia siemeniä ja lisää kasviksia. Rahaa upposi taas ihan hirveästi, mutta olipa ainakin kotona suu messingillä kaikkia herkkuja katsellessa. Lauantain yksi ehdoton kohokohta onkin ollut hyvä ruoka! Olen suorastaan mässäillyt. :) Ikävää on ollut se, että juotuani raakamaitoa ja syötyäni juustoa kräkkereiden kanssa sain taas allergisen reaktion (nenä ja silmät vuotaa, tukkoinen olo). Mutta koska söin myös heti perään kaakaopapuja, en ole ihan varma johtuiko reaktio maidosta vaiko kaakaopavuista tai jostain muusta, mitä en nyt edes osaa epäillä. Jotkin ruoka-aine yhdistelmätkin herkistävät, sen oon saanut huomata. Pitää näköjään testailla tuota maito juttua. Ihan mahdottoman mielenkiintoista huomata, että minun kehoni tosiaan reagoi, jos sinne pistää jotain epäsopivaa! Ennen lähinnä ihmettelin, että mistä muut tietää mikä heille sopii ja mikä ei. Minä en vain aiemmin osannut yhdistää oireita mihinkään. By the way, koska en aiemmin ole ollut kaakaopapujen ystävä, en ole uskonut (kun luin asiasta), että kaakaopavut voisivat maistua niin hyvältä dipattaessa hunaja-kookosöljyseokseen. Aivan mahtavaa herkkua!
Tänään on ollut kovasti virtaa ja sain aikaiseksi jopa lime-avokadopiiraan, jonka ohje Keittiökameleontin blogista. Ei ollut edes työläs. Tein omani sillä erotuksella, että käytin pohjassa manteleita kuorineen ja mielestäni sekin toimii hyvin. Minun kakkupohjani vuoka on vähän isompi kuin tarvisi, joten en saanut pohjaa levitettyä laidoille asti eikä ulkomuoto ehkä ole paras mahdollinen. Tämä ei haitannut kuitenkaan piiraan makua, piiras oli (ja on edelleen, kaapissa on lisää odottamassa, nam) TAIVAALLISTA!
Iltapäivällä sain myös aikaiseksi vihdoin viimein retken lähipuistoon keräämään aroniamarjoja. Huomaamani puska oli ilmeisesti pongattu ennen minua, koska suurin osa käden ulottuville yltävistä marjoista oli poimittu. Tämä ei kuitenkaan estänyt minua keräämästä niitä jotka olivat korkeammalla. Rohkeasti vaan oksasta kiinni ja taivuttamaan. Lisähaastetta keruureissuun toi se fakta, että puskat olivat jyrkän rinteen laidalla ja jouduin välillä kirjaimellisesti roikkumaan puskassa pysyäkseni pystyssä. Vaikka marjojen poiminta voi joidenkin mielestä olla mummojen hommaa niin tämä reissu ei varmasti ollut sellainen! Saalina tällä kertaa pieni ämpärillinen marjoja.
Päivästä teki hyvän sekin, että minun pitkään harkitsemani mehukone on saapunut ja olen päässyt hurisuttamaan torilta ostamiani kasviksia ja omenoita! Voisi sanoa, että olen onnellinen mehun lipittäjä tästä lähtien. Tilasin juicelandin kautta Oscar 930 mehukoneen ja näin muutaman käyttökerran jälkeen en ole löytänyt muuta moittimista kuin sen, että koneen saa helposti tukkoon, jos työntää sinne liikaa tavaraa kerralla. Sekin taitaa olla tottumuskysymys ja tukoksen saa auki todella helposti sammuttamalla laitteen ja vapauttamalla lukituksen. Jos joku olisi kertonut minulle vuosi sitten, että tulen laittamaan mehukoneeseen yli 400 euroa niin oisin varmaan tukehtunut nauruuni. Niin sitä prioriteetit elämässä muuttuu, aika lyhyessäkin ajassa.
Lopuksi kerrottakoon, että parasta tässä päivässä on kuitenkin se, ettei se ole vielä ohi. Luvassa vielä venyttelyä ja lisää herkuttelua. Ja huominen on tietysti tätä päivää entistä parempi. :)
Ensinnäkin päivästä on tehnyt loistavan se, että on lauantai! Aamulla sai nukkua siihen asti ettei enää väsyttänyt ja koko päivä oli varattuna ihan yksin minulle. Minä-päivään kuului tietysti shoppailu, mutta rahat eivät huvenneet mihinkään turhanpäiväiseen krääsään. Viime viikon lauantai meni kierrellessä Turun parhaita luomu- ja raakamestoja ja tänään kiersin muutaman paikan Helsingissä. Kierros oli oikeastaan aika pieni, mutta sitäkin miellyttävämpi. Kävin nimittäin torilla, kauppahallissa ja ekolossa. Kierros torilla oli ehkä parasta antia vähään aikaan, koska kauppiaiden kanssa tuli juteltua ja kyseltyä kaikenlaista. Pääasiassa olin kiinnostunut onko tuotteet kyllästetty torjunta-aineilla, mutta joidenkin kanssa tuli poristua enemmänkin. Mukaan tarttui mm. muutama kilo omenoita ja iso kassi kasviksia ja juureksia. Kauppahallista ostin raakamaitoon tehtyä juustoa ja itse raakamaitoa. Raakamaito on ollut minulla pitkään hankintalistalla ja onneksi myös sain sitä, vaikken ollut tajunnut tilata etukäteen (niin kuin se kuulemma kannattaa tehdä). Vaikka kauppahalli itsessään on aika viehättävä, koen siellä kierrellessäni helposti ahtaanpaikan kammoa. Ei siis tullut pengottua jokaista loossia, vaikka tarkoitus oli. Ekolosta sitten ostin ison läjän erilaisia pussukoita kuivattuja marjoja, kaakaopapuja, idätykseen sopivia siemeniä ja lisää kasviksia. Rahaa upposi taas ihan hirveästi, mutta olipa ainakin kotona suu messingillä kaikkia herkkuja katsellessa. Lauantain yksi ehdoton kohokohta onkin ollut hyvä ruoka! Olen suorastaan mässäillyt. :) Ikävää on ollut se, että juotuani raakamaitoa ja syötyäni juustoa kräkkereiden kanssa sain taas allergisen reaktion (nenä ja silmät vuotaa, tukkoinen olo). Mutta koska söin myös heti perään kaakaopapuja, en ole ihan varma johtuiko reaktio maidosta vaiko kaakaopavuista tai jostain muusta, mitä en nyt edes osaa epäillä. Jotkin ruoka-aine yhdistelmätkin herkistävät, sen oon saanut huomata. Pitää näköjään testailla tuota maito juttua. Ihan mahdottoman mielenkiintoista huomata, että minun kehoni tosiaan reagoi, jos sinne pistää jotain epäsopivaa! Ennen lähinnä ihmettelin, että mistä muut tietää mikä heille sopii ja mikä ei. Minä en vain aiemmin osannut yhdistää oireita mihinkään. By the way, koska en aiemmin ole ollut kaakaopapujen ystävä, en ole uskonut (kun luin asiasta), että kaakaopavut voisivat maistua niin hyvältä dipattaessa hunaja-kookosöljyseokseen. Aivan mahtavaa herkkua!
Iltapäivällä sain myös aikaiseksi vihdoin viimein retken lähipuistoon keräämään aroniamarjoja. Huomaamani puska oli ilmeisesti pongattu ennen minua, koska suurin osa käden ulottuville yltävistä marjoista oli poimittu. Tämä ei kuitenkaan estänyt minua keräämästä niitä jotka olivat korkeammalla. Rohkeasti vaan oksasta kiinni ja taivuttamaan. Lisähaastetta keruureissuun toi se fakta, että puskat olivat jyrkän rinteen laidalla ja jouduin välillä kirjaimellisesti roikkumaan puskassa pysyäkseni pystyssä. Vaikka marjojen poiminta voi joidenkin mielestä olla mummojen hommaa niin tämä reissu ei varmasti ollut sellainen! Saalina tällä kertaa pieni ämpärillinen marjoja.
Lopuksi kerrottakoon, että parasta tässä päivässä on kuitenkin se, ettei se ole vielä ohi. Luvassa vielä venyttelyä ja lisää herkuttelua. Ja huominen on tietysti tätä päivää entistä parempi. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)