Kuva täältä |
Toinen suurta iloa tuottanut asia on tänä syksynä aloittamani parisalsakurssi. Tätä riemua on vain kerran viikossa ja niin mielelläni kävisin useammin. Vuorotyö ei vaan anna periksi sopia tunteja säännöllisesti tämän enempää. Olen tanssinut ennen lattaritunneilla ilman paria ja täytyy sanoa että salsasta saa paljon enemmän irti kun tekee sen toisen ihmisen kanssa. Ihan parasta on kun pari vaihtuu jokaisen tanssin jälkeen. Pää tyhjenee päivän tapahtumista samantien kun musiikki alkaa soimaan ja aivot joutuvat jumppaamaan opetellessa askeleita ja pyörähdyksiä. Se että mies vie, on myös erittäin haastavaa. Minä nimittäin pistän helposti vastaan, jos koen olevani oikeassa. Opettajamme sanoi hienosti, että mies on periaatteessa aina oikeassa, jos vaan tekee sen rytmissä. Alkeiskurssilla se ei ihan aina mene niin... :)
Viime aikoina on myös ollut sellainen olo kuin "lääkitys" olisi viimein kohdillaan. Olen ajatellut sen johtuvan joka päiväisestä "drinksustani" eli spirulinaseosjuomasta, joka toimii monivitamiinina. Aivoyrtit (ashwagandha, brahmi yms.) ovat olleet kuvioissa jo pitkään, mutta mikään ei ole potkinut tälla tavoin. Yksi vaihtoehto on että Adya Clarity on poistanut pari kiloa kalkkia pääkopastani ja uudet ajatukset ovat päässeet virtaamaan. Minusta tuntuu kuin saisin uusia ideoita nykyään paljon enemmän. Muisti on ehdottomasti parantunut, tämä näkyy siinä että sanat eivät karkaa jatkuvasti. Ihan kuin joku olisi vaihtanut paristot!
Adya Claritysta innostuttuani olen mietiskellyt enemmän veden merkitystä. Laadukas vesi on varmasti korkeammalla prioriteeteissäni jatkossa. Tuntuu kuin ennen olisin vain uskonut että puhdas vesi on hyvä juttu, nyt olen vasta oikeasti tiedostanut asian. Tällä hetkellä ihmetyttää miten laiska olen ollut tämän vesiasian kanssa jo piiiitkään. Joka tapauksessa nyt on ihan polttava tarve opiskella aiheesta lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti