Johtuen ehkä siitä että kurssimaksu oli jo maksettu, sain raahattua tärisevän egoni tanssilattialle ja siitä se lähti. Ensimmäisestä tunnista alkaen olin aivan lennossa, vaikka en mitään vielä osannutkaan. Seuraavallakin kerralla vielä jännitti, mutta viikko viikolta paikalle ilmestyminen kävi helpommaksi. Jokaisen tunnin jälkeen oli olo euforinen ja askeleita oli pakko kerrata heti kotiin päästyäni. Avopuoliso pyöritti päätään hämmentyneenä kun olohuoneessa raikasi salsa ja keskellä lattiaa kompasteli kiroileva harjoittelija. Rytmissä pysyminen tuotti aluksi ongelmia (ja tuottaa välillä edelleen) joten ihan perusaskelta jankattiin ja paria helppoa pyörähdystä. Syksyn aikana olin poissa vain yhdeltä tunnilta koulutuksen takia ja sekin harmitti vietävästi. Itsevarmuuden kasvaessa otin sarjalippuja toisesta salsakoulusta ja taas tärisevin askelin tallustelin ensimmäisen tunnin. Johtuen epäsäännöllisistä kerroista joilla tunneille pääsin, olin usein muita jäljessä. Useimmat tanssijat olivat selvästi harrastaneet salsaa kauan ja oppivat senkin puolesta liikkeet nopeasti. Epämukavuusalueella tuli rämmittyä ja sitä jatketaan edelleen. Eipä ainakaan ole ollut tylsää.
Niille miehille jotka pitävät salsaamista akkojen hömpötyksenä annan lämpimän kehoituksen käydä bailabailan aulassa katsomassa kun parisalsa 2 on meneillään. Lattialla häärää 45-55 % miehiä, riippuen tietysti päivästä. Mies- ja naisjakauma on jokatapauksessa yllättävän tasainen.
Uuden harrastuksen aloittaminen on näyttänyt minulle sen mitä hyvin monet itsensäkehittämisoppaat ovat minulle kertoneet: Se mikä pelottaa eniten, on todennäköisesti myös se mikä antaa suurimmat kiksit. Tämä meni nappiin ainakin tässä tapauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti