Vapaa kasvatus vai vapaaksi kasvatus

Minulla on kesken aivan mahtava kirja nimeltä Summerhill: kasvatuksen uusi suunta (A. S. Neill), joka kertoo jo useita vuosikymmeniä sitten toimineesta Summerhillin sisäoppilaitoksesta ja sen kasvatusmetodeista jotka olivat reippasti aikaansa edellä. Metodit ovat sen verran radikaaleja että ne hätkähdyttävät vielä nykyajankin vanhempia ja kasvatusalan ihmisiä. Teos ihastuttaa varmasti myös psykologiasta kiinnostuneita. Kirjan kirjoittaja on kyseisen koulun rehtori ja on työskennellyt oppiensa mukaisesti melkein neljäkymmentä vuotta. Käytännön kokemus on siis laaja ja vakuuttava.

Ajatus vapaasta kasvatuksesta on levinnyt jo aika päiviä sitten tuoden mukanaan läjän hemmoteltuja kakaroita. Kasvatusmetodi on siis laajasti väärinymmärretty. Onnistuneitakin vapaan kasvatuksen esimerkkejä löytyy varmasti paljon, mutta alalajina se on äärimmäisen haastava. Kirja tuo esille muutamia selviä eroja vapaan kasvatuksen ja vapaaksi kasvattamisen välillä. Vapaa kasvatus tuo (ainakin itselläni) mieleen sen, etteivät lasten vanhemmat osaa sanoa ei, eikä komentaa kun on tarvetta. Keijo Tahkokalliokin kirjoittaa useissa kirjoissaan kuinka vanhemmat eivät enää uskalla olla jämäkköjä vaan kaikki kysytään lapselta lässytysäänellä konditionaali-muodossa. Lapsen kasvattaminen vapaaksi puolestaan vaatii sitä, että lapsi saa tehdä omat päätöksensä itse, mutta asiat mitkä koskettavat muitakin eivät tule kuin manulle illallinen. On siis olemassa rajat, eikä jokaista lelua mitä lapsi keksii haluta osteta. Kuitenkin esimerkiksi koulussa käyminen on lapsen itse päätettävissä, koska se on täysin häntä koskeva ratkaisu. Turha valvominen, ohjeistaminen ja pakottaminen katsotaan turhaksi, jopa haitalliseksi.

Useimmiten lapsesta halutaan muokata vanhempien/opettajien/yhteiskunnan haluama yksilö, eikä hänen omia toivomuksia kuunnella ainakaan riittävästi. Vapaus tässä kirjassa merkitsee luopumista auktoriteeteistä ja ideana onkin että aikuinen kohtelee lasta ainakin melkein kuin veroistaan. Harvempi meistä yrittää pakottaa kavereitaan mihinkään. Toki lapsen turvallisuudesta on huolehdittava, joten ihan tasa-arvoista aikuisesta ja lapsesta ei saa tekemälläkään. Tasa-arvoisuus tarkoittaa sitä, että myös aikuinen tottelee jos lapsi haluaa esimerkiksi olla rauhassa. Lapselle ollaan rehellisiä eikä kerrota satuja siitä miten lapsia maailmaan syntyy. Ideana on myös ettei aikuinen tuo lapselle leluja tai muita virikkeitä valmiina vaan antaa lapsen itse löytää omat tapansa ja mielenkiinnon kohteensa. Toki mahdollisuus opetukseen ja neuvomiseen lapsen sitä halutessa on taattava.

