Luulen tietäväni

Uuden oppiminen on aina välillä rankkaa. Vanhan tiedon korvaaminen, joskus jopa päinvastaisella informaatiolla on häkellyttävää, raastavaa ja tietenkin ajatuksia herättävää. Pää ruksuttaa ja puksuttaa, yrittää ymmärtää mikä on totuus. Kun se vanha alkaa olla korvautunut uudella, miettii enää miksi on joskus ennen ajatellut toisella tavalla.

Oppimista vaikeuttaa nykyajan ristiriitainen "tieteellinen" tieto, jota meille syötetään ja joiden avulla asioita perustellaan. Esitän sanan tieteellinen hipsujen sisällä, koska nykyään on valitettavasti olemassa niin paljon roskatutkimuksia, joita tieteelliseksikin väitetään. Uskoni tutkimukseen alkoi rapistua jo yliopistoaikoina, jolloin olin mukana tutkimusryhmässä avustavassa asemassa. Näin omin silmin miten paljon tutkimusmenetelmän ja laskenta-analyysin väärällä valinnalla voitiin mennä metsään ja että välillä on lähinnä tuurista kiinni, huomataanko se. Voisin väittää että melkein asiasta kuin asiasta löytyy nykyään päinvastaisia pätevän oloisia tutkimustuloksia, kunhan vaan jaksaa kaivaa. En silti halua väheksyä kaikkia tutkimuksia tai tutkijoita. Osa tekee varmasti työnsä huolella ja ammattitaidolla. Ongelmana onkin lähinnä niiden tunnistaminen. Harva jaksaa perehtyä tutkimukseen kovin tarkasti varsinkaan arvioidakseen sen laatua. Tutkimuksiin luotetaan suhteellisen sokeasti osittain siksi, ettei monikaan meistä osaa arvioida mikä on hyvä ja mikä puutteellisesti tehty tutkimus. Osasyy on varmaan myös siinä, ettei ihmisiä oikeasti kiinnosta. Minuun jäänyt kalvava epävarmuus tutkimuksen luotettavuudesta on jättänyt miettimään mihin sitten voi uskoa? Mistä tietää että on oikealla polulla?

Monestakaan asiasta ei löydy absoluuttista totuutta, vaan totuus on erilainen meille kaikille. Tästä hyvänä esimerkkinä on optimaalinen ruokavalio. Tästä syystä yritän luottaa enemmän oman kokemuksen, ympärilläni olevien ihmisten kokemusten sekä joskus myös tieteellisen näytön kombinaatioon. Toisin sanottuna käytännössä valitsen sen tutkimuksen, mikä tukee ja selittää omaa ja lähimmäisteni kokemusta. Tämä on tietenkin todella epätieteellistä, tiedetään. Ainakin olen rehellinen. Käytännössähän useimmat ihmiset valitsevat tutkimukset, mitkä sopivat omiin uskomuksiin, joten en varmasti ole mikään kovin erikoinen tapaus. Uskomuksethan syntyvät meille kerrotun tiedon mukaan, eli joskus se voi pitää paikkansa, joskus ei. Kokemus ja uskomus eroaa ehkä eniten siinä, että kokemusperäinen tieto on helposti muuttuvaa ja lähtee ihmisen sisältä. Uskomus puolestaan säilyy yleensä niin kauan kuin joku muu (läheskään aina ei riitä että yksi tai muutama ihminen herättelee)  kertoo, ettei asia välttämättä olekaan näin. Tokihan vääristä uskomuksista on mahdollista päästä itsekin. Sitä vain harvemmin tapahtuu, ainakaan ilman painavaa syytä.

Oppiminen on tuntunut viime aikoina rankalta ehkä juuri sen vuoksi, että näitä minun uskomuksiani on riisuttu (ulkoapäin) ja olo on vähän alaston ja nolo. Olen kuvitellut tietäväni, mutten sitten tiennytkään. Näitä harhakäsityksiä on varmasti vielä paljon lujasti kiinni minussa, mutta en vain tiedä sitä. Vaikka se sattuu, toivon että minua ravistellaan jatkossa vielä enemmän. En tiedä kumpi tuntuu pahemmalta: väärässä olemisen myöntäminen vaiko totuus.