Arjen rutiiniksi

Kun on kyse urheilusta, sanotaan että paras liikkumismuoto on se, mitä tulee tehtyä säännöllisesti. Tämä on yleensä myös se helpoin tapa liikkua, kuten juokseminen tai kävely. Veikkaisin, että melkeinpä jokaisen kaapeista tai varastosta löytyy (esim. joku näistä) sukset, luistimet, rullaluistimet, jalkapallo, tennismaila, pyörä, uimapuku, kahvakuula, puntteja, jumppanauha yms. jotka ovat jääneet hyvin vähälle käytölle. Voi olla, että jollekin henkilölle kaikki urheiluvälineet ovat kovassa käytössä, mutta en usko että tämä henkilö edustaa valtaväestöä. Hyvin usein me keskitymme yhteen meille tutuimpaan urheilulajiin, jos siihenkään.

Urheilun osalta ei siis välttämättä ole tärkeintä onko laji se kaikkein tehokkain vaan tuleeko sitä oikeasti harrastettua (jos nyt ei lasketa todella aktiivisia liikkujia ja kilpaurheilijoita). Uskoisin, että ravitsemuksen osalta tilanne on vähän samanlainen. Ei siis riitä, että teoria on hyvä ja vakuuttava vaan se pitää myös ujuttaa jokapäiväiseen elämään pysyvästi. On hyvä muistaa, että kaikista hifeinkään ruokavalio ei toimi, jos sitä noudattaa vain kerran kuukaudessa! Vaikka niin inhoankin rutiineja on niillä uuden ruokailutavan käyttöönotossa keskeinen asema.

Olen koittanut elämäni aikana lueskella ja perehtyä kovasti erilaisiin ravitsemusoppeihin paremman terveyden toivossa. Useimpien ravitsemusneuvojen ongelmana on se, että ne eivät jää tavaksi. Hyvin usein (liian usein) luen johonkin ravitsemuslinjaan liittyen yhden kirjan, jota jaksan vähän aikaa hehkuttaa ja kokeilla, mutta sitten innostus alkaa hiipua ja kirja jää unohduksiin. Usein käy myös niin, että jos alan ottaa tästä ravitsemussuunnasta selvää paremmin esimerkiksi netin kautta, löydän aina myös hyviä vasta-argumenttejä ravitsemussuuntausta vastaan. Näin on siis käynyt monen ravitsemusopin kanssa, jotka oikeasti voittaisivat yleiset ravitsemussuositukset sata-nolla! Tästä hyvänä esimerkkinä Harvey ja Marilon Diamondin luonnonhygienia, aiheesta myöhemmin lisää. Lopputulos on se, että olen ihan sekaisin mikä minulle on oikeasti hyväksi ja alan jälleen epäillä onko tämä suuntaus sittenkään kannattava.

Raaka- ja superruokaskene johon olen tutustunut vähitellen viime syksystä lähtien on pisimpään kestänyt (minun osaltani) ja omimmalta tuntunut ravitsemussuuntaus mitä olen tähän mennessä tavannut. Hyvänä puolena siinä on mm. tavaksi jäänyt aamuinen viherpirtelö ja raakasuklaa sekä tietenkin blogien tuoma tunne yhteisöllisyydestä. Tiedän, että on oikeasti olemassa iso läjä ihmisiä jotka ovat suunnilleen samaa mieltä kanssani, vaikka en heitä/teitä henkilökohtaisesti tunnekaan ja kaikkia meitä yhdistää palava kiinnostus hyvään terveyteen. Ihanaa, meitä on paljon! Pikkuhiljaa myös ruuan laatu on parantunut alettuani seuraamaan tarkemmin mitä ainesosaluettelot meille paljastavat. Ihan raakailija minusta ei ole tullut, eikä varmaan koskaan tulekaan (tai mistä sitä tietää) mutta tuoreiden ja raakojen ruokien syöminen on lisääntynyt huomattavasti mm. salaattien ja viherpirtelöiden muodossa. En olisi voinut kuvitellakaan syöväni näin paljoa marjoja ennen blenderin ostamista! Vanhempieni luona käyttämä mehukone olisi ihana lisä omaankin keittiöön, mutta kärsin pahasti jo nyt pienestä keittiöstäni. Sinne ei vaan enää mahdu yhtäkään vempainta, prkle!

Mitä hyviä juttuna ikinä keksimmekään terveyttämme edistääksemme, tulee meidän ponnistella vähän aikaa tavan tarttumiseksi jokapäiväiseen elämään. Itsestään huolehtiminen voi aluksi tuntua työläältä, mutta ajan saatossa se on itsestäänselvää. Itsestään huolehtimisessa ja oman terveyden parantamisessa on sille tiellä lähteville edessään loputon matka ja ainakin minusta tuntuu, että tiedon nälkä sen kun kasvaa matkan varralla. Sen ei silti tarvi olla raskasta vaan asioita opitaan yksi kerrallaan ja tehdään niistä osa meitä.