Perinteinen kasvatus ajattelee että lapsi on syntyjään jollain tavalla kuriton tai paha, jota täytyy koulia itsenäiseksi tai edustuskelpoiseksi niinä vuosina joina hän asuu kotona. Jotkut vanhemmat jatkavat holhoamista vielä pitkälle aikuisikään. Useimmiten aikuinen kuvittelee tekevänsä lapsensa parhaaksi, mutta todellisuudessa nämä teot ovat usein hyväksi vain aikuisille itselleen. Jokainen vanhempi on ylpeä jälkikasvustaan ja tätä halutaan esitellä muillekin. Näennäisiä käytöstapoja taotaan lapsen päähän jo pienestä pitäen, vaikka niillä ei ole mitään merkitystä lapselle. Ihminen oppii siis varhain olemaan päältä kaunis ja tuntemaan huonoa omaatuntoa, kun käyttäytyminen ja sisäinen tunne ovat ristiriidassa keskenään. Vapaaksi kasvatettu ihminen puolestaan oppii ensin tuntemaan kiitollisuutta ja empatiaa jonka jälkeen käytöstavat tulevat perässä automaattisesti. Vanhemmat tuntevat helposti häpeää, jos lapsi ei kiitä tai tervehdi.

Neillin ajatuksen vapaasta ihmisestä ovat mielenkiintoisia ja niihin liittyy terve seksuaalisuus, luovuus ja pelottomuus auktoriteettejä kohtaan. Kun ihminen on saanut olla vapaa lapsena, tulee hänestä itsevarmempi ja itsenäisempi myös aikuisena. Laumakäyttäytyminen näiden lasten osalta puuttuu lähes kokonaan. Lapsen kehitysvaiheiseen kuuluu itsekkyys ja käyttäytyminen sen mukaisesti. Normaalin lapsen osalla tämä menee ohi ilman että sitä väkisellä yritetään kitkeä. Mikäli tämä vaihe on jäänyt lapsena elämättä, voi se puskea pintaan vasta aikuisena, milloin sen läpikäyminen voi olla monin kerroin vaikeampaa, jopa mahdotonta. Vaikka lapsen annetaan olla aikuisten osalta niin vapaana kuin lapsen turvallisuuden huomioiden mahdollista ei se kuitenkaan Neillin kokemuksen mukaan tarkoita etteikö lapsi sopeutuisi yhteisiin sääntöihin jos ne palvelevat kaikkia.

Ajatus että lapsen tehtävä on leikkiä, elää ja kukoistaa Neillin kasvatusmetodissa. Lapsen leikkimistä arvostetaan niin paljon että koulun aloittamisen myöhästymistä joillakin vuosilla ei pidetä ollenkaan vaarallisena. Neillin kokemuksen mukaan on järjetöntä takoa lapsen päähän iso kasa teorioita ja yleissivistystä, jos se ei häntä kiinnosta. Mikäli kiinnostus herää muutaman vuoden päästä, on oppiminen silloin nopeaa ja vaivatonta. Lapsi voi saada kiinni vuosienkin "menetetyn" ajan vauhdilla, mikäli haluaa. Ongelmana useimmiten on, että vanhemmat haluavat lapsestaan lääkärin tai jonkin muun arvostetun, jonka takia he ovat huolissaan jos lapsi jää muista jälkeen. Tässä ei jälleen kerran oteta huomioon mitä lapsi haluaa ja voihan se olla että hänen haaveenaan on olla puuseppä. Kaikella fyysikan ja biologian pänttäämisellä ei tuolloin ole hänelle mitään lisäarvoa.

Pakottaminen, kurittaminen ja kieltäminen kasvattaa lapsesta pelokkaan, epävarman tai uhmakkaan. Ihmisen joka on hukassa itseltään. Ihmisen joka osaa lähinnä noudattaa käskyjä tai päinvastoin kapinoi kaikkea vastaan. Keinoja lapsen torumiseksi on monia ja hienovaraisin mutta ehkä myös petollisin on osoittaa paheksuntaa ilman sanoja. Lapsi aistii kireyden ja ymmärtää sen rakkaudettomuutena tai hylkäämisenä. Syyllistäminen on myös keino, jolla lapsi joutuu valtavaan sisäiseen ristiriitaan ja joka johtaa usein aikuisen miellyttämiseen tai kapinointiin. Syyllistetyistä, pakotetuista, vähätellyistä ja kuritetuista lapsista kasvaa epätasapainoisia aikuisia, jotka maksavat vuosia terapiasta tai kärsivät hiljaa itsekseen. Neillin mukaan vapaaksi kasvatettujen lasten maailmassa vankilat eivät ole tarpeen, koska vapaa ihminen kunnioittaa muita ihmisiä.

