Lauantai on loistava päivä!

Mulla on nyt paljon hehkutettavaa, koittakaa kestää...

Ensinnäkin päivästä on tehnyt loistavan se, että on lauantai! Aamulla sai nukkua siihen asti ettei enää väsyttänyt ja koko päivä oli varattuna ihan yksin minulle. Minä-päivään kuului tietysti shoppailu, mutta rahat eivät huvenneet mihinkään turhanpäiväiseen krääsään. Viime viikon lauantai meni kierrellessä Turun parhaita luomu- ja raakamestoja ja tänään kiersin muutaman paikan Helsingissä. Kierros oli oikeastaan aika pieni, mutta sitäkin miellyttävämpi. Kävin nimittäin torilla, kauppahallissa ja ekolossa. Kierros torilla oli ehkä parasta antia vähään aikaan, koska kauppiaiden kanssa tuli juteltua ja kyseltyä kaikenlaista. Pääasiassa olin kiinnostunut onko tuotteet kyllästetty torjunta-aineilla, mutta joidenkin kanssa tuli poristua enemmänkin. Mukaan tarttui mm. muutama kilo omenoita ja iso kassi kasviksia ja juureksia. Kauppahallista ostin raakamaitoon tehtyä juustoa ja itse raakamaitoa. Raakamaito on ollut minulla pitkään hankintalistalla ja onneksi myös sain sitä, vaikken ollut tajunnut tilata etukäteen (niin kuin se kuulemma kannattaa tehdä). Vaikka kauppahalli itsessään on aika viehättävä, koen siellä kierrellessäni helposti ahtaanpaikan kammoa. Ei siis tullut pengottua jokaista loossia, vaikka tarkoitus oli. Ekolosta sitten ostin ison läjän erilaisia pussukoita kuivattuja marjoja, kaakaopapuja, idätykseen sopivia siemeniä ja lisää kasviksia. Rahaa upposi taas ihan hirveästi, mutta olipa ainakin kotona suu messingillä kaikkia herkkuja katsellessa. Lauantain yksi ehdoton kohokohta onkin ollut hyvä ruoka! Olen suorastaan mässäillyt. :) Ikävää on ollut se, että juotuani raakamaitoa ja syötyäni juustoa kräkkereiden kanssa sain taas allergisen reaktion (nenä ja silmät vuotaa, tukkoinen olo). Mutta koska söin myös heti perään kaakaopapuja, en ole ihan varma johtuiko reaktio maidosta vaiko kaakaopavuista tai jostain muusta, mitä en nyt edes osaa epäillä. Jotkin ruoka-aine yhdistelmätkin herkistävät, sen oon saanut huomata. Pitää näköjään testailla tuota maito juttua. Ihan mahdottoman mielenkiintoista huomata, että minun kehoni tosiaan reagoi, jos sinne pistää jotain epäsopivaa! Ennen lähinnä ihmettelin, että mistä muut tietää mikä heille sopii ja mikä ei. Minä en vain aiemmin osannut yhdistää oireita mihinkään. By the way, koska en aiemmin ole ollut kaakaopapujen ystävä, en ole uskonut (kun luin asiasta), että kaakaopavut voisivat maistua niin hyvältä dipattaessa hunaja-kookosöljyseokseen. Aivan mahtavaa herkkua!

Tänään on ollut kovasti virtaa ja sain aikaiseksi jopa lime-avokadopiiraan, jonka ohje Keittiökameleontin  blogista. Ei ollut edes työläs. Tein omani sillä erotuksella, että käytin pohjassa manteleita kuorineen ja mielestäni sekin toimii hyvin. Minun kakkupohjani vuoka on vähän isompi kuin tarvisi, joten en saanut pohjaa levitettyä laidoille asti eikä ulkomuoto ehkä ole paras mahdollinen. Tämä ei haitannut kuitenkaan piiraan makua, piiras oli (ja on edelleen, kaapissa on lisää odottamassa, nam) TAIVAALLISTA!

Iltapäivällä sain myös aikaiseksi vihdoin viimein retken lähipuistoon keräämään aroniamarjoja. Huomaamani puska oli ilmeisesti pongattu ennen minua, koska suurin osa käden ulottuville yltävistä marjoista oli poimittu. Tämä ei kuitenkaan estänyt minua keräämästä niitä jotka olivat korkeammalla. Rohkeasti vaan oksasta kiinni ja taivuttamaan. Lisähaastetta keruureissuun toi se fakta, että puskat olivat jyrkän rinteen laidalla ja jouduin välillä kirjaimellisesti roikkumaan puskassa pysyäkseni pystyssä. Vaikka marjojen poiminta voi joidenkin mielestä olla mummojen hommaa niin tämä reissu ei varmasti ollut sellainen! Saalina tällä kertaa pieni ämpärillinen marjoja.


Päivästä teki hyvän sekin, että minun pitkään harkitsemani mehukone on saapunut ja olen päässyt hurisuttamaan torilta ostamiani kasviksia ja omenoita! Voisi sanoa, että olen onnellinen mehun lipittäjä tästä lähtien. Tilasin juicelandin kautta Oscar 930 mehukoneen ja näin muutaman käyttökerran jälkeen en ole löytänyt muuta moittimista kuin sen, että koneen saa helposti tukkoon, jos työntää sinne liikaa tavaraa kerralla. Sekin taitaa olla tottumuskysymys ja tukoksen saa auki todella helposti sammuttamalla laitteen ja vapauttamalla lukituksen. Jos joku olisi kertonut minulle vuosi sitten, että tulen laittamaan mehukoneeseen yli 400 euroa niin oisin varmaan tukehtunut nauruuni. Niin sitä prioriteetit elämässä muuttuu, aika lyhyessäkin ajassa.

Lopuksi kerrottakoon, että parasta tässä päivässä on kuitenkin se, ettei se ole vielä ohi. Luvassa vielä venyttelyä ja lisää herkuttelua. Ja huominen on tietysti tätä päivää entistä parempi. :)

4 kommenttia:

  1. ihana päivä on ollut sinulla :)

    VastaaPoista
  2. Olipas ihana ja positiivinen bloggaus:) upea mehulinko kyllä sulla ja toi piirakka.. nam!

    VastaaPoista
  3. oi oma laatu aika on kyllä niin parasta :)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa ihanalta lauantai päivältä :) Ja vau minkä mehustimen olet ostanut!

    VastaaPoista