Ego, uusi syntipukki?

Viime aikoina on blogimaailmassa puhuttu paljon egosta ja sen vallasta ihmiseen. Sanoisin, että on ollut jopa muodikasta alkaa "tappamaan" egoaan ja kertoa sen aiheuttamista fiiliksistä kaikille lukijoille. Voi olla, että itsekin olen syyllistynyt samaan tässä kiihkeässä tohinassa, joten samassa veneessä ollaan. Nyt vihdoin tuntuu, että on aika ottaa pari askelta taaksepäin ja pohdiskella käsitettä ego edes vähän.

Ensinnäkin aloin miettiä miksi se ego on niin paha juttu? Mitä ego edes tarkoittaa? Jos aito minä on aina hyvä, ja sopusoinnussa maailman kanssa niin tarkoittaako, että pelko, ärtymys, viha jne ovat aina peräisin egosta? Eikö kaikilla tunteilla ole loppujen lopuksi aika paljon kasvattavia vaikutuksia, jos vain osaamme käsitellä ne oikein? Eikö kriisit ole niitä asioita, mitkä kasvattavat meitä eniten? Minusta ainakin tuntuu, että positivisuus on välillä yliarvostettua ja jopa epäluonnollista. Ihmisen kuuluu kokea kaikki tunneskaalat, mutta on eri asia miten niihin suhtautuu. Lisäksi vaihtelu virkistää myös tunne-elämässä. Huonon päivän jälkeen hyvä päivä tuntuu yleensä erityisen hyvältä.

Toiseksi mietin mitä kaikkea egon piikkiin voi pistää. Ihminen on toki erehtyväinen ja toisaalta anteeksiantava ja hyvä näin. Meillä on koko elämä aikaa oppia. Minusta vain joskus aina kuulostaa siltä, että puhumalla egosta ja sen teoista siirrämme vastuun pois itsestämme (koska eihän aito minä tekisi mitään noin kauheaa!) ja saamme siitä hyvän syntipukin. Miksi itsestämme pitää erottaa aito minä ja ego, kun loppujen lopuksi elämme yhdessä, toivottavasti sopusoinnussa keskenään? Joskus olen epäileväinen ja kateellinen, onko se niin kauheaa, kun toisena päivänä olen iloinen ja ymmärtäväinen? Onko ego edes oikeasti erillään aidosta minästä? Olisiko niin kauheaa myöntää, että minä olen joskus kateellinen, mustasukkainen, vihainen ja ylpeä? Siis minä, eikä minun jokin osani, jota yritän parhaani mukaan tuhota. Melkeinpä kaikista lukemistani henkisen tien oppaista olen saanut ohjeen hyväksyä asiat ja tunteet sellaisenaan ja tarkastella niitä arvostelematta. Hyväksyä vain. Mistä siis moinen egon tappaminen?

Kolmanneksi mietin sitä, että miten kukaan täällä blogimaailmassa voi kehuskella tuhoavansa egoaan ja vieläpä väittää olevansa edistyneempi kuin moni muu? Minusta oma blogi itsessään on egon pönkittämistä, sanokaa te mitä sanotte. Kaikki blogien kirjoittajat toivovat, että joku lukee ja kommentoi, mielellään vähän kehaisee. Vai voitteko väittää, etteikö teille olisi mieleen muiden kirjoittamat kannustavat kommentit ja kannanotot? Mielestäni ne jotka väittävät että kirjoittavat vain itselleen pettävät itseään, mutta jokainen saa olla vapaasti eri mieltä jos siltä tuntuu. Jos oikeasti haluaa kirjoittaa vain itselleen, löytyy siihen monia muita tapoja, kuten päiväkirja omalla koneella. Minun mielestäni ihminen, jonka ego on täysin nuijittu, ei pidä itsestään meteliä. Sellaisen ihmisen ei tarvitse, koska hän ei edes halua yleisöä taputtelemaan olkapäätä ja sanomaan, että hyvin tehty. En näe huomionhakuisuudessakaan mitään pahaa, koska moni meistä haluaa olla suosittu, haluttu ja keskipiste. Nämä ovat normaaleja tunteita, eikä niitä tarvitse mielestäni tuhota, jos ne pysyvät tasapainossa muiden tunteiden (ja käyttäytymisen) kanssa. Eikö olisi parempi egon tappamisen sijaan keskittyä parantamaan itsetuntoamme ja tätä kautta tasapainoa itsessämme?

21 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa, ehdottomasti asiaa!
    "hyväksyä asiat ja tunteet sellaisenaan ja tarkastella niitä arvostelematta. Hyväksyä vain." - tuossa se juttu taitaa olla :)

    VastaaPoista
  2. Loistavaa pohdintaa! Olen aika lailla samaa mieltä (taputuksia, sulle ja mulle, heh ;). Kyse on minunkin mielestäni juuri tuosta, että hyväksyy tunteet ja tarkastelee niitä. Mutta luulen, että usein se _tarkastelu_ nimenomaan unohtuu ihmisiltä eli tietoisuus siinä mielessä erillisestä egosta, joka ei ole "minä". Jos minä tarkastelen jotain (vaikka huomaan oman kateuden tunteeni), silloin en ole itse se se kateus. Ehkä tämä en se egon "tappamisen" idea. Että ei samastuta niihin ajatuksiin ja tunteisiin.

    Minuakin miettimäsi asia pohditutti itse asiassa aika laillakin mm. Tollen lukemisen jälkeen, sain vähän saman kuvan, että tunteita ei pitäisi (paljoakaan) olla, että ajattelussa on jotain "vikaa". Nyt asia on jotenkin selvinnyt kai minulle ja tasapainoa alkanut löytyä. Totta on sekin, että ehkä ajattelen vähemmän (pakonomaisesti ja vuolaasti), olen enemmän "egottomana" hetkessä, "negatiiviset" tunteet eivät jää niin helposti enää päälle eikä niitä ole yhtä paljon yms.

    Mutta hyvä toteamus todellakin: ego on meissä ja tulee olemaan. Ja varsinkin olen samaa mieltä niistä itsensä nostajista, jotka väittävät, että ovat egottomia, muita kehittyneemmällä tasolla, eivät siedä mitään kritiikkiä, koska muuthan ovat heille vain kateellisia... Siinä se ego vasta jyllääkin. Jos katsoo jotain "viisasta", kuten esim. Dalai Lama, he eivät todellakaan todistele omaa erinomaisuuttaan vaan ovat hyvin nöyriä ja vaatimattomia. Ja hymyilevät paljon. Se on todellisen "valaistumisen" (tai ainakin pitkälle edenneen kehityksen) merkki.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kehuista ja kommenteista. Kyllä "ego" on taas saanut mahtavasti pönkitystä. :)

    Oon Pellon pientareella samaa mieltä sun kanssa siitä, etten "minä" ole sama asia kuin (negatiiset) tunteeni, koska ajatuksiini ja tunteisiini voin vaikuttaa kunhan työstän niitä tarpeeksi. Se mitä en oikein ymmärrä on, että onko ego sitten yhtä kuin ajatukset ja tunteet? Onko egon tappaminen siis oikeastaan ajatusten ja tunteiden tappamista? Vai onko ego negatiiviset tunteeni/ajatukseni? Ymmärrän kyllä, että turhasta negatiivisuudesta on päästävä eroon, mutta eikö kaikenlaiset tunteet kuulu ihmiselle jo itsesuojelun takia?

    Tulen varmaan pohdiskelemaan tätä aihetta lisää paljonkin. Jos jollakin on tähän jotain sanottavaa niin olisi kiva kuulla. Kuten huomaatte, minä olen ainakin yhtä kysymysmerkkiä.

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä että joku kirjoitti tästäkin asiasta, myös itseä pohdituttanut viime aikoina paljon! Joskus miettii aina sitäkin mikä on todella oman bloggaamisen funktio ja mielekkyys... Ja Pellon pientareella -kommentin viimeiset lauseet "valaistuneista" henkilöistä mielestäni asiaa!

    VastaaPoista
  5. Tämä ego-juttu on ollut aika paljon pinnalla, mutta mielestäni harva pohtii mikä se oikeastaan on. Ego nyt vaan on mielletty pahaksi ja kuitenkin koko sana on meidän ihmisten keksimä ja määrittelemä (en tosin tiedä määrätelmää...). Siinä on aina se riski, että joku (kuten vaikkapa mie) ymmärtää jutun ihan päin seiniä ja kuitenkin saarnaa kuin tietäisi asiasta jotain.

    Kiitos kaikille kommenteista!

    VastaaPoista
  6. Hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja! Olen myös ihmetellyt tuota "egon tappamisvimmaa", joka näyttää olevan meneillään. Kyllähän ihmisen elämään ne "negatiivisetkin" tunteet (kuka määrittelee, mikä on negatiivista ja miksi?) kuuluvat. Ratkaisevaa on se, miten niihin tunteisiin suhtautuu (samaistuuko) ja mitä niillä (tai niiden voimasta) tekee.

    Olen myös samaa mieltä Pellon pientareella kanssa noista "viisaista", jotka eivät pahemmin itseään korosta.

    VastaaPoista
  7. Aitous, aitous, aitous....


    Me täällä Sailan kanssa usein pohditaan, eikö hipeillä oikeasti ole mitään rakentavaa tekemistä?
    Täytyy olla täydellinen puutos siellä elämän Missio-osastolla, jos ehtii edes miettiä jotain egon (tai vaikka pikkurillin) tappamista.

    Täytyy oikeasti olla täysin turha ja tyhjä elämä, jos miettii miten pääsisi eroon tuosta ärsyttävästä ukkovarpaasta...

    VastaaPoista
  8. On mahdotonta saada yhteyttä "egottomaan" "ihmiseen" - koitapa bilettää sellasen kanssa! Ei onnistu. Egon myötä kuolee huumori, itseironia, kaikki inhimillinen kosketuspinta ja yhteinen kokemusmaailma, mikä meitä yhdistää.

    Ja kaikkein pahiten mennään metsään siinä vaiheessa, kun hippi onnistuu tappamaan jopa halunsa. "mä en haluu enää mitään" johtaa useimpien kohdalla karmeaan apatiaan ja masennukseen ja tarkotuksettomuuteen.
    Välillä voi olla ilon hetkiä, jos henki virtaa, mutta parhaiten sen hengenkin saa virtaamaan kun ottaa myös egon (ja kaiken mitä sulla on!) mukaan siihen Aktiiviseen, Intohimoiseen HyvänTekemiseen!

    Tappaminen ei palvele ketään.
    Ja me ollaan täällä Palvelemassa.

    VastaaPoista
  9. Ja pitämässä hauskaa - ja toteuttamassa ne unelmat!!
    Ei tappamassa niitä..

    VastaaPoista
  10. Kiitos ajatuksistasi Maija!
    Kaikkea tarvitaan. Egokin on yksi osa meitä. Jokainen ilmentää itseään omalla sen-hetkisellä energiallaan. Olemme täällä palvelemassa kuten Olli jo sanoikin.


    -Amarpal

    VastaaPoista
  11. Vain ego haluaa tappaa egon.

    Jos elämänsä jakaa kahteen leiriin niin että tälläpuolella on todellinen ja aito minä, ja kaikki kakkajutut menevät tuolle egon puolelle niin tämä ei paljoa eroa siitä, että omia pahoja/tuhmia juttuja syytetään paholaisen aikaansaannoksiksi (old school).

    Minä olen minun egoni. Mitä voimakkaammin yritän vetää rajaa itseni ja egon välille sitä voimakkaamman vastakkainasettelun/ristiriidan itsessäni aiheutan ja sitä voimakkaammaksi ns. ego käy, sillä ego elää siitä ristiriidasta, että käyn jotain taistelua itseäni vastaan. Mitä enemmän taistelua ja ristiriitaa sitä isompi "ego".