Kirja veti minut koko päiväksi sohvan pohjalle ja antoi paljon ajateltavaa. Löytyy kirjastosta, mikäli yhtään kiinnostaa.

Vanha minä

Löysin koneeni kätköistä vanhan kirjoitukseni vuodelta 2007. Olin valmistunut reilu puoli vuotta aikaisemmin ja käynyt ulkomailla sen jälkeen. Teksti on ajalta, kun olen kotiutunut juuri Suomeen ja kaikki tuntuu kaatuvan niskaan.

Alla siis sensuroimaton "päiväkirja" pätkäni:

Vasta valmistunut

Vielä vähän aikaa sitten elämäni tuntui jakautuvan kahtia. Oli nimittäin se hetki, jolloin kirjoitin gradua. Suurin osa ajasta meni tekemisen sijaan stressaamiseen ja mistään ei voinut nauttia, kun ajatus tekemättömistä tehtävistä kiinnittyi mieleen kuin sähköinen suihkuverho ihoon. Jakautumisella tarkoitan raastavia hetkiä kirjoittaessani gradua ja sitä mahtavaa autuuden tunnetta jälkeenpäin, kun ne maisterin paperit ovat viimein taskussa. Siitä tietysti haaveilin kaiken sen ajan, mitä en kiroillut tietokoneen ääressä. Rajapyykki oli selvä ja sen oli tarkoitus muuttaa kaiken. Vaan mitä sitten tapahtuikaan?

Valmistumispäivä tuli ja se ei tuntunutkaan missään. Arvostus yliopistoa, maisterin papereita ja korkeakoulujärjestelmää kohtaa vajosivat entistäkin alemmas ja oli aika lähteä katsomaan maailmaa. Äidin ääni takaraivossa kertomassa miten mahtavaa ja merkittävää valmistuminen on, suuntasin katsomaan Iso-Britanniaa ja sen tuomia mahdollisuuksia. Reissun tarkoituksena oli miettiä tulevia suunnitelmia ja haaveitani, jotka olivat täysin kuolleet valmistumisen jälkeen. Tuntui, että valitsemani koulutusala oli täysin väärä ja sen olin tajunnut jo graduvaiheessa. Siinä missä muut väänsivät lopputyötänsä päästäkseen mahdollisimman pian mukavapalkkaisin töihin, minä valmistuin rukoillen, ettei minun ikinä enää tarvisi miettiä aiheen vierestäkään.

Jossakin tämän koulujärjestelmän on täytynyt mennä pieleen, kun opiskelijat valmistuvat ajattelematta lainkaan viiteen vuoteen mitään. Hakiessani kouluun 18-vuotiaana mietin vain opon neuvoja hakeutua lukemaan ainetta, jossa olin hyvä jo yläasteella. Lisäksi työllisyystilannekin oli kuulemma huikea, joten sinne vaan. Ja potku persuksille. Mitä tahansa, kunhan ei vaan joutuisi viettämään täysin turhaa välivuotta! Tietämättä mitä muutakaan olisin voinut opiskella, suuntasin sitten lukemaan luonnontieteitä ja elelin tavallista opiskelijaelämää. Joidenkin pohtiessa alanvaihdosta, minä vaan olin ja ajattelin, että suoritetaan tämä nyt loppuun, kun on kerran aloitettukin. Enhän minä vieläkään tiennyt mitään muutakaan alaa, mihin suunnata.

