Raakamaitoa!

Allergiakausi on minun osalta ohi. Pysyttelin erossa maitotuotteista pahimman kauden yli johtuen maidon limaa aiheuttavasta ominaisuudesta (minulla ainakin) ja jouduin kauhukseni toteamaan että minuun iski jonkin viikon jälkeen maitohimo! Niinhän se on että se mikä on "kiellettyä", houkuttelee. Nyt olen tankannut maitoa menetetyn kuukauden ajan edestä vähän laadukkaammassa muodossa. Olen valmistanut itse "raaka"viiliä, raakajäätelöä ja syönyt raakamaitoon tehtyjä juustoja. Turkkilaista luomujogurttiakin on mennyt. Ihan "raakana" eli siis sellaisenaan en ole osannut juoda maitoa enää aikoihin. Onneksi on olemassa muita maitotuotteita.
Kuva YLE
Kuva: YLE

Viilin valmistaminen itse on superhelppoa. "Siemeneksi" tarvit kaupasta (luomu)viiliä joka ei ole mikään rasvaton versio. Tämä jaetaan n. 5-6 eri purkkiin tai yhteen isoon. Kaada n. 1 litra raakamaitoa "siemenen" päälle ja sekoita. Tämän jälkeen voit jättää seoksen huoneenlämpöön vuorokaudeksi, jonka jälkeen viili on valmista. Viimeisen viilisatsin voit jättää jälleen siemeneksi joten ajan saatossa viilisi ovat täysin kypsentämättömiä. Voit tietysti myös käyttää pastöroitua maitoa, mutta sellaista viiliä saat kaupastakin.

Vaikka jotkut vielä pelkäävät pastöroimatonta maitoa, olen itse todennut sen itselleni sopivaksi ja paremmaksi diiliksi silloin kun käytän maitotuotteita. Raakamaitoa ei ensinnäkään ole homogenoitu, joka on mielestäni ihan turhuuksien turhuus, prosessointi joka sekoittaa rasvan tasaisesti maidossa niin ettei rasva nouse pintaa. Tämä ei tietenkään tee kovin hyvää maidon rakenteelle. Epätasaisesti jakautuneen rasvan voi sekoittaa ravistamalla purkkia ennen käyttöä. Simppeliä! Aika moni tuntuu mystisesti parantuneen laktoosi-intoleranssista ihan vain vaihtamalla maito luomuun, joka siis on homogenoimaton.
Raakamaitoa ei myös ole pastöroitu, mikä puolestaan tuhoaa maidon entsyymit, vitamiinit ja hyvät bakteerit. Samalla pastörointi muuttaa maidon proteiinin rakennetta ja tekee siitä vaikeammin sulavaa. Yleensä en kauheasti maitoa juo, joten sen huono saatavuus ei ole ollut ongelma minulle. Hinta on hurja, mutta ostan silti mieluummin aitoa maidoa. Niille, jotka käyttävät paljon maitotuotteita toivoisin parempaa saatavuutta. Raakajuustoja on edelleen markkinoilla aika vähän ja raakamaito pitää hakea erikoisliikkeistä tai tilalta suoraan. Tuntuu että perinteisen raakamaidon käyttäminen on edelleen harvojen etuoikeus. Miten vinksallaan asiat ovatkaan.

Mutta kuten kaikessa, kohtuus on ihan hyvä juttu. Mä luulen että nyt alkaa tulla maitokiintiöt taas täyteen ainakin siinä mielessä ettei sitä tarvi enää tankata. Mitä nyt vähän raakajäätelöä... Nam! Sitä voi tosin tehdä myös siemenmaitoon.

3 kommenttia:

  1. Pastörointi tuhoaa myös bakteerit ja pieneliöt, eli tekee tuotteesta turvallisemman.
    Ruotsissa on lapsia jotka ovat saaneet raakamaidosta todella vakavat vatsavaivat juotuaan pastöroimatonta maitoa.
    En suosittele lapsille tai huonon vastustuskyvyn omaaville henkilöille.
    Myöskään tieteellistä näyttöä ei ole raakamaidon käytöstä terveyttä edistävänä.
    Laktoosi-intoleranssia se ei paranna koska näillä henkilöillä puuttuu maitosokeria pilkkovat entsyymit.

    VastaaPoista
  2. Nämä tapaukset missä on esiintynyt raakamaitotuotteista ilmenneitä ongelmia ovat todella harvinaisia. Ymmärrän ettei tämä lohduta niitä jotka ovat saaneet jonkin asteisen "myrkytyksen", mutta minusta on väärin että raakamaidosta peloitellaan ihmisiä tällaisten tapausten perusteella. Ainahan on mahdollista, että maidon säilytyksessä on ollut jotain ongelmaa mikä on johtanut maidon pilaantumiseen. Itse olen kyllä kuullut vastaavia tarinoita pastöroidusta maidosta, joka on mennyt jo vanhaksi tms.
    Kun on kyse raakamaidosta tai muusta mainstreamista poikkeavasta ongelmasta, nousevat nämä otsikoihin tavallista herkemmin.

    Bakteerit ovat juttu mitä pelätään ihan liikaa. Pitää muistaa että me myös tarvimme osaa bakteereista. Ne voivat vahvistaa immuniteettiamme esimerkiksi allergioita vastaan.

    Laktoosi-intoleranssi ei varsinaisesti parane kenelläkään, vaikka tuota termiä käytinkin kirjoituksessani. Se miksi raakamaito voi sopia laktoosi-intolerantikollekin johtuu siitä että pastöroimaton maito pitää sisällään osan niistä entsyymeistä mitä tarvitaan maidon pilkkomiseen. Entsyymit tuhoutuvat kuumennettaessa, joten niitä ei ole pastöroidussa maidossa.

    VastaaPoista
  3. Äidilläni on laktoosi-intoleranssi, hän ei pysty kaupan maitotuotteita käyttämään. Suoraan tilalta haetusta maidosta taas ei tule mitään oireita, joten kyllä se parempaa on.

    VastaaPoista