Candida Albicans

Hiivasyndrooma on vaiva, jota useimmat lääkärit eivät vielä tunnista. Suolistohiivan kohdalla puhutaan ennemmin dysbioosista eli suolistoflooran epätasapainosta. Omassa työssäni törmään aika usein ihmisiin, jotka epäilevät hiivatulehdusta, suolistohiivaa yms. mutta eivät halua mennä lääkäriin tai eivät ole saaneet sieltä apua. Hiivasyndrooma on toisaalta aika tunnettu vaiva ja moni voi kuvitella kärsivänsä siitä vaikka todellisuudessa vika on jossain muualla. Kuitenkin on totta, että monella candida albicans -hiiva on lähtenyt lapasesta. Se johtuu hyvin pitkälti meidän köyhtyneestä ja prosessoidusta ruokavaliostamme, liiallisesta sokerin kulutuksesta sekä jatkuvista antibioottikuureista.

Tulee muistaa että pieni määrä hiivakasvustoa kehossamme on normaalia. Epänormaalia siitä tulee vasta kun se alkaa villiintyä. Liiallisen hiivakasvuston oireina voivat olla hermosto-, virtsa- ja sukuelintenoireet, ruuansulatuskanavan tai ihon ja limakalvojen ongelmat. Naisilla tyypillisesti on hiivakasvustoa emättimessä, koska hiiva viihtyy lämpimissä ja kosteissa paikoissa. Oireina voivat olla esim. kutina, kirvely tai lisääntynyt valkovuoto. Ihossa hiiva voi näkyä ihottumina, kynsisieninä, silmätulehduksina, taiveihottumina jne. Ruuansulatuskanavassa voi ilmetä käytännössä mitä tahansa epästabiliutta kuten turvotusta, närästystä, kouristelua, sammasta suussa, peräaukon kutinaa, ummetusta, ripulia ja ientulehdusta. Hermostolliset ongelmat voivat näkyä masennuksena, väsymyksenä, voimattomuutena, ärtyneisyytenä, makeanhimona, huonomuistisuutena jne. Oireiden kirjo on niin laaja että aika monen on helppo diagnosoida itselleen hiiva ihan vain niiden perusteella. On kuitenkin olemassa helppo kotitesti minkä voi tehdä seuraavasti:

Aamulla ensimmäiseksi ennen kuin pistetään mitään suuhun sylkäistään lasilliseen vettä. Syljen kellumista tai kellumattomuutta seurataan viidentoista minuutin välein seuraavan tunnin ajan. Syljen pitäisi siis jäädä kellumaan pintaan, jos kaikki on kunnossa. Hiivasta merkkeinä ovat syljestä roikkuvat "jalat" tai jos sylki on hajonnut pieniksi hiutaleiksi ja tehnyt vedestä samean. Myös pohjalle valunut sylki on merkki hiivakasvuston villiintymisestä.

Hiivan hoidossa tärkeimpänä elementtinä on ruokavalio. Hiiva rakastaa sokeria, joten turhien hiilihydraattien vähentäminen on tuonut monille hyviä tuloksia. Käytännössä se tarkoittaa kaiken valkosokeri ja -jauho tuotteiden jättämistä pois sekä hedelmien, kofeiinin ja alkoholin minimoimista. Monien täytyy myös luopua kotimaisista viljoista. Koska monet luonnolliset makeutusaineet kuten hunaja ja kuivatut hedelmät pitävät sisällään paljon sokeria, on myös niitä vältettävä ainakin muutama kuukausi. Juustot, sienet ja maito on myös suositeltavaa jättää pois ja pistää tilalle paljon kasviksia. Jogurtti, voi, ghee ja kefiiri ovat maitotuotteista ainoita, joita hiivantappokuurilla kannattaa käyttää, mutta tämäkin on tietysti yksilöllistä. Ruokavalio kokonaisuudessaan riippuu pitkälti hiivan asteesta, eli joillekin riittää karkkien ja pullien jättäminen pois kun taas toiset eivät voi sietää sokeria missään muodossa, edes marjoina. Hyvä sivusto ruokavalion viilaamiseen löytyy täältä.

Ruokavalio yksin ei välttämättä riitä tappamaan hiivaa, joten luontaistuotteista suosittelen ehdottomasti maitohappobakteereja sekä joitakin hiivaa tuhoavia luonnonlääkkeitä. Esimerkkejä näistä ovat kookosöljy, valkosipuli, oreganoöljy, greipinsiemenuute, oliivinlehtiuute ja propolis. Suomen luontaistuotekaupoista löytyy hyvin valmiita seoksia kuten Candida forte, Dida, Iocidin+ ja Antiwir. Oreganoöljyä ja greipinsiementä löytyy myös uutteina. Kookosöljy on loistava koska sitä voi käyttää sisäisesti että ulkoisesti ja se sopii myös intiimialueille. Emätinhiivasta kärsivät voivat kokeilla myös luonnollisia Biolatte Madame -emätinkapseleita. Kynsisieneen voi kokeilla oreganoöljyä, tea tree- tai greipinsiemenuutetta suoraan ongelmakohtaan.

Mielestäni hiivantappokuurin täytyy olla riittävän tiukka että hiivakasvusto saa kyytiä. Toisaalta en näe tätäkään pelkästään kuurina, sillä mikäli henkilö joskus palaa sokerimässy ruokavalioonsa myöhemmin, voi hiiva tehdä ikävän comebackin. Toisin sanottuna hiivasta kärsivän täytyy tehdä itselleen pysyvä ruokavalioremontti. Hiivan kuoltua ei ruokavalion tarvitse tosin olla ihan niin tarkka, mutta kuitenkin turhia sokereita välttelevä. Perus pastat, perunat ja riisit voi korvata kasviksilla ja hedelmien syöntiä on hyvä pitää kohtuudessa. Karkeista ja pullista nyt vaan on hyvä päästä eroon vaikkei hiivaa olisikaan. Satunnainen herkuttelu tosin on mahdollista kun hiiva on hoidettu kuntoon. Kookosöljyn jatkuva käyttö voi olla myös riittävä pitämään hiivan kurissa pitkällä aikavälillä sen jälkeen kun ongelma on kerran korjattu.

2 kommenttia:

  1. Hei! Tein tuon testin ja ehkä n. 20minuutin kohdalla lasissa roikkui "jalkoja" mutta sitten n. 45min kohdalla ne oli hävinneet. Pohjalla oli vähän sylkeä. Mitään vatsaoireita minulla ei kuitenkaan ole, hiivasienitulehduksia ollut jonkun verran muttei nyt vähään aikaan. Voiko minulla olla hiivasyndrooma? Testi kuitenkin viittasi vähän siihen suuntaan?

    VastaaPoista
  2. Minä en oikein tiedä mitä jää syötäväksi, kun olen jo ennestään ovo-lacto vege. Ei paljoa mitään.

    VastaaPoista