Unettomuutta, hormonit ja oireilu

Eilen oli jo toinen vähäuninen yö putkeen. En vain meinaa saada unta vaikka väsyttää. Onko pakurikäävässä jotain piristäviä aineista, sitä on tullut litkittyä aika paljon...?

Pyöriessäni sängyssä ehdin mietiskellä jälleen David Wolfen luentoa. Se että palaan jatkuvasti miettimään luennon sisältöä kertoo sen, että rahat eivät menneet hukkaan. Voihan se olla, että ajatuksia on niin paljon päässä, ettei malta nukkua. Ajattelua voisi kyllä selkeyttää yksi hyvin nukuttu yö.

David Wolfe puhui aika paljon hormoniepätasapainosta, erityisesti huonoista estrogeeneistä, joita saamme hyönteismyrkkyjen, raakaöljyn ja muovien mukana. Uusimpien tietojen mukaan jopa ostoskuitit sisältävät myrkyllistä bisfenoli-A:ta, mikä voi vaikuttaa myös hormonitoimintaamme. Hormonitoimintaa tukevina aineina David luetteli mm. kaalet ja niiden sisältämän Indole-2-carbanol aineen, methyl-cobalaminin (b12) (en oo kyllä tästä ihan varma?), sekä huonoja estrogeenejä blokkaavan passion-hedelmän ja kamomillan. Kertokaa ihmeessä mitä muita hormonitoimintaa tasapainottavia juttuja David esitteli, minä en kirjoittanut ylös tai ainakaan ymmärrä muistiinpanoistani, jos jokin muukin kirjoittamani aine liittyy hormoneihin. Jaakko Halmetojan mukaan myös nokkosenjuuri on hyvä blokkaamaan vapaan testosteronin konversiota estrogeeniksi ja suosittelee sitä erityisesti miehille hormonitasapainon vahvistajaksi esim. tinktuurana tai teenä. Tietysti myös maadoittuminen ja ylipäänsä tiivis suhde luontoon tukee hormonitoimintaa. Ainakin se vähentää stressiä.

Mietiskelin illalla tätä kaikkea hulluutta, mihin olemme ajautuneet. Olen pitänyt superfoodeja ja luonnonlääkkeitä tähän asti sairauden hoitomuotona oireiden hoitamisen sijaan. Miettiessäni tätä eilen en enää ollut ihan varma onko asia näin. Jos kerran esimerkiksi hormoniepätasapaino oireilee erilaisin tavoin kuten vaikkapa hiustenlähtönä tai kuukautishäiriönä, hoidamme superfoodeilla ja -yrteillä toki ensisijaisesti hormonitoimintaa eikä pelkästään yksittäistä oiretta. Mutta jos hormoniepätasapainoa aiheuttavat mm. muovit, tai muut myrkyt emme oikeasti pääse ongelman lähteelle vain tukemalla hormonitoimintaa, koska hormonitoiminnan häiriökin on vain oire jostain isommasta ongelmasta. Sairauden poistaminen pysyvästi vaatisi siis niiden aineiden poistamista elämästämme, jotka hormoniepätasapainoa aiheuttavat. Käytännössä esimerkiksi muovien välttely nykymaailmassa on ihan mahdotonta ja luopuminen näistä tarkoittaisi elämistä metsän keskellä (melkein) omavaraisena ilman sähkölaitteita tai ruokakauppoja, puhumattakaan muista nykyajan viihdykkeistä. Jos haluaisimme oikeasti elää terveellisesti, olisi meille parasta ottaa mallia Lasse Nordlundista ja Maria Dorffista, jotka elävät lähes omavaraista elämää kahden lapsensa kanssa. Heidän elämäntyylillään niin monille superfoodeille ja -yrteille kuin mitä meille suositellaan ei ehkä olisi edes tarvetta. Mietinkin, että olemmeko jälleen menossa perse edellä puuhun.

Tietenkään se, että maailma on täynnä näitä myrkkyjä ei ole kenenkään yksittäisen ihmisen muutettavissa, mutta voimme itse valita millaisen elämän päätämme viettää ja yrittää vaikuttaa myös ympäristöömme. Koska aika harva on valmis luopumaan nykyisestä elämänlaadustaan tietokoneineen ja muine mukavuuksineen, ovat superfoodit ja -yrtit tietysti hyvä juttu, tuhat kertaa parempi kuin perus lääkkeet jotka todellakin hoitavat vain oireita. Omassa elämässään voi tehdä paljon hyviä valintoja muuttamatta maalle; vähentämällä muovien käyttöä, syömällä luomua ja hengailemalla paljon luonnossa paljain jaloin tai kengätkin jalassa. Onhan se aika sentään aina pois siitä, että istumme koneella hiplailemassa muovista näppäimistöämme. Minusta tämä maailma, missä ensin saastutamme itsemme ja sen jälkeen yritämme tehdä kaikkemme parantuaksemme tuntuu vain välillä niin käsittämättömältä, että tekisi mieli pakata kamat kasaan ja muuttaa mökille kasvattamaan porkkanoita ja katselemaan lintuja. Ehkäpä pieni kävelylenkki sen sijaan saa nyt kelvata ensi alkuun.

Ruokakulttuuri

Kävin kesällä tutustumassa smoothiebar/kahvila Caneliin ja juttelin pitkät pätkät paikan pitäjän Niman kanssa. Nima kertoi paljon omasta taustastaan ja syistä kahvilan pitämiselle. Hän harmitteli sitä, että Suomessa ruokakulttuuri on niin surkealla tolalla ja halusi olla kehittämässä sitä omalta osaltaan. Keskustelu on jäänyt mieleen pyörimään ja olen koittanut miettiä mikä meidän kulttuurissa sitten erityisesti tökkii ja mitä ratkaisuja kulttuurin kehittämiselle olisi tehtävissä. Me elämme ketjuravintoloiden, valmisruuan ja yksin syömisen maailmassa, missä kaikki maistuu samalle (arominvahventeet yms.). Ei ihme, ettemme jaksa miettiä mitä suuhumme pistämme, emmekä niin välitä hotkimmeko kiireessä vai syömmekö ruuan huomaamattamme katsoen samalla televisiota.
Se mitä Nima tarkoitti kulttuurilla koski luultavasti enimmäkseen ruuan sosiaalista puolta, laatua ja panostamista kaikin puolin. Esimerkiksi koulussa annettu varttitunnin ruokatauko sai Nimalla karvat pystyyn. Eihän ihminen voi syödä niin nopeasti!

Olen kovasti samaa mieltä siinä, että olisi tärkeää palata miettimään ruokailua perheen (tai ystävien/kämppisten) keskustelu- ja kokoontumishetkenä, missä ruoka on huolella valittua ja valmistettua. Syömisen ei kuuluisi olla nopea tankkaushetki, minkä kaikki perheenjäsenet tekevät milloin huvittaa vaan mielellään sosiaalista, säännöllistä ja rauhallista. Ruuansulatus lähtee käyntiin jo suussa ja ruuan hyvä pureksiminen ja ruokaan keskittyminen tekevät suolistolle ja mielelle hyvää. Mihin ihmeeseen meillä on aina niin kova kiire?

Minua itseäni kiehtoo suuresti ajatus ihmisten omatoimisesta ruuan hankinnasta luonnosta. En nyt tarkoita, että meidän tulisi palata keskiajalle, missä mitään ei saa kaupasta vaan sitä, että lähiruoka, ruuan oma kasvattaminen ja marjastus/sienestys/metsästys/kalastaminen ovat aivan liian aliarvostettuja myös silloin kun puhutaan luonnollisesta ruuasta ja sen tärkeydestä. Varsinkin kaupungissa asuville ruuanvalmistusprosessi alkaa yleensä ruokakaupasta eikä omasta lähimetsästä tai pihalta. Ajan käyttäminen ruuan etsimiseen ja keräämiseen ei vaan ole kovin muodikasta, koska painotamme liikaa oman aikamme tehokasta optimointia. Minä voin kyllä olla tuottavampi tehden muuta kuin marjastamista ja ostamalla gojit kaupasta, mutta minkä viestin annan tällä jälkeläisilleni? Mikä onkaan meidän ruokakulttuurimme tulevaisuus, jos arvotamme aina oman aikamme liian kalliiksi metsässä rämpimiseen tai ruuan kasvattamiseen. Lähiruoka on kuitenkin todennäköisesti meille parhaiten sopivaa ja oikein valittuna todellista superruokaa. En edes lähde käsittelemään luonnossa oleskelun terapeuttista puolta. Onneksi myös lähiruokaa saa kaupasta, joten kaikkea ei suinkaan ole pakko kerätä tai kasvattaa itse. Ruuan arvostamisen kannalta on mielestäni hyvä kuitenkin perehtyä ruokaan ja sen hankintaprosessiin paremmin kuin kiertämällä kaupan hyllyjä.

Jos ajatellaan perheen ruokakulttuuria ja lasten kasvatusta tarkoittaa paluu juurille sitä, että opetellaan ettei (valmis) ruoka kasva kaupan hyllyllä. Jamie Oliver kokkiohjelmallaan osoitti koko maailmalle kammottavan seurauksen siitä mitä tapahtuu kun lapset saavat syödäkseen vain valmisruokia. He eivät voi tietää miltä tomaatti tai peruna näyttävät, elleivät ole mukana ruuanlaitossa, -kasvattamisessa tai -keräämisessä tai eivät edes näe kun näitä asioita tehdään. Ruuasta tulee helposti vain mahan täytettä, kaloreita, rasvaa, proteiinia ja hiilihydraattia, jos sille ei anneta sen ansaitsemaa aikaa ja arvostusta ja silloin meitä on helppo huijata kaikilla mahdollisilla terveysväittämillä. Ruuasta/ravitsemuksesta tulee tällöin helposti tiede eikä luonnollinen osa meitä. Koko käsite luonnollinen on helposti hyvien markkinoijien käsissä, jos emme itse tiedä paremmin. Paluu ruuan alkulähteille pitäisikin syntyä siitä, että esimerkiksi vanhemmat ottavat lapsensa mukaan marjametsään ja tekevät kerätyistä mustikoista/puolukoista/villivadelmista herkullista marjapirtelöä yhdessä lapsen kanssa. Näin lapsi oppii kunnioittamaan alkuperäistä ruokaa. Vastaavasti aikuiset istuvat ruokapöydän ympärillä huomattavasti hartaammin, jos ruokaa on laitettu tunti (vaikkapa kumppanin tai kaverin kanssa) ja raaka-aineet on valittu huolella. Syömisestä tulee suorastaan juhlahetki, jota mielellään mietitään ja valmistellaan.

Välillä toki on ihanaa, ettei ruokaa tarvitse laittaa itse ja voi keskittyä muuhunkin elämässään. Hyviä ravintoloita tarvitaan siis kovasti lisää, että saadaan vähitellen lopetettua meidän naurettava "syödään äkkiä matkalla ABC:lla" tai "ostetaan jotain naposteltavaa" -kulttuurimme. Ruoka on niin keskeinen osa hyvinvointiamme, että sen valitsemiseen, laittamiseen, suunnitteluun ja siitä keskustelemiseen voisi ihan hyvin käyttää enemmänkin aikaa.