Luonto (ja luontaistuotteet?) parantaa

Pää on vähän pyörällä kaikista uusista pillereistä ja purnukoista, mitä pyörittelen nykyään suorittaessani harjoittelua Asematunnelin Life luontaistuote-liikkeessä. Liikkeestä löytyy pillerien lisäksi myös (lähinnä Cocovin) superfoodeja ja jonkin verran luonnonkosmetiikkaa. Tervetuloa moikkaamaan, jos liikutte sillä suunnalla. Mitään pahoja kysymyksiä ei tosin saa esittää, mä oon vielä ihan öö aapisella :)

Lisäravinteiden myyminen on tuntunut tähän asti aika haastavalta johtuen siitä tuotemerkki-viidakosta, mitä luontaistuotekaupat nykyään tarjoavat. Ei todellakaan ihme, että asiakkaat ovat sekaisin, kun näyttää siltä ettei myyjätkään (ei ainakaan allekirjoittanut) aina oikein tiedä mikä on hyvä juttu ja mikä ei. Tuntuu, että jokaiseen vaivaan löytyy kapseli, tabletti, öljy tai pulveri jonka pitäis poistaa kivut ja säryt, mutta kukaan ei kysy mitä muuta kyseinen henkilö suuhunsa (tai ihollensa) pistää. Minusta tämä on vähän surullista. Myyjänä (tosin vain yhdessä liikkeessä joka on tietysti hyvin suppea katsaus) olen saanut nähdä mitä ihmiset keskimäärin haluavat ja kieltämättä vähän hirvittää miten luontaistuotteistakin on tehty quick fix perusteellisen ja kokonaisvaltaisen ravitsemusmuutoksen sijaan. Ostetaan kahdeksaa eri nappia ja mennään mäkkäriin lounaalle... Ei ei ei! Tokihan ravintolisät kuuluvat nykyään auttamatta ravintoremonttiin superfoodien tai muiden ravintolisien muodossa, mutta ne ovat vain lisä eikä terveellisen ravitsemuksen korvike.

Harjoittelun ohella olen lueskellut Alfred Vogelin Luonto, paras lääkitsijä -kirjaa ja nauttinut yksinkertaisista ja ennen kaikkea luonnollisista keinoista parantaa kehoa. Huonoon ääreisverenkiertoon esimerkiksi suositellaan vaihtokylpyjä eli ensin jalkoja uitetaan lämpimässä vedessä muutamia minuutteja, jonka jälkeen jalkoja käytetään joitakin sekuntteja kylmässä vedessä. Tätä vuorottelua jatketaan muutamia kertoja ja tämän tarkoitus on poistaa verisuoniin - erityisesti laskimoihin - kertyneitä tukoksia. Muita hyviä vinkkejä on lumessa kävely joistakin sekunneista muutamiin minuutteihin, sietokyvyn mukaan. Lumisella parvekkeellakin kävely riittää, jos asuu kerrostalossa. Kesällä sitten suositaan paljasjalkakävelyä, mikä yhdistyy myös maadoittumiseen.
Kirjan myötä olen koittanut muistella millaista oli sairastaa lapsena. Mieleeni muistui mm. se että pienenä ollessani kuumeessa äiti tai isä toi otsalleni (tai muuallekin) kylmiä kääreitä ja vastaavasti mahan ollessa kipeänä (oksennustauti yms.) kylmiä tai kuumia kääreitä oli vatsalla. Nyt kun ajattelee niin niitä kääreitä ei ole näkynyt enää vuosiin. Pillerit ovat siis tehneet valloituksensa jossain siinä 80- tai 90-luvulla, ainakin meidän perheessä. Omaan arkeeni olen nyt koittanut lisätä parvekkeella tallustamista paljain varpain ja kylmiä puolen minuutin suihkuja lämpimän suihkun jälkeen. Tekee tosi hyvää iholle, verenkierrolle ja hiuksille. Ehkäpä ne kääreetkin saavat tehdä comebackin jos jokin sairaus yllättää.

Olen lukenut myös kirpputorilta löytämääni Iloa ja terveyttä paastosta (Marikka Brunila, Helena Mäkelä) kirjaa, joka on myös avannut silmiäni yksinkertaiseen kehon parantamiseen. Paaston hyvänä puolena on suoliston tehokas puhdistuminen ja lepo, jonka jälkeen ravinteet voivat imeytyä taas paljon paremmin kehoon. Kirjan kirjoittajat suosivat paaston jälkeen mm. kasvivoittoista tuoreruokavaliota mahdollisimman pitkään ja tietysti niitä paastojaksoja ainakin kerran vuodessa. Vielä kun saisi jostain sen verran putkua persuksilleni että jaksaisin paastota.

