Villiä elämää...?

Viime aikoina runosuoni ei oo oikein kukkinut. On ollut liikaa kaikkea ja luovuus on näivettynyt. Nytkin itseasiassa olisi juttuja mitä "pitäisi" tehdä. Siitä on seurannut etten oikein erota mitä oikeasti haluan, koska mukavastakin asiasta voi tulla velvollisuus jos sillä on aikarajat tai muita paineita. Tänään onkin semmoinen päivä etten tee mitään mikä ei huvita (paitsi menen kiltisti iltavuoroon töihin) ja istua nökötän vaikka puoli päivää paikallani jos ahdistaa. Niin kerta! Melkoinen rebel... :)

Päässä on pyörinyt tänään paljon ajatuksia siitä millainen koen että minun pitäisi olla jotta elämä olisi hauskaa ja vauhdikasta. Se (niin hassulta kuin kuulostaakin) tuo minulle paineita ja on jäänne menneilta vuosilta. Jo mielikuva siitä että elämän pitäisi olla jotain ahdistaa. Tottakai haluan että elämä on hauskaa, vaihtelevaa ja rikasta, mutta miten sen voi saavuttaa? Kuka sen hauskan/villin elämän määrittelee?

Nuorena "hauskan" ja räväkän elämän ylläpitäminen oli helppoa. Ei tarvinnut muuta kuin vetää perseet ja se oli siinä. Tai ainakin valtaosa nuorista tuntui ajattelevan niin. Minusta se on ollut melkeinpä aina melkoisen säälittävää, vaikka olenkin elänyt omat rellestysvuoteni muiden mukana (en tosiaankaan ylpeä), tosin yrittäen tuoda muita ideoita (ehkä vähän tylsiä) viettää viikonloppuiltoja (huonolla menestyksellä). Niihin lukuisiin iltoihin mahtuu toki hauskoja hetkiä, mutta myös angstia, väsymystä, mukahauskuutta ja tietysti krapulaa. Useimmiten henkinen kankkunen on ollut pahempi. Nykyisin lähinnä ihmettelen mitä räväkkää on toistaa itseään vuodesta toiseen, joka ikinen viikonloppu? Useimmilla on vieläpä ihan samat jutut, kun eivät muista kertoneensa niitä edellisellä ja sitä edellisellä jne. kerralla. Onneksi kuunteleva yleisökään ei yleensä muista kuulleensa niitä... Nykyisin uskallan jo sanoa (nuorena en) että jatkuvasti alkoholista hauskuutta tavoitteleva on melkoinen TYLSIMYS, mahdollisesti myös epävarma henkilö. Nuorempana kuvittelin itse olevani sellainen kun en ollut kiinnostunut samoista asioista kuin muut. Myöhemmin olen todennut että olen vain viettänyt aikaani väärässä seurassa. Jotkut muut olisit osanneet arvostaa ajatusmaailmaani pilkkaamisen sijaan, mikä tietenkin oli niin hienovaraista etten ikinä tajunnut nostaa asiasta meteliä. Nämä tilanteet ja osittain ihmisetkin saivat minussa esiin sen ei-hauskan Maijan.

Mutta niin. Miten se hauska elämä sitten saadaan aikaiseksi? Nykyisin tuntuu että oikeasti mukavan elämän saavuttaminen on paljon helpompaa, kun on vihdoin tajunnut ettei se ole sen vaikeampaa kuin hampaiden peseminen. Minun täytyy vain miettiä, mikä on minusta hauskaa ja kiehtovaa ja elää sen mukaisesti! Jollekin se voi olla tanssiminen, toiselle hyvä seura, kolmannelle molemmat ja neljännelle jokin aivan muu. Minulle tärkeintä on hyvä seura, jonka kanssa tunnen itseni rakastetuksi, vapaaksi puhumaan mitä vain ja ennen kaikkea olemaan minä. Sieltä se hauska Maijakin yleensä löytyy, vaivatta. Jokaisesta löytyy se villi, räväkkä ja hauska puoli, mutta sen esiin saamiseksi voidaan tarvita kannustusta ja luovaa ympäristöä. Kaiva se esiin!!