    Ego on yhtä todellinen kuin taistelu sitä vastaan on.

    VastaaPoista
  12. Mahtavaa, täällähän keskustellaan. Hyviä pointteja teillä kaikilla!

    Egon tappaminen tuntuu minustakin välillä siltä, että siinä samalla tulee nistittyä niitä hyviäkin juttuja, kuten tavoitteet, unelmat ja suunnitelmat elämässä. Ainakin se, että tekee suunnitelmia/tavoitteita ilman minkäänlaisia odotuksia (itsestään tai elämäntilanteestaan) tuntuu vähän oudolta. Mitä järkeä sellaisissa tavoitteissa on? Innostus tulee tosiaan siitä, että kehittää itseään ja asettaa edes pieniä tavoitteita itselleen (ja saavuttaa ne). Joskus jutut ei mene ihan putkeen ja sitten ehkä harmittaa. Tunteet kuuluvat elämään, myös ne negatiiviset. Avainsana on tasapaino.

    Mukava kuulla, etten ole ainut epäileväinen tässä egontappo-projektissa.

    VastaaPoista
  13. Niin ja samaa mieltä siinäkin, että mitä enemmän yritän vastustaa jotain itsessäni, sitä tukevamman otteen se minusta ottaa. Eikö se valta ole sillä, mihin suuntaan huomioni?

    Termi "egon tappaminen" toisaalta on vähän harhaanjohtava siinä mielessä, että se kuulostaa väkivaltaiselta, vaikka sitä se tuskin on. Siitä huolimatta keskittyisin itse ehkä mieluummin itseni kehittämiseen kuin jonkin osan poistamiseen minussa.

    VastaaPoista
  14. Itse luen juuri taas vaihteeksi Joshua David Stonen kirjaa Sielupsykolgia. Täällä mainitaan mm. egon asenteeksi hyökkäävyys, tuomitsevuus, omahyväisyys, pessimismi, masennus, puolustelunhalu, alitajunta hallitsee, mustasukkaisuus, näyttämisenhalu, antaminen on häviämistä, autopilotilla eläminen, liiallinen tai liian vähäinen nautinnonhalu, menneiden ajatusten tai tulevaisuuden pelon ohjaama ja puolestaan hengen asenteina mm. rakkaus, henkinen erottelukyky, kiinnittymättömät mielipiteet, optimismi, emotionaalinen haavoittumattomuus, tietoinen mieli hallitsee, riippumattomuus, omanarvontunto henkisenä perintönä, antaminen on voittamista, tietoinen luominen, tasapaino, kohtuus, nyt -hetki. “Henki haluaa että näet muissa ihmisissä vain hyvän. Ego vähättelee muita, jotta tuntisit itsesi paremmaksi. Hengen näkökulma on että kaikki voivat voittaa eikä toisten tarvitse hävitä.”

    Kirjassa mainitaan mm. “että jos haluat olla henkisesti ja tunteiltasi terve, sinun on sallittava vain myönteisten, jumalallisten ajatusten pääsy mieleesi. Jos päästät mieleesi kielteisiä ja itsekkäitä ajatuksia, sairastut ajatuksiltasi, tunteiltasi tai henkisesti muutoin“.

    Tunteitaan ei tarvitse tappaa, mutta esimerkiksi jos joskus valitsee kateuden sijasta olla iloinen toisen puolesta, niin voi yllättyä iloisesti siitä että myös itse vetää puoleensa tuota asiaa josta olisi voinut olla kateellinen. Ja tuo valinta on mahdollista tehdä, vaikka se vaikealle tuntuisikin.

    Suosittelen lämpimästi tuota kirjaa!

