Kesäkuntoon!!!

Sain eilen sen verran musertavia numeroita rasvaprosenttimittauksesta, että ihan hirvittää. Minä, joka olen siis suht hoikka, mutta jokseenkin out of shape kuntoni puolesta sain tulokseksi 29,9%, mikä on ikäiselleni korkea rasvaprosentti.
Noh, asia on niin, että tilanne on nyt tämä, mutta asiat voi olla paremmin parin kuukauden päästä jos ja kun teen asialle jotain. Minulla näkyy olevan taipumusta korkeaan rasvaprosenttiin, sillä muistan saaneeni opiskeluaikoina (jolloin olin vähän painavampi) vielä huikeampia lukuja, joita saimme yhdessä kauhistella mittaajan kanssa. Jos en nyt ihan väärin muista niin lukemat olivat luokkaa >33%. Korkea rasvaprosentti kuulemma kertoo suuresta sisäelinrasvasta, mikä ei oo hyvä juttu. Vaikka kyseessä tietysti on vaan yksinkertainen rasvaprosentin mittauslaite, joka voi näyttää virheellisiä tuloksia, sain itselleni jälleen loistavan herätyksen todellisuuteen. Ehkäpä on taas aika tehdä jotain toisin. Mittaaja tenttasi minun ruokavaliotani ja arveli, että saisin liian vähän proteiineja tai että ne eivät jostain syystä imeytyisi kunnolla. Tähän tietysti liittyi se, että hän alkoi suositella omia tuotteitaan... Eli tiedä sitten mitä ajatella. Proteiineista ja niiden sopivista määristä liikkuu paljon erilaisia suosituksia, mutta kieltämättä omalta osaltani olen huomannut etteivät esimerkiksi pelkät marja/viherpirtelöt pidä nälkää/energiaa yllä läheskään niin hyvin kuin vähän tuhdimmat proteiinipainotteiset pirtelöt. Voisi varmaan olla aika testailla vähän enemmän asiaa.

Kotona tietysti tuijottelin peilistä kriittisin silmin mihin se melkein kolmekymmentä prosenttia rasvaa oikein uppoaa. Mahdollisuudet ovat oikeastaan lähinnä vatsan ja reisien alueella (niin kuin naisilla yleensäkin), mutta tuijottaminen ei valitettavasti tuo mitään muutoksia. Koska pidän ruokavaliotani suhteellisen hyvänä ja helposti muuteltavana esimerkiksi lisäproteiinin osalta, kiinnitin erityisesti huomiota liikkumiseeni, joka on ollut jo pitkään retuperällä. Niinpä tänä aamuna tein pientä treeniäni olohuoneen matolla ja yritin motivoida itseäni katselemalla vähän myös treenivideoita youtubesta.


Innostuin pitkästä aikaa ajatuksesta, että kovaakin treeniä voi tehdä helposti ihan kotona, puistossa tai oikeastaan missä tahansa ilman mitään erikoisia varusteita, hienoja treenivaatteita tai edes kovin hyvää kuntoa. Tokihan kyykkiminen ja ähertäminen voi tuntua turhauttavalta, jos jokaisen hyppelyn jälkeen pulssi on niin koholla että joutuu levähtämään, mutta ei se nyt auta. Oma satunnainen treenini on ollut vähän kahvakuulan kanssa heilumista, punnertamista jne. Liikkeet joita olen tehnyt jo pitempään (siis silloin kun olen ylipäänsä saanut potkittua itseäni treenaamaan) ovat suht samoja joka kerta ja treenini on ollut suht kevyt vaikka se ei aina siltä ole tuntunut. On siis aika koventaa panoksia. Ehkä ehdin vielä kesään mennessä saamaan jotain tuloksia, vaikka tiedänkin ettei videossa esiintyvää tiukkaa vatsaa taida saada muutamassa kuukaudessa... Saisi edes kunnon koholle, että jaksaa vääntää treeniä paremmin. Kohta alkaakin olla loistava puistoilu ilma, eli ei kun punnertamaan lähipuistoon.

4 kommenttia:

  1. Go on Maija, liikunnasta saa hyvää fyysistä ja henkistä oloa eikä itseään tarvitse rääkätä, tulosta tulee vähemmälläkin, varsinkin jos itsekuria sitten on ruokavalion suhteen.

    Lajilla tai lajeilla ei ole väliä, kunhan itse tykkää niistä, mutta suosittelen lihaskuntoa kehittävää lajia sekä sydänlihasta vahvistavaa lajia, molemmat ovat jo terveydenkin kannalta hyviä asioita.

    Moni ei ehkä ajattele / tiedosta, mutta lihaskuntoa kohottava treenikin auttaa energian kulutuksessa, vaikkei se välttämättä treenatessa ole ns. rasvanpolttotreeniä. Se kuitenkin parantaa aineenvaihduntaa ja sitä kautta kropan energian käyttö lisääntyy.

    Tsemiä, t. Spirulina :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempistä Spirulina!

    Hyvää oloa ja kuntoa tässä etupäässä ollaankin metsästämässä, vaikka kesäkunnosta puhunkin.

    Komppaan kyllä täysin sanojasi, sydän ja lihakset pitää saada kuntoon. Haasteena on saada pidettyä into ja motivaatio kohdillaan niin niitä tuloksia tulee varmasti, ajan kanssa. Liikkumisen iloa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Hei mäkin olen tehnyt noita Zuzanan treenejä (http://www.bodyrock.tv/). Musta toi sivusto on ihanan inspiroiva ja noi treenit todella tehokkaita. Tulee aina tosi hyvä olo treenien jälkeen. Lycka till :)

    VastaaPoista
  4. Heidi: Kiitos kannustuksesta! Mäkin kattelin ja kokeilin jotain juttuja tuolta sivustolta sillä silmällä, että tästä lähtee uusi elämä. :) Rautainen nainen tuo Zuzana.

    VastaaPoista