Raakamaitoa!

Allergiakausi on minun osalta ohi. Pysyttelin erossa maitotuotteista pahimman kauden yli johtuen maidon limaa aiheuttavasta ominaisuudesta (minulla ainakin) ja jouduin kauhukseni toteamaan että minuun iski jonkin viikon jälkeen maitohimo! Niinhän se on että se mikä on "kiellettyä", houkuttelee. Nyt olen tankannut maitoa menetetyn kuukauden ajan edestä vähän laadukkaammassa muodossa. Olen valmistanut itse "raaka"viiliä, raakajäätelöä ja syönyt raakamaitoon tehtyjä juustoja. Turkkilaista luomujogurttiakin on mennyt. Ihan "raakana" eli siis sellaisenaan en ole osannut juoda maitoa enää aikoihin. Onneksi on olemassa muita maitotuotteita.
Kuva YLE
Kuva: YLE

Viilin valmistaminen itse on superhelppoa. "Siemeneksi" tarvit kaupasta (luomu)viiliä joka ei ole mikään rasvaton versio. Tämä jaetaan n. 5-6 eri purkkiin tai yhteen isoon. Kaada n. 1 litra raakamaitoa "siemenen" päälle ja sekoita. Tämän jälkeen voit jättää seoksen huoneenlämpöön vuorokaudeksi, jonka jälkeen viili on valmista. Viimeisen viilisatsin voit jättää jälleen siemeneksi joten ajan saatossa viilisi ovat täysin kypsentämättömiä. Voit tietysti myös käyttää pastöroitua maitoa, mutta sellaista viiliä saat kaupastakin.

Vaikka jotkut vielä pelkäävät pastöroimatonta maitoa, olen itse todennut sen itselleni sopivaksi ja paremmaksi diiliksi silloin kun käytän maitotuotteita. Raakamaitoa ei ensinnäkään ole homogenoitu, joka on mielestäni ihan turhuuksien turhuus, prosessointi joka sekoittaa rasvan tasaisesti maidossa niin ettei rasva nouse pintaa. Tämä ei tietenkään tee kovin hyvää maidon rakenteelle. Epätasaisesti jakautuneen rasvan voi sekoittaa ravistamalla purkkia ennen käyttöä. Simppeliä! Aika moni tuntuu mystisesti parantuneen laktoosi-intoleranssista ihan vain vaihtamalla maito luomuun, joka siis on homogenoimaton.
Raakamaitoa ei myös ole pastöroitu, mikä puolestaan tuhoaa maidon entsyymit, vitamiinit ja hyvät bakteerit. Samalla pastörointi muuttaa maidon proteiinin rakennetta ja tekee siitä vaikeammin sulavaa. Yleensä en kauheasti maitoa juo, joten sen huono saatavuus ei ole ollut ongelma minulle. Hinta on hurja, mutta ostan silti mieluummin aitoa maidoa. Niille, jotka käyttävät paljon maitotuotteita toivoisin parempaa saatavuutta. Raakajuustoja on edelleen markkinoilla aika vähän ja raakamaito pitää hakea erikoisliikkeistä tai tilalta suoraan. Tuntuu että perinteisen raakamaidon käyttäminen on edelleen harvojen etuoikeus. Miten vinksallaan asiat ovatkaan.

Mutta kuten kaikessa, kohtuus on ihan hyvä juttu. Mä luulen että nyt alkaa tulla maitokiintiöt taas täyteen ainakin siinä mielessä ettei sitä tarvi enää tankata. Mitä nyt vähän raakajäätelöä... Nam! Sitä voi tosin tehdä myös siemenmaitoon.

Mikä on mahdollista?

Takana pitkä viikonloppu Lontoossa IIN konferenssissa. Tunnelma oli hurja ja opiskelukavereita oli aivan ihana nähdä. Lontoo ei varsinaisesti ole my cup of tea kiireen, ruuhkan ja ihmismäärän vuoksi. Ei vaikka laittaisi kookosöljyä sekaan. Mutta noin mahtavan konferenssin vuoksi voin vaikka maksaa siitä että pääsen sinne. :)

Suomalainen kollegani Erja and I.

Lisää kollegoja (Anne). Maisemissa (=Konferenssipaikassa) ei ollut mitään vikaa... Päinvastoin!

Alla mukaan tarttuneita yksinkertaisia, mutta suuria ajatuksia aamulenkin jälkeen.