    VastaaPoista
  15. Kiitokset kirjasuosituksesta anonyymille! Vois laittaa listalle. :)

    VastaaPoista
  16. Luulen, että aika moni on käsittänyt egon tappamisen väärin... tai ehkä väärin on väärä sana, mutta jollain lailla ei-niin-oikein.
    Egosta luopumisen tarkoituksenahan on saavuttaa ONNELLISUUS, eli tila, jossa ego ei sido ihmistä, ei aiheuta turhaa huolta ja murhetta, koska ihminen ei enää samaistu negatiivisiin tunteisiinsa tai roiku kiinni esim. muissa ihmisissä. Ei tarkoita, ettei negatiivisia tunteita enää olisi, vaikka huomaisikin olevansa niistä "erillään" ja tarkastelevansa niitä ulkopuolelta.
    Mielestäni tämä ei ole sama asia kuin kaiken heittäminen sikseen tai masennukseen vaipuminen. MIten se voisi olla kuin "tavoitteena" on nimenomaan se onni, joka ei ole riippuvaista elinolosuhteista?
    IHmiset, jotka väittävät päässeensä egostaan eroon, valaistuneensa, tai mitä vielä, eivät varmastikaan ole edes nähneet itseään selkeästi :) Joten ei välitä niistä liikaa.

    Mielestäni tässäkin pätee sama kuin aika monessa muussa ongelmassa. "Siitä puhe mistä puute". Esimerkiksi ihmiset, jotka eniten korostavat itseään ja hankkiutuvat huomion keskipisteeksi ja vaikuttavat ensinäkemällä siltä kuin olisivat mahdollisimman sinut itsensä kanssa, heillä yleensä on jonkunnäköistä, vakavaakin, itsetunto-ongelmaa. Ihminen, jolla on kaikki hyvin, ei ole mitään tarvetta tällaiseen huomionhakuun.

    VastaaPoista
  17. Karoliina: Hyvää pohdintaa. Onneahan me kaikki (ainakin minä) tavoitellaan, mutta siihenkin on kehitelty niin monta "nopeaa" vippaskonstia, että vähän tämä muodikas egon tappaminen epäilyttää, joka on siis yksi niistä keinoista. Ego sanana on nyt niiiiiin in, että ärsyttää. Voi olla, että puhun itseni kehittämisessä ihan (tai ainakin melkein, riippuu miten kukakin sen egon määrittelee) samasta asiasta, mutta käytän vain eri termiä. Minä haluan kehittyä, en tappaa. En jaksa uskoa, että ihminen oikeasti pääsee egostaan täysin ja jos pääsee niin niitä tyyppejä on ehkä 0,000000001 % maailmassa, jos sitäkään. Ja kuten sanoin, niitä tyyppejä ei täällä blogimaailmassa pahemmin näy.

    VastaaPoista
  18. Minä ajattelen näin, että meidän ihmisten tapoihin kuuluu valitettavan usein se sellainen "egon pönkittäminen". Siinä vertaillaan itseään toisiin ihmisiin, tuntemattomiin, sukulaisiin, tai naapureihin, työkavereihin, tai koulukavereihin ja yritetään kovasti päteä.
    Esimerkkinä, jos naapuri, tai kaveri, tai sukulainen hommaa uuden suuren laajakuva tv:n, niin itse ostetaan vielä suurempi ja parempi telkku. Jos naapuri laittaa pihallensa uudet hienot hankkimansa jouluvalot, niin itse laitetaan omaan pihaan vielä näyttävämpi valaistus.. Varsinkin Amerikassa tämäkin harrastus on mennyt ihan överiinsä!

    Tulee mieleen monia esimerkkejä materia-asioista.

