Valmiina siitepölykauteen

Noh niin. Nyt sitten ois vuorossa kommentteja luomu hunaja-siitepöly valmisteesta nimeltään Apipollen Immuno, jonka ostin saadakseni siedätettyä itseni siitepölykauteen ajoissa. Tiedoksi vaan että vielä ehtii jos haluat kokeilla! Ostin purnukan muistaakseni joulukuun puolella ja nyt alkaa pikku hiljaa näkyä purkin pohja. Ideana on että hunaja-siitepölyvalmistetta nautitaan hyvin pieniä määriä (muutamia tippoja) ja nostetaan annosta vähitellen mahdollisesti pikkulusikalliseen asti. Osaltani voin vain todeta, että minulla siedättyminen on ollut nopeaa sillä pystyin nostamaan annosta jo muutaman käyttökerran jälkeen reilusti ja nyt vedän sitä jo teelusikallisen päivässä. Ei siis tule mitään allergisia oireita. Sen mitä olen lukenut muiden kokemuksia ovat siedättymiset yleensä kestäneet kauemmin ja pahoista allergioista kärsiviä kehotan pitämään annoksen kauemmin maltillisena. Minun täytyy sanoa että yksistään siirtyminen puhtaampaan ruokaan on siedättänyt allergioitani huomattavasti, joten jos tämä kevät menee ilman allergisia reaktioita, en voi kiittää pelkästään tätä tuotetta. Se että auttaako tämä oikeasti siedättymisessä näkyy varmaan vasta siinä touko-kesäkuun aikana.

kuva: täältä
Ihmettelen vähän että miksi tämä olisi tehokkaampi kuin pelkkä siitepöly, joka olisi vieläpä paljon edullisempaa käyttää. Jos joku tietää, kertokoon. Miinuksena tälle voin sanoa sen, ettei tuote sovi niille, joilla on hiilareiden yliherkkyyttä kuten diabetestä yms. Ainakaan minä en tätä heille suosittele, koska lusikallinen hunajaa ei varmaan tee hyvää verensokereille, olkoonkin luomua ja luonnonsokeria. Tosin jos tuotetta käyttää sen pisaran tai pari niin haittaa ei varmaan ole herkimmillekään sokeritasapainon kanssa kamppaileville.

3 kommenttia:

  1. Jos oireet ei tuolla häviä, niin mittaa mikä on kehosi pH.
    Ensimmäisen aamuvirtsan pH:n tulisi olla 7,2 samoin kuin syljen heti herättyä.

    Olen huomannut, että ihmiset ovat saaneet apua siitepöly- ja allergiaoireisiin huuhtomalla happamuuden kehosta. Alkalisointi on auttanut ihmisiä jopa oireettomaksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Olen aina ollut makean perso eli voishan se olla että keho on vieläkin melkoisen hapan vaikka suuntaa onkin vaihdettu jo melkoisesti. Allergia on ollut sen verran ikävä vaiva, että todellakin haluan siitä eroon. Viime keväinen raakaruokailu ja puhdistautuminen eivät vielä riittäneet täysin, mutta nyt alkaa olla vähän optimistisempi olo. Välillä esiintyvästä valtaisasta sokerihimosta päätellen tosin putsattavaa riittää vieläkin.

    VastaaPoista
  3. Moi! Allergiani ei ole ollut lievä viime vuosina vaan päin vastoin ennen ruokavalioremonttiani paheni vaan vuosi vuodelta. Hyvä kun sain nukuttua tukkoisen nenän takia. Ruokavaliomuutokset ja siedätykset ovat lievittäneet oireita merkittävästi, en ottanut ainuttakaan lääkettä tämän vuoden keväänä. Ihan kokonaan en valitettavasti ole oireista päässyt. Mutta hiljaa hyvä tulee. :)

    VastaaPoista