Raflailua ja siedätystä

Eilen tuli testattua Rööperin trendiravintola Lupolo. Sain muuten vasta eilen tietää että Rööperi tarkoittaa punavuorta ja fiksuina entisinä Pohjois-Suomen asukkaina seurueemme sai pääteltyä mistä sana tulee, vaikka meistä kukaan ei ruotsia puhukaan. Hyvä me. \o/ Vielä pari vuotta sitten en varmaan olisi kehdannut kirjoittaa moisesta aukosta sivistyksessäni, mutta nyt se vaan huvittaa. Ja tiedänpä nyt! Paikka oli ihan kivan näköinen, mutta hyvin hyvin basic punavuoren rafla. Eli sitä yhtä tiettyä tyylisuuntaa edustava, jota jotkut persoonalliseksikin sanovat. Se on vähän kuin nämä isot silmälasikehykset... Ovat muka persoonallisia, vaikka niitä näkee joka toisella. Ei tajua.

Anyway ruokalista oli juuri muuttunut Lupolossa, eli päivällä kuolaamani vaihtoehto olikin jo ehtinyt vaihtua ihan toiseen saapuessamme paikalle. Sinänsä huono lähtökohta, että viljoja karttavalle ei-lihaa syövälle oli tasan yksi vaihtoehto. Siitä yhdestä kun on vähän tympeä valita. Minulle tarjottu ruoka ei ollut mitenkään kovin erikoinen ja muut seurueen jäsenet valittelivat että annos oli tosi pieni, joten ainoa hyvä juttu paikassa on se, että sieltä saa suhteellisen hyvin erikoisoluita. Se ei tosin lohduta minua, koska en olutta juo. Eli eipä varmaan tule mentyä lähiaikoina uudelleen.

Ravintoloiden sijaan olen ollut taas viime päivinä innoissani luontaistuotteista, enimmäkseen kyllä yrteistä, uutteista ja supereista. Tuntuu että haluaisin tyhjentää kaappien kaikki pillerit, mutta en raski. Ehkä siellä on vielä jotain hyvääkin. Nyt sieltä löytyy monivitamiini, new chapterin kalaöljykapselit ja biolatte-maitohappobakteeri (plus iso kasa juttuja joita olen saanut koulutuksista), mutta niissäkin tabletti/kapseli epäilyttää. Vaikka todennäköisesti en edes tarvisi mitään monivitamiinia, olen pistellyt sitäkin kiltisti suuhuni, koska senkin olen saanut ilmaiseksi ja se on sentään luonnollisessa muodossa olevaa. Lisäksi olen ostanut valmiiksi New Chapterin Every Woman monivitamiini+yrtti+mineraali valmisteen varalle odottamaan monivitamiinin loppumista. Todellinen syy tähän osteluun on varmasti kokeilunhalu, eikä tarve... Matkalla iherbistä on Healthforcen spirulina ja kaapeista löytyy Puhdistamon macaa, Vihreä helmi chlorellaa, Madre-c:tä, reformin valkaisematon non-gmo lesitiiniä, viherjauheita (itsetehtyjä ja ostettuja), ashwagandhaa (tinktuurana ja jauheena), brahmia, raakakaakaojauhetta, pau d'arcoa teenä, pakuria (ystäväni olivat ystävällisesti käyneet poimimassa ja kuivattaneet varta vasten mulle <3 ), gingsengiä uutteena, leviä (aramea, dulcea, kelpiä), molkosania, kookosöljyä + muita kylmäpuristettuja öljyjä, siemeniä, pähkinöitä, erilaisia yrttitee sekoituksia jne. Ja edelleen tekisi mieli kokeilla vaikka mitä, erityisesti uutteita. Cocovin toco menee testiin heti kun saamme sitä Life-kauppaan eli toivon mukaan ensi viikolla. Tervetuloa ostoksille. :) Kotimaasta saatavista Vogelin uutteistakin meinasin pistää hankintaan ainakin Passionflower, eli kärsimyskukkauutteen sekä mahdollisesti pari muuta, kuten esim. artisokkauute (Cynara) maksan hoitamiseksi. Auringonhattua sais aina löytyä kaapista, ihan kuin monia muitakin vastustuskykyä lisääviä juttuja. Vogelissa on se huono puoli, että se on saatavissa melkein joka paikassa eikä vaikuta kovin eksoottiselta. Kuitenkin tuotesarja on aika laadukas.

Viimeisin siitepölykokeiluni oli aika mielenkiintoinen ja vähän raskaskin. Ostin pienen purkin (saako niitä isoja purkkeja jostain?) kotimaista siitepölyä ja lisäilin sitä n. ruokalusikallisen pirtelööni. Parin päivän takaiset itikan puremat (jotka olivat jo täysin kadonneet!) nousivat pinnalle ja kutisivat niin hemmetistä. Tätä jatkui aika lailla koko viikon, mitä söin siitepölyä. Taisi jatkua vielä vähän sen jälkeenkin. Nuhaisuutta, kurkun turpoamista tai silmien kirvelyä ei esiintynyt, mutta edelleen näköjään reagoin allergisoiviin aineisiin. Mahtavaa joka tapauksessa, että nyt voin siedettää itseäni vaikka koko talven (kunhan ne perhanan ötökät kuolee ensin!) ilman sen kummempia oireita. Pitäis vaan saada reippaasti isompia purkkeja kotimaista siitepölyä toivon mukaan reippaasti edullisempaan hintaan. Se purkki mitä käytin riitti nimittäin vain reiluksi viikoksi ja maksoi kuitenkin yli kympin. Toisaalta siitepöly on melkoista monivitamiinia itsessään eli hyvä B-ja C-vitamiinien sekä aminohappojen lähde. Oikeastaan siitepölystä löytyy kaikki tarvittava, kunhan tankkaa tarpeeksi isoja määriä.

Palkasta ei meinaa jäädä hirveästi käteen näiden kaikkien ostosten jälkeen, mutta eipä siinä mitään. Johonkin ne menis kuitenkin. 

2 kommenttia:

  1. Niin ja listalta puuttui tietysti vielä D-vitamiini!

    VastaaPoista
  2. ... ja MSM. Uskaltaako tuonne kaappiin enää edes kurkistaa?

    VastaaPoista