    Tulee mieleen myös erilaiset tittelit ja arvot, joilla kehuskellaan.
    Esimerkiksi vanhemmat saattavat pönkittää omaa egoaan kehuskelemalla lastensa titteleistä tuttavilleen. Vanhemmat saattavat jopa patistaa lapsiaan käymään kouluja/opintoja, jotka eivät lasta todella edes kiinnosta(jotka eivät tuo iloa lapselle), jotta pääsisivät sitten pönkittämään egoaan kehuskelemalla lastensa saavutuksista.
    lapsi saattaa opiskella sitten siihen vanhempiensa toive ammattiin, jotta tuntisi itsensä arvokkaaksi.Muuten saattaisi tuntea olevansa epäonnistuja ja ei riittävän hyvä ihmisenä. Tämän voisi ajatella lapsen "häiritsevänä egona". Tekee asioita, joista ei pidä pelkästä näyttämisen halusta.

    Maailmassa käy kova kilpailu kaikesta ja kaikki tuo kilpailu itsessään on ehkä sitten sitä "egoa".
    Egon pönkitystä.

    Ihminen ei usein uskalla olla oma itsensä, sillä ei uskalla elää tätä hetkeä ilman, että huolehtisi muiden mielipiteistä. Ihminen hakee onnea ulkopuolisista asioista, rahasta, materiasta..

    Ihminen ajattelee myös olevansa muun yläpuolella, luonnon ja eläimien yläpuolella (irrallisena) ja ajattelee, että saa tehdä näille muille energiamuodoille mitä tahtoo, seurauksista piittaamatta. Tämänkin voisi ajatella egoksi..



    Tämä on tällainen aihe, mitä itsekin olen viimeisimmän vuoden aikana paljonkin miettinyt.

    Mistähän johtuukaan, että tästä aiheesta puhutaan nyt niin paljon?

    Minun mielestäni on kuitenkin oikein hyvä, että ihmiset puhuvat tästä aiheesta ja ovat pysähtyneet miettimään syvällisemmin asioita. Itseään ja muita ja koko maailmaa, jossa elämme. Kaikkea tätä energiaa, joka on kaikki yhtä.

    Olen myös sitä mieltä, että kaikista tunnetiloistaan oppii, tai jos ei opi, niin ei kehitykään henkisellä, emotionaalisella tasolla. On hyvä, että tuntee kateutta, vihaa, katkeruutta, kiukkua, häpeää, surua, iloa.. Kaikkia eri tunneskaaloja, jos niistä oppii ja jos niistä oppiminen johtaa itsensä kehittämiseen, ymmärrykseen, rakkauteen, onnellisuuteen, positiiviseen ajattelemiseen, antamiseen, jakamiseen, huolehtimiseen, tyytyväisyyteen...

    Voisiko juuri tämä tarkoittaa egosta vähitellen luopumista?

    Voiko egosta kuitenkaan kokonaan päästä irti tällaisessa maailmassa?

    VastaaPoista
  19. "Eikö se valta ole sillä, mihin suuntaan huomioni? "


    -- > JUUURI NÄIN!!! < --

    VastaaPoista
  20. AIVAN LOISTAVA KIRJOITUS, samoin kuin tuo "rawfood/superfood"-gurujen hypetysteksti jonka kirjoitit myöhemmin. Olen löytänyt blogisi vastikään, joten siksi kommentoin näihin vanhoihin teksteihin :) Tässä kun olen jo pari tuntia viettänyt blogisi parissa :D

    Itseänikin tällainen ehdottomuus ärsyttää suunnattomasti. Se, ettei mun vihersmoothie ole vihersmoothie eikä mikään, jos siitä uupuu macajauhe, msm-jauhe, näin-lennät-kuuhun-jauhe ja muu vastaava. Argh.

    VastaaPoista
  21. Hei Anonyymi.

    Onpa mukava kuulla, että blogini on antanut sulle jotain. Toivon mukaan viihdyt jatkossakin. :)

    Huomaan välillä pyöriväni ehdottomuuden rajamaastossa ja sitten tulee kirjoitettua höyryt ulos, kun alkaa itseäkin ärsyttämään. Elämä ei ole niin vakavaa. Tietyn laatutason haluan säilyttää ruokavaliossani tai muissa käytännön asioissa, mutta löysäilyn varaa on pakko jättää. Muuten napsahtaa.

    VastaaPoista