Oikeastaan vasta työharjoittelu kolmannen vuoden jälkeen avasi silmiäni siinä määrin, että erehdyin jopa epäilemään ammatinvalintaani ensimmäisen kerran tosissani. Siihen asti en ollut oikeastaan edes miettinyt millaista itse työni tulisi olemaan. Sitä siinä sulateltuani päätin kuitenkin lopulta, että asioille on annettava mahdollisuus. Ainahan on mahdollista, että harjoittelupaikkani olisi antanut väärän kuvan ja oikeasti tykkäisinkin istua yksin tietokoneen ääressä pienessä kopperossa, laskemassa jotain, jolla ei oikeasti pelasteta ketään. Jotenkin se neljäskin vuosi siinä sitten sujui yrittäen jatkaa samaa linjaa kuin ennenkin ja lopullinen isku tuli vasta juuri ennen viimeistä vuottani, kesätöissä. Harjoittelupaikan tuttu ahdistus voimistui ja kauhu kasvoi. Mitä minä olen mennytkään tekemään?

Pro gradu -tutkielmani sain valmiiksi viimeisenä vuonna käyttäen hyväkseni harjaantuneita stressin venytyspiuhojani ja tietysti ajatuksen voimalla tietäen, että se olisi pian ohi.

Valmistumisenkiilto silmissä mietin maailman antamia mahdollisuuksia ja sitä mihin voisin papereideni avulla hakea. Mutta mitä minä oikeastaan osaisin tarjota työnantajille? Kriittistä ajattelua, tutkijan ammattitaitoa vaiko kenties hyvää kahvia? Ajatusten painaessa liikaa oli lähdettävä katsomaan muita vaihtoehtoja.

Maailman alkaessa tuntua yksinäiseltä ja koti-ikävän painaessa vaelsin takaisin koto-Suomeen pitkän miettimisen jälkeen. Löysin itsestäni uusia piirteitä ja uskoa siihen, että minä osaan ja pystyn. Alkoi kiireellinen rumba etsiä asuntoa, töitä ja miksei puolisoakin. Olihan tässä nyt jo korkea aika alkaa asettumaan kunnolla kaiken rilluttelun jälkeen. Työvoimatoimisto tietystikään ei katsonut reissuani hyvällä ja määräsi parin kuukauden karenssin. Se tietysti vain lisäsi kiirettäni löytää töitä, mitä tahansa. Oman alan töitä on ollut turha etsiä vähäisen tarjonnan ja säälittävän pienen kiinnostukseni takia, eikä koulutuksestani yhtäkkiä tuntunutkaan olevan mitään hyötyä. Toimistoapulaisen tehtäviinkin olisi pitänyt mieluummin lukea merkonomiksi. Mitäpä kukaan ei-mitään-konkreettisia-taitoja omaavalla maisterilla tekisikään?

Opiskelu viiden vuoden rupeaman jälkeen tuntuu kauhistuttavalta ja silti hyvin todennäköiseltä. Nyt katsoessani taaksepäin en ymmärrä ollenkaan mikä kiire minulla oli mennä opiskelemaan heti. Painostiko vanhempani, koulu vai koko yhteiskunta? Tiedän nyt, että minulla olisi potentiaalia moneen muuhun alaan, mutta ei voimaa alkaa lukemaan lisää, ainakaan juuri nyt. Tai siis aloittamaan alusta. Tässä sitä nyt ollaan ja ihmetellään maailmaa, vasta valmistuneena ja työttömänä. Maailma on todellakin avoin, kaikelle.

Onnistuneet Iherb kokeilut

Muutamia hyviä löytöjä iherbistä:

Pau d'arco kuorta/teetä, joka on tietenkin ilman mitään ylimääräistä tässä muodossa. Teenä sitä on tullut nautittua. Pau d'arcoa on käytetty flunssan, virusten, sienten, hiivan, loisten ja syövän tappamisessa ja kasvaa pääsäätöisesti Etelä-Amerikassa. Edullinen ja iso pussukka kotikäyttöön.

Logona ripsiväri Hyvä ripsari on ollut luonnonkosmetiikaan asti siirtymisen jälkeen hukassa ja tämä löytö on ollut sellainen, jota uskallan ostaa toistekin. Luonnonkosmetiikassahan ei ole vedenkestäviä mascaroita, joka on ollut melkoisen ongelmallista minulle. Useimmiten olen joutunut jättämään meikit huonolla säällä pois. Tämä onneksi sottaa hyvin vähän (jos ollenkaan) tihkusateellakaan ja ripsivärin harja sopii silmän malliini hyvin. Monissa harja on liian paksu ja sekin sottaa. Mutta ei tässä. Me like.

Ashwagandha tinktuura on mukavaa vaihtelua jauhemuotoon, joita tulee aina sekoiteltua pirtelön sekaan. Tinktuurassa toki maistuu alkoholi, jos sen sekoittaa vain veteen. Yleensä pistän teen tai kaakaon sekaan, jonne se uppoaa mainiosti. Ashwagandhaa on perinteisesti käytetty tulehdusten ja sairausten torjumiseen, kuumeeseen ja muistin parantamiseen. Nostaa yleisesti immuunipuolustusta. Tukee myös hermostoa eli rauhoittaa ja tukee aivotoimintaa. Kuulemma myös voimakas afrodisiakki, mutta näitä vaikutuksia en kyllä ole itse huomannut... 

SerraGold (löytyy toki Suomen luontaistuotekaupoistakin, mutta maksaa... paljon) Sisältää serrapeptaasia ja proteaasientsyymejä eli siis proteiineja hajoittavia entsyymejä. Hyvä tuote esimerkiksi leikkauksesta toipuvalle tai henkilölle jolla on kystiä, koska serrapeptaasi ja entsyymit syövät kuollutta kudosta jättäen terveen rauhaan. Auttaa tulehduksiin ja vähentää näin ollen kipuja. Erona muihin vastaaviin valmisteisiin on se, ettei sisällä mitään turhia täyteaineita tms.

Muita perinteisiä ja tutumpia hankintoja iherbistä ovat olleet Healtforcen tuotteet (joita alkaa näkyä kiitettävästi jo Suomessakin), Madre-C ja jotain NewChapterin tuotteita, kuten kalaöljykapseleita tai monivitamiineja. Dr Ohhiran probioottejakin tuli testattua ja kyllähän niitä voi lämpimästi suositella. Iherb on siitä kiva, että sieltä löytyy vaikka mitä ja uusia tuotteita sataa koko ajan lisää. Saa pistää välillä sormet solmuun ja silmät kiinni ettei tule klikkailtua ihan hirveitä laskuja...

Mikäli olet uusi tilaaja, saat viiden dollarin alennuksen käyttämällä alekoodia LAH456. 

Palstaviljelyn taikaa

Tänä keväänä minulle kävi niin onnellisesti, että sain viljelyspalstan ja vieläpä aika läheltä kotiani. Ja millaisen palstan sainkaan! Siinä on valmiiksi iso läjä marjapensaita (vadelmaa, musta- ja punaherukkaa sekä karviaismarjoja), lipstikkaa, raparperia ja ruohosipulia. Kun olin kuokkinut jonkin aikaa alkoi maasta erottua myös mansikantainta, joka oli ilmeisesti yritetty kitkeä pois. Ne muutamat taimet piti kiireesti istuttaa omalle alueelleen, olisihan ihan huippua saada vähän luomumansikkaa "omalta maalta". Itse olen laittanut kasvamaan lisäksi porkkanaa, punajuurta, salaattia, rukolaa, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa ja korianteria. Toistaiseksi näkyviin on tullut punajuuri, valko- ja tavallinen sipuli sekä salaatti. Toivon mukaan en ole innoissani nyppinyt muita rikkaruohoina pois...

Vaikka olen haaveillut omasta palstasta jo jonkin tovin, tuli minulle silti yllätyksenä miten mukavaa hommaa se oikeasti on. Sitä ajattomuuden tunnetta on vaikea kuvata sellaiselle, joka ei ole itse koskaan kokeillut. Se, että saa työntää kädet multaan, touhuta ja nähdä kätensä jälki, on hyvin hyvin terapeuttista. Ihan kuin maailmassa ei olisi mitään muuta kuin luonto ja tämä hetki. Koskaan palstalla ei ole tylsää eikä hommat lopu. Minulla ei tule nälkä tai edes jano vaikka olisi kovakin helle ja melkoisen hyvin olen selkäni ensimmäisinä hellepäivinä käräyttänyt huomaamattani... Useimmiten muistan ja maltan lähteä kotiin vasta kun avosiippa soittaa illalla kysyäkseen meneekö vielä kauhean kauan. :) Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että joskus raskaan päivän päätteeksi palstalle lähteminen voi tuntua työläälle, mutta aina se palkitsee loppujen lopuksi. Terapiamuotona uskon puutarhan hoitoon tai palstaviljelyyn siinä määrin, että uskon suurimman osan masennuspotilaista parantuvan, jos lääkehoidon sijaan heidät ohjattaisiin maatilalle kuntoutukseen, toki kaikki omassa tahdissaan. Mullan myllertäminen nimittäin altistaa hengittämään Mycobacterium vaccae -nimistä bakteeria, joka saa aivosolut erittämään mielialaa kohottavaa serotoniinia. Palstan hoitaminen on lisäksi erinomaista liikuntaa, joka sekin on omiaan kohottamaan mielialaa ja tietysti kuntoa. Tokihan maan kääntäminen oli aika rankkaa fyysistä hommaa, mutta oudolla tavalla koukuttavaa sekin. Eikä pidä unohtaa luonnon esteettistä puolta. Kyllä silmäkin lepää kun saa katsoa kaikkea sitä kukkivaa vihreyttä, olkoonkin sitten vaikka rikkaruohoja. Useimmiten siellä kasvaa kyllä paljon muutakin. :)

Tämä kevät palstoineen on minulle täysin kokeilumielinen, eli nyt näen mikä menestyy ja mitä teen ensi vuonna toisin. Porkkanan osalta minua on varoiteltu, ettei se kasva kovin hyvin koska maa on aika savinen. Kesäkurpitsojen suhteen minulla kävi huonosti, sillä tuomani valmiit (kotona kasvatetut) taimet ilmeisesti taipuivat heti poikki ja kuolivat. :( Laitoin siis kiireesti uusia kasvamaan, mutta saa nähdä miten käy.

Niille jotka haaveilevat omasta pihasta haluan sanoa, että palstaviljelylläkin on ehdottomasti omat hyvät puolensa. Ensinnäkin se on halpaa, eikä sinun tarvitse ottaa 200 000-300 000 euron lainataakkaa sen vuoksi. Minun palstani vuosimaksu on 36 euroa, joten sen pystyy maksamaan vaikka työttömyysrahoista, jos haluaa. Vaikka palstaa hoidetaan yksin (tai kavereiden kanssa), on palstalla yleensä aina muitakin joilta voi kysyä apua, tarvikkeita tai vaikkapa vaihdella siemeniä. Paljon olen itsekin keltanokkana saanut vinkkejä ja työkaluja lainaksi. Kaikkea ei tarvitse omistaa, että siitä voi nauttia. Ja niille, jotka haaveilevat palstasta eivätkä ole sitä tänä keväänä saaneet, on onneksi mahdollisuus kasvattaa yrttejä tai vähän isompiakin kasveja sisällä tai parvekkeella. Joillekin luonnossa käveleskely tai villiyrttien kerääminen voi ajaa saman asian. Mikä ikinä kunkin ratkaisu on, voittaa se varmasti television tuijottamisen 100-0!

Multaisaa viikkoa kaikille!