Harjoitteluni myötä on tullut luettua aika paljon erilaisista luontaistuotteista ja kieltämättä kuullessani tuotteen X ja Y supervaikutuksista tekee mieli ostaa kassit täyteen itsekin. Mikä olisikaan mukavampaa kuin olla pirteä, terve ja energinen 24/7? Tässä asiassa on kuitenkin hyvä pistää vähän jäitä hattuun ja ottaa selvää niistä parhaista luontaistuotteista rauhassa ja miettiä mitkä ovat itselleni oikeasti tärkeimmät. Osa tuotteista kun valitettavasti on ihan hölynpölyä, mutta osa ihan hyvää tavaraa. Vaikka superfood villitys onkin välillä ärsyttänyt rankasti, on nyt pakko myöntää että niissä on hyvät puolensa. Luontaistuotepillereitä löytyy paljon ilman e-koodeja tai muita lisäaineita, mutta tuotteista täytyy tietää aika paljon ennen kuin oikeasti tietää mitään. Superfood on puolestaan ravinnetiheää ruokaa ilman mitään lisättyjä ja poistettuja ainesosia. Seuraavaksi testiin menee paljon kehuttu ja antioksidanttilisänä tunnettu Havupuu-uutejuoma, joka on kotimainen ja valmistettu lähdeveteen.


Antioksidanttihoito perustuu vapaaradikaaliteoriaan. Sen mukaan ihmiselimistössä syntyneet, ravinnosta tai ympäristöstä elimistöön tulleet myrkylliset hapettavat aineet aiheuttavat soluvaurioita, jotka johtavat erilaisten rappeutumissairauksien syntyyn. Antioksidantit estävät haitallisten happiyhdisteiden, ns. vapaiden radikaalien muodostumista tai muuttavat niitä haitattomaan muotoon. Elimistö tuottaa itse suuren osan antioksidanteistaan, mutta niiden antama suoja ei useinkaan ole riittävä. Niitä tarvitaan lisäksi myös ravinnosta ja hyviä lähteitä ovat mm. kasvikset, hedelmät ja täysjyväviljat, joita läheskään kaikki eivät syö tarpeeksi. Ravinnosta saatavia antioksidantteja ovat esimerkiksi E-vitamiini, lykopeeni, beetakaroteeni ja seleeni. Netistä löytyy useita "ihmeparantumisia" syövän tai muiden hitaasti kehittyneiden sairauksien hoidossa havupuu-uutejuoman avustuksella. Minulla ei ole oikeastaan muita kroonisia sairauksia kuin allergiat, mutta eiköhän soluvaurioiden korjaamista tarvita niihinkin. Se Apipollen Immuno on vieläkin ostamatta...

4 kommenttia:

  1. Säkin alotit Vogelin lukemisen :)
    Mua on kanssa tuo havujuoma kiinnostanut ja tein syksyllä omaakin männyn havuista, unohtui vain yhteen kertaan tekeminen. Samaten Apipollen Immunoa hiplailin taas viime viikolla, mutta vielä meen pesosen siitepölyllä kun sitä riittää.
    Kerroppa sit kokemuksia miten havujuoma vaikuttaa!

    VastaaPoista
  2. Mulla itse asiassa oli jo tuo Vogelin kirja hyllyssä odottamassa kun puhuttiin siitä. :) Mielenkiintoista asiaa.

    Alkoi kiinnostamaan, että miten teet tuota havujuomaa itse? Ihanko teenä vai mitä?

    Löysin vihdoin viimein sen Apipollenin luontaistuoteliikkeestä (en siis ole nähnyt sitä aiemmin ja en oo vaan saanut aikaiseksi että tilaisin) ja pari kertaa oon nyt maistanut. Ainakaan pienet annokset ei aiheuta mulle mitään oireita, pitää varmaan vähän uskaltaa suurentaa annosta. Aion niin olla valmiina taistoon siitepölykauden alkaessa!

    Ei se havujuomauute varmaan heti musta supernaista tee, mutta jos se lisäis vähän vastustuskykyä tai jotain...

    VastaaPoista
  3. Olen liottanut havut yön yli ja sitten blendannut veden kanssa. Siivilöinti tarpeen mukaan :)

    VastaaPoista
  4. Eiköhän suhteellisen kevyt ja monipuolinen ruokavalio yhdistettynä liikuntaan olisi se kaikkein paras vaihtoehto. Luontaistuotteet myyvät kuitenkin toivoa paremmasta ja lupauksen helpommasta ratkaisusta.

    VastaaPoista